Tämä maa voisi olla Aasian Sveitsi. Yhtymäkohtiin kuuluvat ensinnäkin hohtavat lumiset vuoret. Täällä ne nousevat vielä pari kolme kilometriä korkeammalle kuin Euroopassa.
Sekä etelässä että pohjoisessa naapureina ovat maat, joissa asuu yli miljardi ihmistä. Väkirikkaat markkinat siis lähellä.
Merisatamaa ei ole, mutta ilman on selvinnyt Sveitsikin.
Ja toisin kuin Sveitsissä, työvoima on täällä suorastaan halpaa. Tervetuloa juuri tänne, ulkomaiset investoijat!
Vesivoimareservi on valtava. Siitä käytössä on noin puoli prosenttia. Luontoarvoja liikaa vaarantamatta määrä voitaisiin moninkertaistaa.
Entä maan noin 28 miljoonaa ihmistä? He ovat ystävällisempiä kuin Euroopan käkikellovaltiossa.
Entä muuta? Siinä missä sveitsiläisillä ovat kuuluisat kaartinsa, jotka vartioivat esimerkiksi Vatikaania, täällä ovat maailmankuulut gurkhat. Toinen legendaarinen kansanryhmä ovat sherpat.
Mutta nyt tätä maata, Nepalia, ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua Aasian Sveitsiksi. Henkeä kohti laskettu bruttokansantuotteen arvo on maassa 1 300 dollaria vuodessa. Sillä taalamäärällä sijaluvuksi valtioiden välisessä rankingissa tulee 201.
Yksi Nepalin tilaa selittävä tekijä on vuosikymmenen kestänyt sisällissota. Se päättyi 2006.
Sota suisti vallasta monarkian. Mutta sota myös vei hengen 12 000 ihmiseltä, säikäytti turistit maasta ja raunioitti monia suunnitelmia.
Jos Suomessa on kaivattu politiikkaan politiikkaa, Nepalissa sitä on yli tarpeen. Kamppailu on kiivasta kansalliskokouksessa, kaduilla ja kabineteissa.
Näin on myös talouselämässä. Keskeinen tapa hoitaa työelämän erimielisyydet on lakko. Toimia voidaan tehostaa esimerkiksi työnantajien telkeämisellä työpaikalle tai tiesuluilla.
Jos lakko alkaa kovasti haitata jonkin kansanosan tai talouselämän lohkon toimintaa, aina voidaan nostaa pystyyn vastalakko.
Ulkomaiset investoijat vain eivät taputa käsiään.
Maan vahvin puolue on sama, joka aloitti sisällissodan, maolainen kommunistipuolue. Sen pääministeri Baburam Bhattarai tasapainoilee notkuvalla köydellä, jossa huomioon pitää ottaa oman puolueen kiihkeät toverit sekä pyrkimykset saada talous rullaamaan ja tuomaan työtä ja valuuttatuloja.
Keskeinen poliittinen ongelma on se, että uudesta perustuslaista ei ole saatu sopua. Sen jälkeen moni muukin solmu voisi aueta.
Vallitseva käsitys sekä politiikkojen että journalistien joukossa onneksi on, että uusi sisällissota on epätodennäköinen.
Nepal tarvitsee myönteisiä kehityssykäyksiä myös ulkomailta. Maa on Suomen valtion kehitysyhteistyön kumppanimaa. Tänä vuonna Suomi suuntaa Nepaliin erilaisten hankkeiden kautta noin 20 miljoonaa euroa. Maassa toimii myös parikymmentä suomalaista kansalaisjärjestöä.
Yhteistyö alkoi 1980-luvulla metsähankkeista. 1990-luvun alussa mukaan tulivat juomavesi- ja sanitaatioprojektit ja 1990-luvun lopussa koulutus. Suomi pyrkii myös tukemaan maan kansalaisyhteiskunnan syntyä ja rauhantilaa.
Suomi on muutaman viime kuukauden aikana ollut maassa myönteisesti julkisuudessa. Yhdestä julkisuustempauksesta vastasi kehitysministeri Heidi Hautala. Hän kokeili vierailullaan, miltä tuntuu veden kanto paikalliseen tapaan, raskas vesiastia selässä.
Bambukori astioineen nousi maasta, mutta sen pitemmälle ministeri ei päässyt. Jo yritys hämmästytti. "En olisi koskaan uskonut, että ulkomainen ministeri voisi kokeilla veden kantamista", päivitteli silminnäkijä The Kathmandu Post -lehdessä.
Viime viikolla kantamista pääsivät kokeilemaan samoilla nurkilla käyneet suomalaistoimittajat. Kolmelta mieheltä kanto onnistui. He pääsivät jyrkällä polulla nipin napin samaan vauhtiin kuin edellä mennyt, linttaantuneilla lipokkailla astellut 86-vuotias kylän nainen.
Jos sitkeys on kehityksen keskeinen keskeinen edellytys, Nepalilla on edessään nykyistä parempi tulevaisuus.