Kuntajohtajia ja -päättäjiä pyydettiin viime keväänä kommentoimaan uutta kuntarakennelakia. Vastaukset olivat ylimielisiä ja omanarvontuntoisia. Suurin osa vannoi, että itsenäisinä kuntina pärjätään ja ettei selvityksiä tarvita. Monet kieltäytyivät pohtimasta, mitkä liittoutumissuunnat olisivat mahdollisia.
Marraskuun loppuun mennessä kuntien on joka tapauksessa ilmoitettava, keiden kanssa ne haluavat tehdä kuntaliitosselvityksiä. Uho on hieman hellittänyt, kun määräaika lähestyy. Oulun seudun jääräpäisimmätkin kunnat ovat ottamassa lusikan kauniiseen käteensä ja suurimmaksi osaksi jo päättäneet osallistua Oulun, Kempeleen, Tyrnävän, Limingan, Lumijoen, Hailuodon ja Iin selvitykseen.
Erityisesti Kempeleen, Tyrnävän, Muhoksen ja Limingan asenteista paistaa läpi pitkin hampain suhtautuminen: päätetään selvitykseen osallistumisesta, koska se on pakko tehdä. Missään nimessä selvitys ei saa tarkoittaa liitoksen toteutumista. Ii pani viime valtuustossa asian yksimielisesti pöydälle.
Oulukaan ei vaikuta olevan kovin innoissaan lisälaajentumisesta. Kenties vuosia kestänyt uuden Oulun projekti väsytti päättäjät. Parasta olisi ollut, kun kolme vuotta sitten mukaan pyydetyt mutta kieltäytyneet kunnat olisivat tulleet mukaan.
Oulun seudusta ja Iistä tulisi luontevasti yksi kaupunki. Mikä on alueen kuntakentässä oleellisesti muuttunut niistä ajoista, kun niin sanotusta Suur-Oulusta alettiin puhua toistakymmentä vuotta sitten? Ei mitään, mikä ei puoltaisi edelleen liittymistä.
Työssäkäyntialue on entistä luontevampi. Ei ole muuttunut sekään tosiasia, että kuntarajat pitäisi vetää työssäkäyntialueiden mukaisiksi.
Oulun seudulla kuntarajat kasvavat yhä enemmän asutuksesta umpeen. Hyvä esimerkki on Oulun ja Kempeleen rajalla Linnakankaan-Metsokankaan alue, joka on pian saumaton yhtenäinen lähiö. Kuntajako estää esimerkiksi oppilaiden jaon järkevästi eri kouluihin, jos koulu on väärän kunnan puolella.
Suurentunut uusi uusi Oulu ei tuottaisi tietenkään pelkkää onnea. Luominen tuottaisi kasvukipuja, koska liitosta tuskin pystyttäisiin rakentamaan samalla hartaudella kuin viiden kunnan uutta Oulua.
Pudasjärven aie osallistua Oulun ja kumppanien kanssa mukaan selvitykseen on ymmärrettävää mutta ei kovin luontevaa. Muuta mahdollisuutta ei taida olla, koska Koillismaata iät ja ajat jäytänyt turha kateus on polttanut sillat kuntien kesken.
Yllättävän monet niin sanotusti fiksutkin ihmiset väittävät, että Oulun karvas ahdinko olisi uuden Oulun syytä. Totta on, että moni lähipalvelu on huonontunut yhdistymisen aikana.
Näitä asioita ei voida sysätä uuden Oulun syyksi. Jos liitoskunnat olisivat säilyneet itsenäisinä, ne eivät olisi kyenneet järjestämään lähi- eikä kaukopalvelujaan sitäkään vähää kuin nykyinen Oulu.
Karu taloustilanne uudessa Oulussa on nopeasti kasvaneen työttömyyden ja taantuman syytä. Oulun seudun kaupungilla olisi parhaat mahdollisuudet nousta kurimuksesta.
Myös Helsinki, sen lähiöt Espoo ja Vantaa sekä Sipoon kaltaiset ympäristökunnat pitäisi liittää yhdeksi työssäkäyntialuekaupungiksi. Vaan eipä se nyt kaupunginjohtaja Kari Nenoselle käykään, että Vantaa tulisi osaksi Suur-Helsingin kuntaliitosta. Nenonenhan yritti saada aikaan Suur-Oulua kymmenisen vuotta sitten, kun hän toimi Oulun kaupunginjohtajana.
Valtakunnan päättäjätkin vapisevat näiden esikaupunkikaupunkien edessä. Kuntarakenneuudistuksessa pääkaupunkiseudulle esitetään metropolihallintoa, ja nämä espoovantaat saisivat tahtonsa mukaan jatkaa itsenäisinä. Sehän vasta olisi turhanpäiväinen hallintohimmeli.
Sellainen peli ei vetele. Samat pelisäännöt sinne etelän vetelille ja tänne meille.