On tietysti oikein, että yhteiskunta auttaa vaikeuksiin joutuneita perheitä, ja että tällaiset asiat eivät kuulu kaiken kansan reposteltaviksi.
Oikein ei silti ole, että perheen ongelmien kimpussa painii useita eri viranomaisia, mutta heillä ei ole mahdollisuutta vaihtaa tietoja keskenään.
Tähän on kuitenkin tultu. Tietojen salailu on pahimmillaan johtanut siihen, ettei yhdelläkään viranomaisella ole käsitystä perheen kokonaistilanteesta.
Asia nousi esille jo parisen vuotta sitten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n selviteltyä perhe- ja lapsisurmia. Samansisältöiseen lopputulokseen päätyi perhesurmia selvittänyt sisäministeriön työryhmä, joka luovutti raporttinsa sisäministeri Päivi Räsäselle (kd.) tällä viikolla.
Perheen vaikeuksista saattavat olla tietoisia useat eri viranomaiset, muun muassa lastensuojeluviranomainen, lääkäri, poliisi ja sosiaalityöntekijä. Salassapitosäädökset tai ainakin niiden tulkinta on johtanut siihen, ettei tieto kulje viranomaisten välillä.
Tämä on johtanut pitkään salailun perinteeseen, joka haittaa avun antamista ajoissa. Kaiken lisäksi moni viranomainen toimii varman päälle ja kätkeytyy salassapitosäädösten taakse.
Osa lapsi- ja perhesurmista olisi Räsäsen mukaan voitu estää pelkästään paremmalla tiedonkululla.
Jos näin on, ei pitäisi olla epäselvää mitä tehdä.
Asiat on pantava tärkeysjärjestykseen. Lasten ja perheiden pelastamisen täytyy joka tilanteessa olla päällimmäisenä. Jos jokin viranomainen pitää väkivallan uhkaa ilmeisenä, hänen velvollisuutensa on kertoa tämä toisille viranomaisille.