Toistaiseksi kaikki sanovat samaa. Venäjän ja lännen välit rappeutuvat joka suunnalla, mutta pohjoisessa asiat jatkuvat koko lailla raiteillaan.
Arktisen neuvoston ja Barentsin euroarktisen neuvoston toiminnassa mitään kovin kummaa ei ole koettu. Ei kaikki tietysti ole ihan kuin ennen, mutta virkamiesten kesken hommat yhä hoituvat. Asiat on pidetty asioina ja avoimia riitoja on vältetty.
Yksi syy tähän on sekin, että poliittisella tasolla mitään erityisiä näyttämisen paikkoja ei ole vähään aikaan ollut. Totuus paljastuu luultavasti sitten kun tulee ministerikokousten aika: arktisella neuvostolla keväällä Kanadassa ja Barentsin neuvostolla syksyllä Oulussa.
On mahdoton sanoa, miten maailma makaa ensi syksynä. Mutta varmaa on, että Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin tulo Ouluun silloin olisi sävyltään hyvin toisenlainen tapahtuma kuin olisi ollut vuosi sitten.
Tosin ei ministerien liikkeistäkään mitään lopullisia johtopäätöksiä voi tehdä. Poisjäänti ei aina ole boikotointia.
Kun Barentsin ulkoministerikokous oli edellisen kerran Oulussa vuonna 2000, silloinen isäntä Erkki Tuomioja oli ainoana ulkoministerinä paikalla. Mitään kiistoja ei ollut; kaikilla vain oli parempaakin tekemistä. Pari vuotta aiemmin Luulajassa tärkeää väkeä oli läjäpäin läsnä.
Kiinnostus pohjoista kohtaan on mennyt ylös ja alas.
Nyt erilaiset arktiset konferenssit vielä täyttyvät väestä kuten tapahtui viikko sitten Tromssassa Arctic Frontiers -kokouksessa, mutta voi olla, että arktisen hypetyksen huippu on vähäksi aikaa ohi.
On tekijöitä, jotka vaikuttavat väistämättä siihen, että vuoden parin takaiset toiveet ja odotukset eivät toteudu tavalla, johon varauduttiin vielä vaikkapa Suomen arktista strategiaa tehtäessä.
Venäjä on tietysti yksi tekijä. Rupla putoaa, sanktiot panevat asioita jäihin, teknologia ei siirry, läntiset firmat vetäytyvät energiabisneksistä.
Siihen kuvioon yhdistyy toinenkin tekijä: öljyn ja kaasun hinta. Niin kauan kuin se on niin alhaalla kuin on nyt, arktinen energiabisnes ei todellakaan kannata. Ei ainakaan merialueilla, joissa pitäisi rakentaa uutta kallista infrastruktuuria.
Liuskekaasu ja liuskeöljy ovat mullistaneet todellisuuden ällistyttävän lyhyessä ajassa.
Uusien teknologioiden myötä pystytään uusia esiintymiä ottamaan käyttöön edullisesti, ja yksi tämän pelin ilmeisistä häviäjistä on Venäjä. Mutta mihin asentoon uusi energiatodellisuus oikein asettuu, ei sitä kukaan tiedä.
Merelläkin on hiljaista. Koillisväylän liikenne oli viime kesänä paljon vähäisempää kuin oli toissa kesänä, ja liikenne siellä oli täysin marginaalista kaiken muun paitsi Venäjän sisäisten kuljetusten kannalta.
Kaivosteollisuuskaan ei kaksisessa iskussa ole raaka-ainehintojen laskun myötä. Ja niin edelleen.
Näissä oloissa on tarpeen miettiä, mitä tehdä seuraavaksi. Kuvaava esimerkki tästä on viime viikolla julkaistu, kolmen maan pääministerien tilaama Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteinen raportti, nimeltään Kasvua pohjoisesta.
Tähän asti kaikki tuontapaisella nimellä julkaistut paperit ovat tavalla tai toisella sivunneet Venäjää ja sen mahdollisuuksia. Nyt Venäjää ei raportissa edes nimeltä mainittu.
Koko teksti keskittyi siihen, millä tavoin kolme pohjoista Pohjoismaata voisivat yhdessä tehdä asioita.
Paperi on toivottavasti ajan merkki muutenkin. Se osaltaan kertoo, että maailman mullistuksissa juuri pohjoismaisuus on jotain, joka pysyy ja jolla on kaikki edellytykset kasvaa.
Takavuosina Kekkosen aikaan Suomen ja Norjan väleissä oli paljon outoa kireyttä. Nyt näyttää, että Suomi ja Norja yhä enemmän löytävät toisiaan.
Raportti kehottaa voimakkaasti Suomea edistämään ruotsin kielen opetusta koko koululaitoksessa ja erityisesti ammattikouluissa ja ammattikorkeakouluissa työllistymismahdollisuuksien parantamiseksi pohjoisilla alueilla. Toivottavasti sana menee perille.
Kolumni