SDP:ssä uskottiin liikaakin yhden miehen, Eero Heinäluoman, lumoon. Missä luuraa demareiden plus kolmekymmentä -joukkue? Molemmissa porvaripuolueissa sellainen on puuhastellut ohjelmia ja miettinyt uusia houkuttimia kansalaisia varten.
Mitä sinne tekemään? Kissanpoikiako pesemään? Näin kyseli aikoinaan Kalevi Sorsa vaalitappion jälkeen oppositioon hinkuneilta sosialidemokraateilta.
Vuonna 1991 puheenjohtajana ollut Pertti Paasio ei kysellyt, vaan päätti johdattaa SDP:n suoraan oppositioon. Seuraukset johtivat pitempiaikaiseen myllerrykseen puolueen sisällä. Eteen tulivat myös puheenjohtajan vaihtoviikot.
Paasion työtoverit silloisen puoluesihteerin Ulpu Iivarin johdolla vetäisivät maton puheenjohtajan jalkojen alta. Uudeksi vetojuhdaksi ja pelastavaksi messiaaksi vielä saman vuonna valittu Ulf Sundqvist ei ehtinyt kauan heiluttaa puheenjohtajan nuijaa, kun kompastui STS-pankin taloustaloussotkuihin vuonna 1993.
Puheenjohtajaksi nousi aiemmin monessa vaalissa hyljeksitty Paavo Lipponen. Hänen pitkä valtakautensa vaihtui omaehtoiseen luopumiseen vuonna 2005, vaikka ulkoministeri Erkki Tuomioja oli yrittänyt haastaa hänet jo aiemmin.
Kesän 2005 puoluekokouksessa puheenjohtajaksi valitusta Eero Heinäluomasta odotettiin taas uutta messiasta. Jotain meni kuitenkin pieleen jo alusta alkaen miehen julkisuuskuvassa. Kaikki, jotka ovat Heinäluoman kanssa tekemisissä näkevät ainakin inhimillisemmän miehen kuin Heinäluoman television kautta välittyvästä julkisuuskuvasta.
Omat ovat pysyneet uskollisina ja luottavaisina.
Vielä marraskuussa Oulussa puoluevaltuuston kokouksessa, jossa Heinäluoma syleiltiin pääministeriehdokkaaksi, ylisanat virtasivat yli äyräiden. Suitsutuslippua heiluttivat innokkaimmin varapuheenjohtajat Tarja Filatov ja Pia Viitanen. Filatov hehkutti, että Heinäluomasta tulee hyvinvointivaltion tiilitalon muuraava veli Ponteva. Kokoomuksen Jyrki Kataisen ja keskustan Matti Vanhasen hän risti veli Huiluksi ja veli Viuluksi.
Viitanen suitsutti Heinäluomaa luotettavaksi torniksi, punaiseksi tuvaksi, kaukonäköiseksi, sisukkaaksi ja päättäväiseksi reilun kaupan Eeroksi. Vaaleissa hybridiauto hyytyi kolmanneksi.
Nyt on jälkipyykin aika siitä, mikä meni pieleen. Puheenjohtajaksi valintansa jälkeen Heinäluoma lupasi viedä SDP:n pari piirua lähemmäksi ihmistä. Vaaleissa ihmiset menivät pari piirua kauemmaksi tai jäivät nukkumaan.
Loppuvuoteen asti kaikki näytti luistavan mukavasti. SDP keikkui mielipidemittausten kärjessä, kunnes vuodenvaihteen tienoilla tapahtui yllättävä käänne. Alkoi kiistaton alamäki. Sitä pystyttiin selittämään sillä, että gallupit ovat gallupeja. Tylyn vaalituloksen jälkeen selitys ei enää kelpaa. SDP:n johto vetäytyi maanantaina bunkkeriin nuolemaan haavoja. Tappion syitä puitiin myös tiistaina puoluehallituksessa. Eikä se tähän lopu.
Omatkaan eivät niele mitä tahansa selityksiä. Esimerkiksi Liisa Jaakonsaari ilmoitti, ettei hyväksy vaalitappion selitykseksi sitä, että puolueen viesti ei ole mennyt olisi perille. Hänen mukaansa Heinäluoman olisi pitänyt myös heti sanoutua irti SAK:n "mauttomasta mainoksesta".
Silti Jaakonsaari ei pidä Heinäluomaa syyllisenä vaalitappioon eikä ole havainnut puolueen sisällä minkäänlaista kritiikkiä puheenjohtajaa kohtaan.
Toinen räväkkäsanainen ja vastavirtaankin sitkeästi uinut eli Arja Alho syyttää myös uutta puoluejohtoa, Heinäluomaa ja puoluesihteeri Maarit Feldt-Rantaa. Alhosta heidän näyttönsä ovat "heikot." Hän sanoo olevaa puolueensa kanssa eri mieltä miltei kaikista asioista. No tällöin taitaa vika olla katsojassa. Jaakonsaari on oikeassa, ettei tappio ole yhden miehen syy.
Pikaiseen itseruoskintaan Heinäluoma ei lähtenyt. Hänen mukaansa vaalitulos analysoidaan huolella. 90 000 äänen katoamista ei selitetä yhdellä syyllä. Niitä on useita.
Tässä muutamia:12 vuoden hallitusvastuu, vaaliohjelma, joka oli kuin kopio kansan toiveiden tynnyristä suurine lupauksineen hyvinvointipalveluihin satsauksesta, sitkeä pelottelu porvarihallituksella, SAK:n mainos ja kylkeen liimautuminen, tyytymättömyys menneellä vaalikaudella harjoitettuun talouspolitiikkaan, jossa etenkin varallisuusveron poisto suututti eduskuntaryhmää...
SDP:n politiikan teossakin on taidettu muutenkin katsoa liiaksi peruutuspeiliin. "Sosiaalimössön", kuten yksi demari luonnehti, tarjoaminen ei yksin riitä. Keskiluokka pitää huomioida paremmin ja nuoriin on pysyttävä vetoamaan uudella tavalla. Mutta missä on demarinuorten ideoita suoltava aivoriihi? Ryhmän nuorin mies, pian 48-vuotta täyttävä Jouni Backmankin tippui eduskunnasta.
Heinäluoma käänsi katseensa kunnallisvaaleihin ja vakuutteli, että niissä noustaan takaisin. Valtakunnanpolitiikassa talsittaneen neljä vuotta oppositiossa. Siinä on aikaa virittää nuorisojoukotkin iskukuntoon.
Halutessaan Heinäluoma ehtisi Vanhasen tapaan käydä myös stailauskurssilla. Ehkä stylisti pystyisi raaputtamaan ainakin SAK-leimaa irti.
***
Suuriin voitonjuhliin ei nippa nappa pääministerin paikkansa uusivalla Matti Vanhasellakaan ollut vaalitukoksen myötä aihetta. Vanhanen onkin menossa toisenlaisiin juhliin. Hän lähtee lauantaina Berliiniin juhlimaan EU:n syntyyn johtaneen Rooman sopimuksen 50-vuotispäiviä, ja kollegoiden onnitteluja lienee luvassa.