Antti Kalliomäen on edeltäjiään vaikeampi saada kätensä jälkeä näkyviin uuden budjetin valmistelussa. Talousarvioesityksen sisältö on nimittäin lyöty lukkoon hyvin pitkälle. Tilaa jää vain viilauksille, mutta nekin ovat tärkeitä. Jos tuijotus voisi tehdä reikiä ihmiseen, uusi valtiovarainministeri muistuttaisi pian emmental-juustoa. Antti Kalliomäki on nimittäin kovan paikan edessä tällä viikolla, jolloin hän julkistaa oman esityksensä valtion ensi vuoden budjetiksi. Kaikki odottavat katseet kohdistuvat häneen kuten silloin, kun hän hyppäsi seivästä.
Kalliomäen yllä lepää hänen edeltäjänsä pitkä varjo. Kokoomuksen Sauli Niinistö teki peräti kahdeksan budjettia ja jätti jokaiseen pysyvän jäljen. Hän toimi tehtävässä jopa pitempään kuin Ahti Pekkala. Niinistö oli budjetin tekijänä tunnettu tiukkuudestaan, vaikka budjettikuri pääsi lipsumaan häneltäkin kahtena viime vuonna ikävästi.
Nyt kysytään, pystyykö SDP:n Kalliomäki pitämään budjetin menot kurissa ja tekemään tarvittavia rakenteellisia uudistuksia, kun hänen niskaansa hengittää hänen oma, jakopolitiikkaan viehtynyt eduskuntaryhmänsä. Niinistö sai hallituksissa vahvaa tukea pääministeri Paavo Lipposelta. Voimakaksikko pystyi jyräyksellään pitämään muut ministerit aisoissa budjettikuria ajatellen, mutta rakenteellisissa uudistuksissa sekin veti vesiperän.
Myös keskusta on vanha jakopuolue, joka on vielä sijoittanut valtioneuvostoon kaksi alan vanhaa kettua, Mauri Pekkarisen ja Seppo Kääriäisen. Jos SDP:n ja keskustan ministerit yhdistävät voimansa, Kalliomäki voi joutua jopa ylikävellyksi myöhemmin hallituksen budjettiriihessä. Kalliomäen kuuluisi saada omalle esitykselleen jo tällä viikolla taustatukea pääministeriltä, mutta Vanhanen ei ole Lipponen. Hänessä ei ole Lipposen jämäkkyyttä ja lähes jääräpäisyyteen ulottunutta määrätietoisuutta.
Vanhasen täytyy ensin hankkia oma auktoriteettinsa ennen kuin hän voi ryhtyä päällepäsmäröimään muita ministereitä. Sen takia Kalliomäki tuntee ehkä juuri nyt olonsa hieman yksinäiseksi. Hänellä ei ole tiedossa juuri tukea muilta kuin omilta virkamiehiltään ja muutamilta vastuullisilta sanomalehdiltä, jotka kantavat huolta myös huomisesta.
Kalliomäkeä auttaa kuitenkin oman esityksensä laadinnassa kaksi asiaa. Ensiksikin ensi vuoden budjettiesityksen sisältö on sidottu jo hyvin pitkälle hallitusohjelmassa ja toukokuun lisäbudjetissa. Esimerkiksi veroratkaisujen päälinja tiedetään. Alkoholivero laskee - ehkä 300 miljoonaa euroa -, ja tuloveron kevennykset jatkuvat, vaikka verotus lieveni juuri heinäkuun alussa kaikissa tuloluokissa. Kyse on nyt siitä, miten lisäkevennykset painotetaan.
Hallituksen sisällä on kova paine suunnata ne pieni- ja keskituloisille. Se merkitsisi kuitenkin progression kiristystä ja olisi suuntana arveluttava. Suomen ongelma ei nimittäin ole progression keveys vaan sen jyrkkyys. Pystyykö Kalliomäki vetämään omaa linjaa ja haluaako hän tehdä niin? Entä mitä hän tekee työnantajamaksuille?
Toiseksi Kalliomäkeä auttaa juuri uusittu kehysmenettely. Hallitus on sitonut kätensä edeltäjiään lujemmin tiukkaan finanssipolitiikkaan. Vanhasen ministeristön on vaikeampi lipsua omista kehyksistään kuin Niinistön aikaisten hallitusten. Silti niin voi tapahtua, ja nyt jännätään, pitääkö Kalliomäen ote. Kun suuret linjat on jo lyöty pitkälle kiinni, myös Kalliomäen oma liikkumavara on suhteellisen vähäinen. Kuitenkin budjetin pienetkin viilaukset ovat tärkeitä, ja hänen soisi vetävän niissä itsenäistä linjaa.