siina.valimaa@kaleva.fi
Rovaniemen teatterinjohtaja Tytti Oittinen arvioi Alvar Aallon taitoja teatterisuunnittelun alueella tavalla, jonka moni jättäisi, maailmankuulun arkkitehdin kyseessä ollessa tekemättä ainakaan julkisesti. Hänen mielestä Aallon suunnittelemat teatteritalot ovat muuallakin päin hemmettiä. Siitäkin huolimatta, vaikka Aallon Rovaniemen hallinto-ja kulttuurikeskuskokonaisuutta riennetään ihastelemaan maailman eri puolilta.
Epäkäytännöllisissä, teatterin tarpeisiin sopimattomissa Lappia-talon tiloissa poksahtelevien viemäreiden keskellä tuskailevan teatterinjohtajan tunteenpurkausta voi ymmärtääkin. Hän ahertaa henkilöstönsä kanssa tiloissa, joiden soveltuvuus luonnosten ja piirustusten sijasta mitataan joka päivä arjen käytännöissä.
Lappia-talossa sanotaan olevan erään inventoinnin tuloksena 140 arkkitehtonisesti arvokasta ulkonurkkaa. Ne jäävät talossa työskentelevien kannalta lopulta toisarvoisiksi, kun talossa on runsaasti tarpeettomia käytäviä ja sokkeloita, mutta ei asiallisia tiloja lavasteverstaalle, puvustamolle, pukuhuoneille ja kampaamolle.
Voidaanko niitä talon tulevan peruskorjauksen yhteydessä rakentaa nykyisiin tiloihin ja annetaanko niitä rakentaa vai saadaanko taloon tehdä laajennus? Näitä toisiinsa kytkeytyviä vaihtoehtoja joudutaan punnitsemaan lähiaikoina talon peruskorjauksen ja hallinto-ja kulttuurikeskuksen suojelukaavan yhteydessä. Kaikissa vaihtoehdoissa kysymys tarpeiden määrittelyn ohella on, minkä verran Aallon arkkitehtuuriin voidaan ja saadaan puuttua. Sitä määrittelevät Rovaniemen ulkopuolella Aallon arkkitehtuuria vaaliva Alvar Aalto säätiö ja viranomaistahona Museovirasto.
Eväät ratkaisujen tekemiseen ovat kuitenkin täysin levällään, vaikka Lappia-talon kunto suorastaan huutaa korjausta. Museovirastolta lausuntoa on odotettu suojelukaavaesitykseen turhaan jo toista vuotta. Alvar Aalto säätiö pitää tiukkapipoisesti kiinni siitä, että se antaa lausunnon hankesuunnitelman valmistumisen jälkeen ja sittenkin vasta pyydettäessä. Säätiön edustajan pallottelulle on perusteitakin, koska vasta hankesuunnitelmasta voidaan nähdä, mitä aiotaan rakentaa ja mihin. Toisaalta periaatteellinen hyväksyntä, laajentamisen puolesta tai vastaan, auttaisi kaupunkia suojelukaavan valmistumisessa. Rakennusoikeuttahan tontilla on jäljellä. Kysymys on siitä, miten tiukasti tai väljästi säätiö Aallon arkkitehtuuria tulkitsee.
Kyllästymiseen asti lausuntoja Rovaniemellä odotelleet luulivat löytäneensä ratkaisun kaupunginvirastossa olleesta muistiosta. Siinä Aallon kuoleman jälkeen hänen puolisonsa nimissä ollut arkkitehtitoimisto ehdotti Lappia-talon laajennusta jo 1990-luvun alkupuolella. Kiihkein sanakääntein muistion tyrmäävä säätiön edustaja muistuttaa, ettei Elissa Aaltoa sen enempää kuin arkkitehtitoimistoakaan ei ole enää olemassa.
Aallonkin suunnittelemien talojen viemärit poksahtelevat ja valaistuslaitteet huokaavat ja yskivät, kun niille tulee ikää ja niitä runsaasti käytetään. Poikkeuksellista on se, että Rovaniemen kaupunki ei ole huolehtinut arvokiinteistöstään peruskorjaamalla sitä koskaan. Vaikka ensimmäiseksi rakennetulla osalla on ikää lähes 40 vuotta, ilmastointilaitteita puhdistetaan nyt vasta ensimmäistä kertaa.
Tässä on syytä kysyä kuin Timo Harakka Pressiklubissa. Ihanko totta!