Piskuisella Pitcairn-saariryhmällä käyty seksioikeudenkäynti on päättynyt kuuden miehen toteamiseen syyllisiksi raiskauksiin ja alaikäisiin sekaantumisiin. Yksi syytetyistä sai vapauttavan päätöksen. Asiasta kertoivat brittiviranomaiset maanantaina.
Miehiä syytettiin raiskauksista ja alaikäisiin sekaantumisista vuosina 1964-1975. Pitcairn on Britannian viimeisiä siirtokuntia. Saariryhmän pinta-ala on vain viisi neliökilometriä ja siellä on 47 asukasta. Asukkaat polveutuvat suoraan 1700-luvun lopussa saarille paenneista Bounty-laivan kapinallisista. Saaret sijaitsevat keskellä Tyyntämerta.
Oikeusjuttu sai alkunsa, kun osa naisista kertoi tapahtumista brittiläiselle poliisinaiselle, joka oli sijoitettuna saarelle vuonna 1999. Asia on kuitenkin mutkikas, sillä toisten naisten mukaan syytteet ovat tekaistuja ja selittyvät sillä, että Britannia haluaa päästä eroon kalliiksi käyneestä hallintoalueestaan.
Tuomitut ovat valittaneet tuomiostaan vetoomustuomioistuimeen sillä perusteella, että Britannialla ei ole oikeutta käyttää tuomiovaltaa saarella. Juttu tullee vetoomustuomioistuimen käsittelyyn ensi vuonna.
Syytetyt saavat tuomionsa vielä tällä viikolla. Mikäli valitus vetoomustuomioistuimessa menee läpi, heidän tuomionsa mitätöidään.
Miesten joutuminen vankilaan saattaa vaarantaa kaikkien saariryhmän asukkaiden elinmahdollisuudet, sillä monet heistä ovat saarien elämänlankana toimivien yhteysveneiden kuljettajia. Mikäli veneet eivät kulje, saarille ei saada ruokaa ja tarvikkeita.