Rotuaarilla pohjoisen taivaanranta näyttää Hallituskadun yläpuolella julman tummansiniseltä. Tuleeko vettä? Möyryääkö kohta ukkonen? Sataako rakeita - meneekö koko matka mönkään?
Kun kääntyy 180 astetta Rotuaarin aukiolla, on edessä vain värejä, jännittyneen iloisia ihmisiä ja aurinko kajastaa pilvirykelmän takaa. Keltaisen ja punaisen kirjava potnapekka on kuin auringonkukka, joka vetää suupielet väkisin hymyyn. Pienet tytöt ja pojat roikkuvat äitien, mummien ja isien käsissä valmiina seikkailuun. Ilma on sakeana odotusta ja jännitystä.
Kello lähenee yhtätoista aamupäivällä. Potnapekan ensimmäinen vuoro on lähdössä Nallikariin. Tunnin päästä se palaa Rotuaarille ja tekee tunnin reissun Hupisaarille.
Kolme vaunua tulevat lähes täyteen. Enimmillään junaseen mahtuu 48 matkustajaa. Vaunujen takasilloille pääsyä odottavat parit lastenrattaat. Aamuvuorossa oleva kuljettaja Markku Seikkula kerää rahat ja antaa lippuja tilalle.
Yksi nousu potnapekkaan maksaa vitosen aikuisilta ja puolet siitä 4-11-vuotiailta. Kahdeksan euron yhdistelmälipulla pääsee kahden nousun lisäksi vielä bussilla kotiin. Käy vaihtolippukin, joka on voimassa koko päivän.
Plingplong hälyttää junakello. Potnapekka aloittaa alussa epätasaisen reittinsä kävelykatuja pitkin torille ja sieltä rannan kautta Linnansaareen.
Mukulakivillä potnapekka ei ole parhaimmillaan, vaan nykii, keikkuu ja vienosti rämiseekin. Mutta tämäpä ajoneuvo ajaakin yleensä kevyen liikenteen väyliä eli enimmäkseen kiitettyjä oululaisia pyöräteitä.
Vauhti on sopivan hiljainen. Ehtii katsella ympäröivää maailmaan hyvinkin yksityiskohdittain ja ihmeissään. Tältäkö Oulu näyttää?
Piknikille Nallikariin ovat menossa oulunsalolaiset Satu, Esko ja Krista Kontio vieraineen. Satun serkku Pekka Martti Mervi-vaimon ja Antti-pojan kanssa tulivat Järvenpäästä kylään ja jatkavat vielä mummolaan Keminmaahan.
Vain Satu on aikaisemmin ajanut potnapekalla, polttareissaan! Pekan perhe on kokeillut Naantalissa vähän samantyyppistä turistiajoneuvoa. Krista-tytär näki pikkujunan Ainolassa ja halusi ajelulle.
Lapset tykkäävät kyydistä kovasti. Vanhemmat pitävät kokemusta mukavana. Eikä ole mahdotonta, vaikka poikkeaisivat myöhemmin vielä toiselle reitille.
Nallikarissa seurue jää pois ja palaa myöhemmällä vuorolla takaisin kaupunkiin. "Rantahiekalle mennään eväitä syömään. Täällä on tämän ikäisille sopiva leikkipaikka. Vauhtipuisto on ehkä isommille. Täällä me pienenä Pekankin kanssa leikittiin", Satu muistelee.
Oululaisella opiskelijalla Jaakko Saarella ja turkulaislähtöisellä, juuri teatteri-ilmaisun ohjaajaksi valmistuneella (AMK), Linda Herhillä on hyvä syy tulla potnapekkaan. "Ei ole koskaan käyty. Onhan se pakko kokea!", Linda kiittelee näkemäänsä tyytyväisenä. "Aina on mukava olla junan kyydissä", Jaakko täydentää kokemuksen plussia. "Ihan hyvä systeemi", hän arvioi kokonaisuutta.
Jos potnapekkaa tuotteena haluttaisiin kehittää, niin Lindan mielestä useammatkin reitit Oulussa olisivat mielekkäitä. Hän olisi myös valmis kuuntelemaan pidempäänkin tarinoita Oulusta.
Ensimmäiselle Hupisaaren kierrokselle on niin paljon pyrkijöitä, että kaikki eivät mahdu mukaan. Heille ehdotetaan seuraavia matkoja.
Iiläisen Paula Veijon vieressä ikkunapaikalla istuu kaukainen vieras, lapsenlapsi Fanni Dallasista. Kovin usein sieltä ei tulla käymään. Kolmivuotias pikku neiti vaaleanpunaisessa prinsessamekossaan vilkuttelee ikkunasta kadulla kulkijoille. Nämä vastaavat lähes poikkeuksetta vilkuttamalla ja hymyilemällä.
Saamme kuulla, ettei Amerikoissa ole näin pieniä junia, joissa olisi yhtä mukavaa. "Hei, potnapekka soittaa", Fanni muistuttaa.
Kierros päättyy, mutta ehkä mummo lähtee vielä toiselle reitille. "Varmaan mennään joskus toiselle reissulle", sanoo Iin mummo.
Ei tullut sadetta, vaan iltapäivällä Rotuaarin aukiolla paahtaa helle. Tällä viikolla pikkujunassa oli kuumimmillaan noin 50 astetta. Viilennystä saa vain ikkunan yläosan avaamalla.