Nuoruutta ihannoiva länsimainen kulttuuri haraa kynsin ja hampain vastaan, mutta vanheneminen olisi vain parasta hyväksyä. Sitä mieltä on gerontologian ja kansanterveyden emeritusprofessori Eino Heikkinen, 65.
Heikkinen kehottaa iloitsemaan pitkästä iästä, sillä sen saavuttaminen on harvojen etuoikeus. Hän puhuu jopa eliitistä.
"Se on hyvin valikoitunut ja onnekas joukko, joka on elänyt yli 90-vuotiaaksi", Heikkinen sanoo. Vuonna 1910 syntyneistä miehistä oli vuonna 2000 elossa enää kolme prosenttia ja naisistakin vain joka kymmenes.
Heikkistä on syytä kuunnella, sillä huhtikuussa Jyväskylän yliopistosta eläkkeelle jäänyt tiedemies on uhrannut 42 vuotta elämästään vanhenemisen tutkimukseen. Huhtikuun lopulla hän sai elämäntyöstään tiedonjulkistamispalkinnon.
Heikkinen on myös perillä siitä, mitä hyvään vanhuuteen suomalaisten mielestä kuuluu. Tutkimuksissa esiin nousivat läheiset ihmiset, riittävä terveys ja toimintakyky sekä elämässä kiinni oleminen.
Elinikäinen prosessi
Ensin on kuitenkin ymmärrettävä, että vanheneminen on eri asia kuin vanhuus. Vanheneminen on elinikäinen prosessi, joka alkaa itse asiassa jo sikiöasteella.
Vanhuuden alkua siirretään yhä kauemmaksi. Nykyisin sen ajatellaan alkavan noin 80 vuoden iässä ja itse asiassa vasta noin 85-vuotiaina ihmiset toteavat olevansa vanhoja.
Oma toimintakyky heikkenee, läheisiä kuolee ja elämässä ei enää katsota tulevaisuuteen, vaan opitaan elämään päivä kerrallaan. Vielä kahdeksankymppiset kummastelevat vanhentunutta kroppaansa, kun he muuten kokevat olevansa samanlaisia ihmisiä kuin aina ennenkin.
Ennen tosiasioiden tunnustamista vanhenemista yritetään välttää kaikin keinoin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa meininki on mennyt aivan mahdottomaksi. Edes kasvoleikkaukset eivät enää riitä, jopa kyhmyisiä varpaita suoristetaan leikkauksilla, jotta ikä ei vain paljastuisi uimarannalla.
"Pitäisi lähteä kokonaan toisesta suunnasta. Vanheneminen on luonnollinen elämään kuuluva prosessi, jota ei voi estää. Miksi sitä ei voida hyväksyä ja tehdä vanhuus tavoittelemisen arvoiseksi vaan yritetään kaikin tavoin vastustaa", Heikkinen kysyy.
Koulutetuilla helpompaa
Ennen kuin päästään käsiksi onnistuneeseen vanhuuteen, on vielä muistettava, että vanheneminen on yksilöllistä. Toinen onnistuu hyvin, toinen vähän huonommin.
Perintötekijät vaikuttavat, mutta korkeastikoulutetuilla erityisesti terve elinaika on pitempi kuin pelkän peruskoulun käyneillä. Kaikkia asiaan vaikuttavia tekijöitä ei tunneta, mutta taustalla ovat muun muassa parempi kasvuympäristö, paremmat työolot ja terveellisempi elämäntapa.
Tärkeimmäksi tekijäksi hyvässä vanhuudessa nousevat läheiset ihmiset. "Yksikin läheinen ihminen kantaa kauas. Läheiset ovat turvaverkko, saattue", Heikkinen selittää.
Suomessa on paljon yksin eläviä, varsinkin naisia, joilla kaikilla ei ole lapsia. Heidän joukkonsa kasvaa koko ajan. He pärjäävät hyvin siihen asti, kun omat voimat riittävät. Läheisten ihmisten merkitys korostuu, kun avun tarve kasvaa.
Yksilöllisyyttä ja itsenäistä selviytymistä korostavassa yhteiskunnassa ihmiset joutuvat olemaan entistä enemmän oman onnensa seppiä. Heikkisen mukaan yhteisöllisyyden käsite on hajoamassa, ja kuitenkin jokainen ihminen haluaa arvostusta ja rakkautta.
Heikkisen mielestä pitäisi voida olla aidosti riippuvainen toisista ihmisistä. Keskinäisen riippuvaisuuden pitäisi olla oikeus.
"Tässä jos missä tarvittaisiin sosiaalisia innovaatioita", Heikkinen toteaa. Hän kohdistaa toiveensa kansalaisyhteiskuntaan ja hyvinvointivaltioon. Perheistä hän ei yllättäen puhu mitään, vaikka nykyään kuvitellaan usein, että ennen vanhaan useat sukupolvet asuivat ikänsä saman katon alla suurperheissä.
"Suurperheet ovat myytti, ei niitä ole merkittävässä määrin ollutkaan kuin korkeintaan Karjalassa", Heikkinen sanoo. Hänen mielestään sukupolvien välisessä kommunikaatiossa ei nykyisin ole suurempia ongelmia pitkistä välimatkoista huolimatta.
"Vanhat ihmiset ovat keskimärin tyytyväisiä elämäänsä, sillä he ovat nähneet, kuinka vanhat ihmiset vuosisadan alussa elivät", Heikkinen kertoo. Maalaisyhteiskunnassa vanhuksia hoitivat ne, jotka kykenivät, mutta usein vanhuksen osa oli huutolaisuus.
Terve vanhus harvinaisuus
Kakkosena hyvän vanhuuden listalla tulevat terveys ja toimintakyky. "Valitettavasti vanhuus on yhä monille yhtä kuin sairaus. 80-vuotiaista joka kymmenes on kliinisesti terveitä", Heikkinen kertoo. Toisaalta sairauksiin tottumisen ja oireiden lievittämisen ansiosta vain noin kolmasosa kokee terveytensä huonoksi.
Miehet viettävät laitoshoidossa keskimäärin puoli vuotta, naiset puolitoista vuotta. Aikoja voidaan Heikkisen mukaan kuitenkin supistaa. Ennaltaehkäisy koskee myös vanhoja ihmisiä. Esimerkiksi lihasmassan ja voiman vähenemiseen voidaan vaikuttaa, joten seniorijumppien ja sauvakävelyn suosio ovat edistysaskelia. Aikoinaan Heikkiselle hymyiltiin, kun hän esitti kuntosaleja vanhainkoteihin. Nyt niitä on jo rakennettukin.
Myös psyykkistä toimintakykyä on syytä ylläpitää jonkinlaisella aivovoimistelulla, lukeminenkin riittää. Muistihäiriöitä aiheuttavia sairauksia, kuten Alzheimerin tautia, ei ole opittu ehkäisemään tai parantamaan ja hoitomahdollisuudetkin ovat varsin rajalliset. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että koulutetut pärjäävät saman tason muistihäiriön kanssa paremmin kuin kouluttamattomat.
"He pystyvät muita paremmin kehittämään erilaisia konsteja pärjätäkseen", Heikkinen arvelee.
Kolmas hyvää vanhuutta edistävä seikka on aktiivinen ja osallistuva elämäntapa. Esimerkiksi kahdeksankymppiset naiset tekevät yleensä käsitöitä. Olisi hyvä koettaa keksiä useampia juttuja, ettei harrastaminen kokonaan lopu vaikkapa siihen, että kädet käyvät liian kömpelöiksi käsitöihin tai heikentyvä näkö muodostuu esteeksi.
"Yksi 80-vuotias nainen harrasti huuliharpun soittoa. Iltaisin hän meni vuoteessaan täkin alle soittamaan, kun ei halunnut häiritä naapureita. Totuus on tarua ihmeellisempää", Heikkinen myhäilee.