Pit­kä­tuk­kai­nen nah­ka­tak­ki­mies on vä­rit­tä­nyt Oulun ka­tu­ku­vaa jo kym­me­niä vuosia – kylän vii­mei­nen hippi Ari Vaalamo ei halua muu­mioi­tua neljän seinän sisälle

Ari Vaalamo on työskennellyt niin mielisairaanhoitajana, lastentarhanopettajana kuin Xeroxin myyntiedustajanakin.

Kuva: Anni Männikkö

Ari Vaalamo juoksee pitkiä matkoja ja laulattaa vanhuksia Oulun palvelutaloissa.

Oulun katukuvaa on 1960-luvulta saakka värittänyt pitkätukkainen nahkatakkimies.

Hänet voi tavata juttelemassa Oulun keskustan kahviloissa ja toreilla, sillä hän on ihmisrakas eikä halua muumioitua neljän seinän sisälle.

Tämä ”kylän viimeinen hippi”, jota on vuosien varrella luultu myös intiaaniksi ja Jukka Kajavaksi, on löytänyt mielekkään tavan pysyä kiinni toisessa lempiharrastuksessaan, musiikissa.

Mielisairaanhoitajana, lastentarhanopettajana ja viimeiset työvuotensa Xeroxin myyntiedustajana toiminut Ari Vaalamo on 2010-luvulla ryhtynyt kiertämään palvelutaloissa sekä muissa vanhemman väen paikoissa laulamassa ja laulattamassa 1960- ja 1970-lukujen tuttuja kappaleita kitaran säestyksellä.

– Kohta kymmenen vuotta sitten trubaduuri Matti Partanen pyysi tuuramaan itseään palvelutalojen tilaisuuksissa. Minulla ei silloin ollut minkäänlaista kokemusta yhteislaulattamisesta, mutta siitä se pikkuhiljaa lähti sujumaan.

– Vuonna 2014 siirryin jo Vuolle-opiston palkkalistoille seniorityöntekijäksi. Käyn syksystä kevääseen säännöllisesti muutamassa Oulun palvelutalossa pitämässä Musiikkia ja muistelua -tilaisuuksia.

Tammikuusta lähtien Vaalamo on myös vetänyt Lintulammen asukastuvan eli Höyhtyän Välkkeen laulukööriä Pertti Haipolan seuraajana.

Musiikkiterapeutit kertovat aina mielellään tarinoita siitä, miten puhumattomat vanhukset ovat yllättäen heränneet yhteislaulamaan tuttuja kappaleita.

Vaalamo tietää omien kokemustensa pohjalta, että näin todella tapahtuu.

– Yhteyslaulutilaisuus on vanhukselle erittäin virkistävä sosiaalinen tilanne. Vaikka henkilöllä ei enää juuri mikään pelaisi, yhteislaulun alkaessa hänen ilmeensä muuttuu, suu tapailee sanoja, kun muistilukot avautuvat.

– Korostan aina, että yhteislaulutilaisuuksissa kaikki osaavat laulaa.

1970-luvulla Vaalamo musisoi useissa bändikokoonpanoissa. Ensimmäinen niistä oli kansanlauluyhtye ITC:ssä Matti Partasen ja Jouni Suistolan kanssa, mistä toiminta laajeni Moby Dick -yhtyeeksi.

Ensimmäiset rokkibändikokeilut olivat tapahtuneet jo Oulunsuun yhteiskoulussa.

– Aloitin hootenanny-kokoonpanossa nimeltä Three Singers, hän kertoo.

Bändihommat jäivät, kun Vaalamo muutti opiskelemaan Tampereelle ja Jyväskylään. Kotikaupunkiinsa hän palasi 1983.

– Musiikki jäi opiskeluaikoina ja pitkään niiden jälkeenkin taka-alalle, mutta kun 2005 Ouluun perustettiin Olimpos-ravintola, minua yllättäen pyydettiin sinne laulamaan. Siitä alkoivat yhä jatkuvat trubaduurikeikkani. Viime vuonna vedin yhteislaulutilaisuuksia ja trubaduurikeikkoja yhteensä 80.

Jyväskylässä ollessaan Vaalamo sai maratonjuoksemisen kipinän.

Hänen ennätysaikansa maratonilla on 2.36.04, millä yhä pääsisi SM-kisoissa kymmenen parhaan joukkoon.

Palattuaan Ouluun 1983 Vaalamo liittyi urheiluseuraan, jonka nimi oli 1960-lukulaisittain LSD. Se ei tarkoittanut huumetta, vaan pitkää ja hidasta lenkkiä, englanniksi ”Long Slow Distance”.

Vuoden 2009 maaliskuussa tapahtuneen liukastumisen jälkeen nilkkaan kiinnitetyt raudat ja ruuvit eivät kauan estäneet Vaalamoa juoksemasta.

– Tapaturmassa minulle tili avonilkkamurtuma eli käytännössä jalkaterä lähti irti. OYS:n kirurgi Jukka Ristiniemi hoiti nilkkani niin onnistuneesti, että vuoden päästä lähdin taas juoksemaan.

– Aion juosta, laulaa ja soittaa niin kauan kuin suinkin pystyn.