Maailmancupin kisa-alueella soi leppoisa swing. Naisten alppimaajoukkueen maskotti Karita Tuomola vetää punaista kypärää päähänsä ja häipyy rinteeseen.
Kello on kymmenen aamupäivällä, ja kisa-alue on heräämässä henkiin. Pujottelun ensimmäisen kierroksen alkuun on seitsemän tuntia.
Sääennuste lupaa illaksi lumisadetta, mutta alppihiihdon sponsoriolutta myyvän teltan eteen on nostettu rypäs aurinkotuoleja. Jospa ennuste ei pitäisikään kutiaan.
Illan pääosanesittäjät lymyilevät vielä hotelleissaan, mutta kisarinteestä tullaan jo alas - auraamalla ja sivuliukua. Yöllä satanut kolmen sentin puuterilumi pitää siivota radalta syrjään. Kello 17 baanan on oltava paraatikunnossa.
"Kova homma", elävänä aurana toimiva Timo Vilenius sanoo.
Urakka on uskottu pohjoisimman Suomen alppihiihtoseurojen ja Levin hiihtokoulun hoidettavaksi. Suksi-, lapio- ja kolamiehiä on remmissä kymmeniä. Ilman heitä kisa hukkuisi kinokseen.
"Sitten mennään keppien välistä. Ja auralle heti, kun on mahdollista", haalarihommissa häärivä kisojen pääsihteeri Jussi Töyrylä ohjeistaa.
Timo Vilenius pukkaa itsensä kohti hissiä. Karita Tuomolaa ei aurausporukassa näy.
Freddy Brupbacher poraa lumeen reiän, johon tökätään kulkuluvista opastava kyltti. Kansainvälisen hiihtoliiton leivissä työskentelevä sveitsiläinen määrää sen, kuka saa maalialueella kulkea mistäkin portista. Hänen sanansa on laki.
Homma käy rutiinilla. Takana on parinkymmenen vuoden kokemus.
"Päivät ovat pitkiä, mutta töitähän tänne on tultu tekemään", Brupbacher virnistää.
"Sitä paitsi täällä asiat ovat hyvällä mallilla."
Töitä on tullut tekemään Mikko Puuronenkin. Hän virittelee tulia hulju-ammeen alle. Veden pitää olla juuri sopivan lämpöistä, kun neitokaiset pulahtavat illalla kylpemään.
"Tämä on markkinapaikkana hyvä. Kisayleisö on porukkaa, jolla on rahaa ja halua käyttää sitä", Puuronen tietää useamman kisan kokemuksella.
Kello on kipittänyt puoleen päivään. Osa aurausporukasta on nakannut lapiot kinokseen ja alkanut vaihtaa radalle virallisia kisakeppejä. Yön rinteessä töröttäneet kepit nostetaan syrjään.
Aurausurakasta uhkaa tulla loputon suo. Taivaalta leijailee hiljalleen uutta lunta.
Ohjelmassa seuraa ohjelmanmuutos. Kello kaksi pitäisi tärähtää rokki soimaan oikein kunnolla. After skin aloitus siirtyy, kun kisa-alueella hortoilee liian vähän väkeä. Olutkauppa on kuitenkin päässyt hyvään alkuun.
Iltapäivä on jo pitkällä, kun rinteiden gladiaattorit saapuvat. Kello 15.30 pujottelijoilla on 45 minuuttia aikaa lirutella kisarinnettä alas ja painaa mieleensä radan mutkat, montut ja tönkyrät.
Tutkittavaa riittää, sillä aamupäivällä alkanut lumisade ei hellitä. Töyssyjä on rinteessä kiitettävä määrä.
Ruotsin ässä Anja Pärson liukuu hiljalleen alas. Maaliviivan jälkeen hän nojaa sauvoihinsa pitkään ja perusteellisesti. Ilme on kaikkea muuta kuin aurinkoinen. Polviongelmia?
Tunti ennen kisan alkua ensimmäiset katsojat pystyttävät leiriään verkkoaidan viereen: retkituoli kinokseen, reppu selästä ja eväsleivät esille. VIP-katsomo ammottaa vielä tyhjyyttään.
Lapiopartion kilpajuoksu lumentuloa vastaan jatkuu. Kroatian joukkueen valmentajat poimivat talteen Lapin eksotiikkaa: kuva porosta ja Lapin miehestä.
Puoli tuntia h-hetkeen.
Yleisö vaeltaa katsomoihin. Huljukauppias Puuronen on saanut kolme kylpijää ammeeseensa: siinä riittää ohikulkijoille ihmettelemistä.
Tunnelma ja lumisade tiivistyvät. Aurapartion viimeiset miehet laskevat alas. Lapiokomppania on valmiina jokaisen kepin kohdalla.
Kello lyö 17. Itävallan Kathrin Zettel syöksyy rinteeseen ja vetää ensimmäisenä laskijana muille pohja-ajan.
Kilpailija numero kaksi on lähtöportilla. Pitkän päivän ensimmäinen huipennus on edessä: Tanja Poutiainen ponnistaa liikkeelle, ja kansa mylvii.
Lapiomiesten päiväurakkaa on jäljellä vielä neljä tuntia.
