Pohjantikan populaatiotiheys on yhteydessä kaarnakuoriaisten määrään. Poikasten kehittymisen kannalta jäärillä näyttää kuitenkin olevan suurempi merkitys kuin kaarnakuoriaisilla. Tämä selviää Joensuun yliopistossa joulukuussa väitelleen Philippe Faytin väitöskirjatyöstä.
Fayt tutki pohjantikan populaatioekologiaa 1996-1999 Pohjois-Karjalassa.
Pohjantikka on vanhojen pohjoisten havumetsien laji, joka vaatii elinympäristökseen soistuvia kuusimetsiä.
Koska laji käyttää ravinnokseen erityisesti kuolleissa puissa eläviä jääriä ja kaarnakuoriaisia, se vaatii riittävän laajaa elinympäristöä ja suhteellisen runsaasti kuolleita puita. Toukkia lintu etsii kuorimalla kuolleiden kuusien ja mäntyjen runkoja.
Elinvoimaiset pohjantikkapopulaatiot voivat metsäpalojen ja tulvien jälkeen levittäytyä palo- ja tulva-alueille hyödyntämään kuolleisiin puihin iskeytyneitä tuholaisia.
Pohjantikka estää tuhohyönteisiä leviämästä metsien tuholaisiksi ja estää kaarnakuoriais- ja jääräpopulaatioiden massaesiintymiä.
Taantuva laji
Metsien pirstoutuminen ja vanhojen kuusimetsien väheneminen on aiheuttanut pohjantikkakannan voimakkaan taantumisen. Uusimmassa uhanalaistarkastelussa laji on määritelty silmälläpidettäväksi.
Pohjantikan reviirit ovat yleensä 70-90 hehtaaria, ja niillä on oltava noin 60 kuutiometriä kuollutta puustoa.
Faytin mukaan riittävän suuret vanhojen metsien alueet, jotka rajoittuvat soihin tai kosteikkoihin, takaavat ympärivuotisen ja elinvoimaisen pohjantikkapopulaation.