Saksan liittokansleri Angela Merkel esitti vastikään, että Naton pitäisi vahvistaa poliittista painoarvoaan sekä pohtia pysyvältä pohjalta maailmanlaajuisia turvallisuusuhkia. Merkel katsoi Münchenin arvovaltaisessa turvallisuuskonferenssissa, että sotilasliiton tulisi uudistaa perusteellisesti strategiansa vuoteen 2009 mennessä.
Saksan Nato-politiikan muutos Gerhard Schröderin jälkeen ei ole kuitenkaan niin suuri kuin vaikuttaa. Merkelin tiedettiin suhtautuvan edeltäjäänsä myönteisemmin Natoon ja Yhdysvaltoihin, mutta jo Schröder esitti taannoin samassa konferenssissa Naton toimintojen perusteellista uudelleenarviointia.
Sitä paitsi Nato-joukkojen toimintaa ei ole vuoden 2002 Prahan huippukokouksen jälkeen sidottu tiettyyn maantieteelliseen alueeseen. Globaali rooli otettiin siis tavallaan jo WTC-tornien tuhon jälkeen.
Naton edellinen varsinainen strategia laadittiin puolestaan 1999 Kosovon sodan tunnelmissa ja eurooppalaisen turvallisuuskehityksen lähtökohdista.
Merkel otti siis osaa keskusteluun, jota on käyty Natossa pitkään. Sotilasliiton strategiatyötä on jarruttanut kuitenkin pelko siitä, että uudistushanke kaatuisi 25 jäsenmaan ristiriitaisiin intresseihin, huomauttaa Natosta juuri väitellyt everstiluutnantti Kaarle Lagerstam. Natossa on tänään etäännytty kauas yhdestä yhteisestä, näkyvästä vihollisesta.
Esimerkiksi Yhdysvalloilla on sormensa pelissä kaikessa, mikä järisyttää maailmaa, vaikka se nyt yrittääkin näyttää siltä, ettei sillä olisi mitään tekemistä jyrkkien muslimien kuohunnan kanssa. Jotkut Viro tai Slovenia haluavat tietysti ottaa isonveljen kannat huomioon, mutta niiden näkökulma on muuten väkisin vähän toisenlainen.
Mitä uutta strategista ja syvällistä pohdittavaa Natolla olisi? Sillä on jo oma rintamalohkonsa terrorismin vastaisessa sodassa. Eivätkä eurooppalaisetkaan halua kuulla vaikkapa iranilaisesta ohjusuhkasta. Ja kaikki ovat huolissaan strategisten raaka-aineiden saannista.
Sekö hälyttää, että järjetöntä pilakuvakriisiä on hyödynnetty poliittisesti siellä ja täällä ja käyty muun muassa Naton rauhanturvaajien päälle?
Onhan pilakuvakriisiä luonnehdittu lännen ja radikaalien muslimiryhmien vanhan ristiriidan kärjistymäksi. On arveltu, että arvokonservatismin ja fundamentalismin leviäminen islamilaisissa maissa ja miksei myös osassa länttä on syventänyt kahtiajakoa ja kiristänyt jännitettä.
Kaarle Lagerstamin mielestä pilakuvakriisissä on kuitenkin ensisijaisesti kysymys islamilaisten maiden sisäisestä asiasta, modernismin ja konservatismin taistelusta.
Nato on jo yrittänyt 90-luvun puolivälistä asti lähestyä muslimimaailmaa muun muassa Välimeri-dialogilla mutta ilmeisen vähäisin tuloksin.