Savikoira lepää tyrnäväläisen Erkki Saikkosen kämmenellä. Piskuisella piskillä on ikää ja elämäntaivalta.
Saikkonen muistaa, kuinka hän poikasena sai koiran ja leikki sillä. Tuli talvisota, ja perheen piti jättää Sortavalan koti ja lähteä evakkoon. Poika piilotti savikoiran seinän kätköihin.
Vasta aikuisvuosina hän palasi kotikonnuilleen Karjalaan ja ilokseen löysi koiransa, kuin ihmeen kautta ehjänä.
"Kirjoitin runon savikoirasta spontaanisti kymmenisen vuotta sitten. Se on ensimmäisiä runoja, mitä olen kirjoittanut."
Savikoira merkitsee Saikkoselle talismaania, onnea tuottavaa esinettä, jota hän on kantanut mukanaan seminaareissa ja tapahtumissa.
Ehkä koira on tuonut Saikkoseen myös ylimääräistä virtaa, sillä mies on nähty monessa mukana niin Tyrnävällä kuin laajemminkin. "Ohjaan kirjoittamaani pienoisnäytelmää karjalaiseläkeläisten parissa Oulussa. Se on laulurikas ja hauska."
Kirjoittaminen on ollut vuosien ajan henkireikä, joka on taltuttanut ajantajun ja ympäristöstä virtaavat äänet.
"Aina kun alkaa tulla painolastia tai kiirettä, tartun kynään, ja kirjoittaminen vie kokonaan mukaansa", Saikkonen huokaa ja lisää, että sanoja tulee enemmän kuin hidas käsi ehtii kirjoittaa.
Kirjoituskilpailuihin on Saikkosen mielestä kiva osallistua toisinaan. Usein on tärpännytkin; ensisijoitus näytelmäkäsikirjoituskilpailussa, sijoituksia runo- ja proosarintamalla. Sanoitukset ovat päätyneet lauluiksi. Valtavan määrän lehtijuttuja Saikkonen on kirjoittanut paikallislehteen.
"Tyrnävän kotiseutuarkistoon on tallennettu kirjoittamiani vanhoja tarinoita ja kummitusjuttuja", Saikkonen lisää.
Oi, miten taival Laatokan rannalta Lapin sähköistämisen kautta Tyrnävän kotiseututyöhön onkaan kulkenut. Saikkonen paljastaa vielä, että esikoiskirjan käsikirjoitus on jo valmis.
Pirjo Suvilehto
Muun muassa Erkki Saikkosen
kilpailuruno savikoirasta on
mukana lapsuusaiheisista
tarinoista ja runoista kootussa
kirjassa, joka julkistetaan sunnuntaina 8. lokakuuta elämäntarina-
yhdistyksen tapahtumassa
Kärsämäellä.