Pit­sa­kei­sa­ril­le rap­sah­ti sakot väärän hirven am­pu­mi­ses­ta

Pitsakeisarina tunnettu vaasalainen liikemies Rabbe Grönblom tuomittiin noin 900 euron sakkoihin metsästysrikkomuksesta Kuusamon käräjäoikeudessa torstaina.

Pitsakeisarina tunnettu vaasalainen liikemies Rabbe Grönblom tuomittiin noin 900 euron sakkoihin metsästysrikkomuksesta Kuusamon käräjäoikeudessa torstaina. Hän oli luvallisessa hirvenmetsästyksessä ampunut naarashirven, jota oli seurannut vasa.

Metsästysrikkomus tapahtui Kuusamossa viime vuoden syyskuussa.

Kuusamon loma-asunnoltaan torstai-iltana tavoitettu Grönblom sanoo, että kyse oli silkasta huolimattomuudesta ja vahingosta. Saamaansa rangaistusta hän ei pidä ollenkaan pahana.

"Kun saa ne minimisakot, mitä voi vaan saada, mikäs siinä nyt on. Tämä on ihan sama kuin olisin ajanut kahdeksan kilometrin ylinopeutta", hän kommentoi.

Grönblom kertoo olleensa mukana kuusamolaisessa metsästysseurassa ja hirviporukoissa jo 17 vuotta. Hän aikoi suunnata hirvimetsälle myös perjantaina.

"Hirvimetsästystä on mukava harrastaa: istua kannolla ja miettiä elämänmenoa."

Rabbe Grönblom perusti Suomeen ensimmäisen pitsaketjun, ja hän on Kotipizzan isä. Lisäksi hän omistaa Omena-hotelliyhtiön sekä vaasalaisvarustamon RG-Linen.

Ilmoita asiavirheestä