Kirjoitin Kalevaan jutun siitä, että pääsy lihavuusleikkaukseen on vaikeutunut, sillä potilaille asetetut kriteerit ovat tiukentuneet. Leikkaukseen tulevien lähetteiden määrä on romahtanut Oulun seudulla.
Ruotsissa leikkaukseen pääsee pienemmällä painolla ja vähemmillä liitännäissairauksilla kuin Suomessa.
Leikkaukseen hyväksyttävän pitää ensin laihduttaa tuloksetta ohjatusti, vaikka harva terveyskeskus tarjoaa ohjattua laihdutuspalvelua. Omatoiminen laihdutusyritys ei kelpaa.
Leikkaus jää Suomessa vain haaveeksi sellaiseltakin potilaalta, jolla kansainväliset eli tutkimusnäyttöön perustuvat kriteerit täyttyvät.
Yksityiselle leikkaukseen toki pääsee rahalla, mutta hinta on niin kova, että suurimmalla osalla meistä ei ole varaa maksaa leikkausta omasta pussista.
Kun uutinen julkaistiin Kaleva.fi:ssä, ihmisiltä tuli paljon kommentteja jutun perään.
Yleensä, kun uutisessa kerrotaan pitkistä jonoista ja hoitoon pääsyn vaikeudesta, nettikävijät kritisoivat sairaalaa, terveyskeskusta ja yhteiskuntaa hoidon saannin vaikeudesta ja vaativat parempaa palvelua.
Tällä kertaa on toinen ääni kellossa. Ihmiset, joilta on evätty pääsy leikkaukseen, eivät saa sympatiaa osakseen.
Suuri osa palautteen antajista katsoo, ettei laihdutusleikkauksia pitäisi tehdä lainkaan yhteiskunnan varoin.
Poimin tähän muutaman kommentin kyseisen nettijutun perästä. Ne kertovat, mitä ihmiset ympärillämme ajattelevat:
”Voi valita, syökö koko kattilallisen vaiko vain lautasellisen. Yhteiskuntaa ei voi syyttää tai huutaa avuksi, jos itsellä ei ole motivaatiota auttaa itseään. Yhteiskunta tuskin on sinne suuhun tunkenut ravintoa enemmän kuin henkilö ennättää kuluttaa. Lihavuus on laiskuutta ja piittaamattomuutta itsestään. Lihavan on reilusti otettava vastuu itse itsestään ja maksettava itse, jos aikoo moiseen toimenpiteeseen.”
”Tämä laihuusleikkaus on vähän niinku oikotie onneen ylipainoisille. Onhan se niin rankkaa lähtee lenkille ja syödä vähemmän. Pitäis sitä sen verran kuitenki ihmisellä itsehillintää olla, ettei alunperinkään päästä itseään siihen kuntoon. Opetelkaa ottamaan itseänne niskasta kiinni.”
”Leikkausjonot ovat muutenkin pitkät, niin mielestäni on väärin, että ihmiset, jotka itse aiheuttavat sairautensa, pääsevät kuormittamaan jonoja. Heidät pitäisi sijoittaa jonon hännille.”
Raadollisia ajatuksia (vielä) hoikilta ihmisiltä.
Itse aiheutettu sairaus on mielenkiintoinen termi, joka vedetään aina esiin, kun puhutaan lihavuudesta.
Lihavuus ei ole suoraviivaisesti itse aiheutettu olotila. Toiset ovat alttiimpia lihomaan kuin toiset. Geenejään ei voi valita.
Yhteiskuntamme ei tue millään lailla hoikkana pysymistä. Meidän pitää istua päivät koneen ääressä, kulkea matkat kiireessä autolla ja ostaa pienen herkun sijasta megapussi.
Nykyään on helpompi lihoa kuin pysyä hoikkana. Onnistuminen vaatii niin tiukkaa itsekuria, että harvan pää kestää.
Näin ollen jo suurin osa meistä aikuisista painaa liikaa. Elimistömme ei ole vielä sopeutunut siihen, että alati vähenevä arkiliikunta vaatii yhä pienempiä energiamääriä.
Usein lihominen alkaa jo lapsuudessa, mutta se ei tietenkään ole lapsen vika.
Kun terveydenhoitaja huomaa, että kiloja alkaa kertyä, hän ei uskalla puuttua asiaan, jottei kukaan syyttäisi häntä syömishäiriön aiheuttamisesta.
Jos ”itse aiheutetut sairaudet” siirtyisivät yhteiskunnan piikistä itse maksettaviksi, vaille hoitoa jäisivät myös tupakoitsijoiden keuhkosyövät, alkoholin aiheuttamat maksasairaudet, kaahailijoiden liikennevammat, extreme-urheilijoiden sydänkohtaukset ja niin edelleen.
Listasta tulisi liian pitkä.