Rauta ja teräs ovat painonsa vuoksi aina olleet laivoissa ongelmallista rahtia. Ne on perinteisesti lastattu alaruumaan ja tuettu puutavaralla. Kovassa merenkäynnissä tukien pettäminen ei ole harvinaista. Irronneet tuotteet ovat sekaisin ruuman pohjalla ja vahinkovakuutustarkastajilla riittää töitä.
Kun raskas lasti on sijoitettu alas, myös aluksen painopiste on alhaalla. Siitä on aiheutunut toinen ongelma eli niin sanottu ylivakaus: aluksen kallistelu, rullaus, on voimakasta ja heilahdukset nopeita. Tehokkaimpaan vatkaimeen joutuvat navigoijat ylhäällä komentosillalla, missä liikkeet ovat laajimmat ja rajuimmat.
"Silloin muutaman tunnin jälkeen tietää jossain olleessa", Lauran päällikkö Mikko Aulanko sanoo kokemuksesta.
Voimakasta rullausta voidaan vähentää, jos lastin painopiste saadaan ylemmäksi. Suomalainen Lang Ship -varustamo on kehittänyt oman kuljetusjärjestelmän, missä tämä toteutuu.
Teräsrullia voidaan lastata nyt myös välikansille niin sanottuihin kehtokasetteihin. Levyjä ja profiileja sisältävät erikoiskontit voidaan sijoittaa sääkannelle, jolloin alukselle on mahdollista saada optimaalinen vakaus. Kuljetusvauriot ovat myös loppuneet kokonaan.
Aluksen entinen 30 asteen kallistuskulma on saatu kavennetuksi kymmeneen asteeseen ja entinen viiden sekunnin rajunlyhyt rullausaika pidennettyä rauhalliseen 13 sekuntiin. Lauralla se merkitsee, että heilahduksia on vuorokauden aikana 14 403 entisen 22 478 asemasta.
Uusi kuljetusmenetelmä oli myös Aulangon lopputyön aiheena. Samalla työmaalla askaroi parhaillaan omassa lopputyössään yliperämies Ilkka Tuukkanen.
Ylivakauden torjunnassa eli painopisteen nostossa tulee kuitenkin katto vastaan, sillä kaatumisvaara kasvaa.
Sen koki esimerkiksi runsas vuosi sitten italialainen suuri kontteja kuljettava ro ro -alus Antwerpenin satamassa. Väärin lastattuna se kellahti kyljelleen jo satama-altaaseen laiturin viereen.
Ylivakaus, vakaus, merikelpoisuus, keikahtaminen. Niistä vaahtoontuu maallikon mielessä puolilevoton vatkuli, kun Pohjanmeri lähestyy. Sen myrskyjä kun ovat merimiestarinat pullollaan. Lauran sisaraluksenkin niskaan se heitti takaapäin 20-metrisen aallon, mikä ulottui komentosillan korkeudelle ja valui omia teitään konehuoneeseen saakka.
Eli jotain takapainoisen pahaenteistä selvästi tässä matkassa. Pohjanlahti kun oli tasainen kuin Lakeuden pellot, Itämerikin aurinkoinen ja hymyilevä.
Juutinrauman sillan pielessä tuulivoimalat seisovat vahtisotilaina lähes tyvenessä, mutta kun Itämeri yhtyy Jyllannin niemimaan nokassa Pohjanmereen, liitoskohta on juuri sellainen, kuin kippari Aulanko oli kertonut. Omalaatuista, hermostunutta, pientä aallokkoa poikki kulkusuunnan eli sen takana on jotain oltava.
Ja niin on. Öljynporauslauttoja ja lisää letkeästi pyörähteleviä tuulivoimaloita. Ei myrskyä, ei vaahtopääaaltoja.
Terneuzenissa jatkokäsittelylaitoksen teknisistä palveluista vastaava William van Passel myhäilee. Taas on lasti ehjänä perillä. "Ja eikö ole siisti tehdas", hän esittelee.
Kippari Aulanko niittaa messin ilmoitustaululle tiedonannon, että seuraavana päivänä ajetaan kartingia. Sitä ennen on kuitenkin vapaaehtoinen pakko repäistä kentällä jokin yleisurheilutulos, jotta Laura menestyisi suomalaisten laivojen välisessä kilpailussa.
Söderman on aiemmin ajanut radalla pohjat ja on varma, ettei hänen nyt tarvitse osallistua. "Aika kun varmasti pitää", hän uskoo.