Audiovisuaalisia tuotantoja Pohjois-Pohjanmaalla rahoittaneen Poem-säätiön alasajo saattaa pahimmillaan viedä vielä vuosia.
Kimurantteja mutkia matkaan on tullut saatavista, joita säätiö on joutunut peräämään kahdelta tuotantoyhtiöltä oikeusteitse.
Tuotantoyhtiö Kinoproduction Oy:n osalta Oulun käräjäoikeus antoi päätöksensä jo alkuvuodesta. Tapaus liittyy vuonna 2006 valmistuneeseen Suden arvoitus -elokuvaan.
Oikeuden päätöksen jälkeen yhtiö maksoi elokuvan tuotoista rojaltiosuuden ja korot säätiölle. Poem-säätiön asiamiehen Pasi Pirttiahon mukaan yhtiöllä on vielä runsaat 30 000 euroa maksettavaa.
Toinen yhtiö, Solar Films Inc. Oy puolestaan aikoo valittaa käräjäoikeuden viime kuun lopussa antamasta tuomiosta hovioikeuteen.
Kyse on vuonna 2008 ensi-iltaan tulleen kauhuelokuva Dark Floors – The Lordi Motion Picturen tekemiseen myönnetystä 50 000 euron lainasta korko- ja oikeudenkäyntikuluineen.
Näiden lisäksi Poem-säätiöllä on Pirttiahon mukaan saamatta vielä muutamia pienempiä projektien yritysrahoitusosuuksia.