Lyhyt omakohtainen muistelo: vuosi 1989 ja haastateltavana STK:na tuolloin tunnetun työnantajajärjestön työvoimapoliittinen asiamies Pekka Castrén. Haastattelun teema Suomen työvoiman riittävyys.
Yleiseen keskusteluun oli noussut oletus, että Suomeen alkaa ihan pian tulla ryöppyämällä ulkomaista työväkeä. Teollisuus pyöri noina päivinä koneet punaisina, palveluala paisui ja etenkin pääkaupunkiseudulla oli pulaa myyjistä, siivoojista, rakennusmiehistä. Puhuttiin, että apu pulaan voisi tulla Puolasta tai Virosta.
Castrén hämmästeli teemaa, eikä oikein syttynyt toimittajan johdatteluista. Hän ei uskonut suureen tulijavirtaan. Lopullisen jutun otsikkoon jäikin kysymysmerkki: "Pitävätkö Piret ja Andrzej Suomen vastedes pyörimässä?"
Puheet ulkomaisesta työvoimasta lopahtivat alle vuodessa, kun ensin taantumaksi arveltu suhdannekuoppa johtikin syvään lamaan ja yli puoleen miljoonaan työttömään.
Silti jo laman aikaan jotkut rohkenivat nostaa esiin vähän kauempana häämöttävän työvoimapulan. Sen ennustamiseen riitti suomalaisen väestöpyramidin tarkastelu. Suomessa suuret ikäluokat syntyivät 1940-luvun lopussa, varhemmin kuin missään muussa Euroopan maassa. Siksi täällä on muutaman vuoden päästä edessä hurja imu eläkkeelle.
Ennusteiden mukaan työvoiman ulkopuolelle siirtyy Suomessa seuraavan kymmenen vuoden aikana miljoona palkansaajaa. Peruste ulkomaisen työvoiman houkuttelulle näyttää nyt paljon pysyvämmältä kuin viime laman alla.
Työvoimapulasta puhuminen on yhä herkkä kysymys sen takia, että vieläkin Suomessa on laskutavoista riippuen 200 000-300 000 työtöntä. On perusteltuakin kysyä, miksi näitä ei työllistetä ennen kuin aletaan haalia vierastyövoimaa.
Niin viranomaiset kuin elinkeinoelämäkin pontevasti korostavat, että ensivaiheessa tärkeintä onkin hyödyntää kotimainen työvoima. Mutta jotta se onnistuisi, pitää kysynnän ja tarjonnan kohdata. Sellainenkin karu visio on esitetty, että 2010- ja 2020-lukujen Suomessa on edelleen korkea kotimainen kouluttamattomien tai väärille aloille koulutettujen ihmisten työttömyysaste ja sen päälle huutava työvoimapula.
Kaikissa tapauksissa näyttää kuitenkin siltä, että katse on suunnattava myös ulkomaille.
On esitetty, että työvoimapula iskee ensi vaiheessa pahimmin erilaisiin palveluihin, kuljetukseen ja rakentamiseen. Tosiasiassa näillä aloilla väestä on jo nyt pulaa ainakin Etelä-Suomessa.
Keskustelun toinen juonne on on puhua huippuosaajista, mikä yleensä tarkoittaa tekniikan ja luonnontieteen eksperttejä. Suomen ongelma on kuitenkin se, että tätä samaa kykykaartia havittelevat lähes kaikki läntiset maat.
Se voivatko esimerkiksi yritykset luottaa saavansa täältä osaavaa työvoimaa, on Suomelle elintärkeä juttu. Jos syntyy käsitys, että täältä ei osaavaa väkeä löydy, ainakin kansainväliset teollisuusyritykset nostavat nykyistäkin herkemmin kytkintä tai eivät tänne alun perin tulekaan.
Mutta mikä voisi saada pekingiläisen ja tai vladivostokilaisen insinöörin tulemaan Suomeen, jos vaihtoehtoina ovat vaikkapa Yhdysvallat tai Britannia? Eivät luultavasti täkäläiset säät tai luonteemme valloittavuus. Ehkä turvallisuus ja kaikin puolin hyvin toimiva yhteiskunta. Epäilemättä kilpailusta tulee silti kova.
Ja jos Suomen houkuttavuus riittää, niin kuin kannattaa toivoa, maamme kasvot muuttuvat ihan konkreettisesti. Se olisi pääasiassa terveellistä uudistumista.