Biologit kuvaavat vuosittain tuhansia uusia eliölajeja. Tropiikin sademetsistä löytyy eksoottisia kasveja ja otuksia, joiden voi ensi silmäyksellä todeta kuuluvan aiemmin tuntemattomaan lajiin. Tavallisesti uuden lajin kuvaaminen on kuitenkin paljon monimutkaisempi tapahtuma.
Oulun yliopiston tutkijoilla Juhani Itämiehellä ja Marko Mutasella on tuoretta kokemusta uuden lajin löytämisen ilosta mutta myös kuvaamisen vaikeudesta. Ensivaikutelma oli tosin nytkin lupaava.
Tarina alkaa kesällä 1994, kun Kemijoki Oy teetti ympäristövaikutusten arvioinnin Vuotoksen suunnitellulla allasalueella. Perhosinventointeja Pelkosenniemellä tehnyt Marko Mutanen kiinnitti huomiota läätteellä, sinipunakukkaisella asterikasvilla, lenteleviin pieniin perhosiin.
Laji oli selvä Aethes-suvun kääriäinen, mutta ulkonäöltään poikkeava. Esiintymispaikka oli lettosuo, mikä ei sekään sopinut kuvaan. Myös lääte ravintokasvina oli outo, lähilajeista Aethes cnicana käyttää ravinnokseen huopaohdaketta ja Aethes rubigana takiaisia. Eikä rubiganaa pitäisi edes Lapista löytyä, kun ei löydy takiaisiakaan.
Elokuussa Mutanen palasi paikalle Itämiehen kanssa. Läätteen kukista löytyi toukkia, jotka pääsivät tutkijoiden mukana Ouluun. Kasvatukseen otetut toukat kuoriutuivat seuraavana kesänä perhosiksi, juuri niiksi oudonnäköisiksi, ja näin lääte varmistui ravintokasviksi.
Nyt voimme alustavasti ristiä lajiehdokkaan. Suomenkieliseksi nimeksi sopisi Itämiehen ja Mutasen mielestä läätekätkökääriäinen, se on vielä työnimi.
"Toukan biologian selviäminen oli iso edistysaskel", Mutanen sanoo. "Tässä vaiheessa kaikki näytti hyvältä", Itämies muistelee nyt, liki kymmenen vuotta myöhemmin.
Ei eroja
genitaaleissa
Seuraava työ oli tirkistellä tarkemmin perhosten genitaaleja eli sukuelimiä. "Osa uusista lajeista on helppo kuvata, kun genitaalit ovat niin erilaisia", Itämies selvittää.
"Perhosten väritys ja kuviointi vaihtelee monesti paljon, joten pelkkä ulkonäön kuvaaminen ei riitä. Kuvauksen keskeisin osa onkin sukuelimistön kuvaus. Lajin sisällä sukuelimistö muuntelee yleensä vähän, mutta sen sijaan lajien välillä erittäin paljon, joten niistä löytyy tavallisesti hyviä tuntomerkkejä", Mutanen kertoo.
Mutanen ja Itämies olivat keränneet toistasataa näytettä kahdesta lähilajista, joten vertailulle oli hyvät lähtökohdat. "Yksilöitä täytyy olla paljon ja kriittisyys muihin lajeihin nähden on tärkeää", Mutanen painottaa lajinkuvauksen lähtökohtia. Genitaaleista ei kuitenkaan tällä kertaa suuria eroja löytynyt.
Tutkimuksia museoissa ja kirjastoissa
Toisaalta monimuuttuja-analyysi paljasti siipimittojen tukevan oletusta uudesta lajista: läätteellä elävän lajin siipien rakenne ja kuviointi erosi sukulaislajeista.
Apuun tuli Pekka Lankinen perinnöllisyystieteen laitokselta. Entsyymielektroforeesi paljasti huomattavan ison eron lajien proteiinirakenteen välillä. "Proteiinien ero on vahvin argumentti tämän uuden lajin kuvauksessa", Mutanen sanoo.
Vieläkään ei ollut valmista. Mutanen muistuttaa, että uutta lajia kuvaavan täytyy tutustua lähilajien tyyppiyksilöihin. Jokaisen lajinkuvauksen yhteydessä täytyy valita yksi yksilö uutta lajia ja tallettaa se mieluiten johonkin luonnontieteelliseen museoon. Näin tulevilla tutkijasukupolvilla on mahdollisuus tarkastaa, millaista lajia kuvaaja aikanaan tarkoitti.
Tyyppiyksilöihin tutustuminen varmisti, ettei lähilajien kuvaamisen perusteena ole ollut oululaisten työn alla oleva kääriäinen.
"Vielä työläämpää ja tärkeämpää on tieteellisten nimien synonyymien tarkastaminen", Mutanen lisää. Periaatteessa olisi nimittäin mahdollista, että joku toinen tutkija olisi jo kuvannut lajin muualta. Lääte on laajalle levinnyt, miksei perhonenkin?
"Tieteellisiä sarjoja on satoja", Mutanen kuvaa kirjallisuuden tarkastamisurakkaa.
Hyönteistutkijan
nimeä lainattiin
Lajille piti vielä keksiä tieteellinen nimi, ja siinä Itämies ja Mutanen halusivat muistaa edesmennyttä hyönteistutkijaa Jorma Kyrkiä. Uusi laji sai nimekseen Aethes kyrkii.
Kävi nimittäin ilmi, että Oulun yliopiston kokoelmista löytyi jo läätekätkökääriäisiä. Kyrki oli kerännyt ne Aethes rubigana -lajina, mutta ryhmitellyt erilleen poikkeavan näköisinä. "On ilmeistä, että Kyrki oli jo epäillyt jotakin", Mutanen toteaa.
Läätekätkökääriäisen levinneisyys on osoittautunut suppeaksi. Pelkosenniemen lisäksi lajia on löytynyt vain kolmesta muusta paikasta: Kuusamosta, Tervolasta ja Rovaniemen maalaiskunnan Narkauksesta.
Uusi laji kuvataan tieteellisessä artikkelissa, jonka kirjoittamiseen Itämies ja Mutanen arvioivat kuluneen nelisen vuotta. "Asioita tarkastettiin pala kerrallaan", Mutanen kuvaa hidasta etenemistä ja toteaa läätekätkökääriäisen kuvaamisen olleen keskivertoa työläämpi tapaus.
Vihdoin - vuonna 2001 - artikkeli oli valmis tarjottavaksi alan julkaisuun, ja artikkeli "Revision of the European Aethes rubigana complex with a description of genetically confirmed Aethes kyrkii sp. n. (Lepidoptera, Tortricidae)" ilmestyi vuoden 2003 ensimmäisessä Insect Systematics & Evolution -lehdessä.
Viive on normaali, sillä tieteellinen artikkeli käy läpi perusteellisen asiantuntijatarkistuksen ennen julkaisua.
Suomen perhoslajisto tunnetaan hyvin, eikä uusien lajien kuvaaminen ole jokavuotista. Mutanen arvioi, että Suomesta löytyy uusi laji keskimäärin kolmen tai neljän vuoden välein. Oululaisten työ on siis harvinainen saavutus suomalaisten perhostutkijoiden parissa.
"Tiedemiehen uran huippuhetkiä", tiivistää Itämies tuntemukset.