Alkoholin salakuljetus oli vilkasta ja osin jopa hyväksyttyäkin toimintaa Perämeren rannikolla ja Pohjois-Suomessa kieltolain aikana 1919-1932.
Tällaiseen tulokseen pääsi filosofian lisensiaatti Kari Filpus väitöskirjassaan Alkoholin salakuljetus ja sen valvonta Perämeren rannikolla kieltolain aikana 1919–1932. Väitös tarkastetaan Oulun yliopistossa lauantaina.
Pirtun salakuljetus vilkastui Filpuksen mukaan varsinkin vuodesta 1924 lähtien, kun kuljetusväyläksi tulivat rautateiden tilalle merireitit ja pirtulaivat. Meritse Perämeren rannikolle pystyttiin tuomaan pirtua suurempia määriä ja toimittamaan sitä siten muuallekin Pohjois-Suomeen.
"Kemijokisuu oli merkittävä pirtujen maihinnousupaikka. Sieltä sprii jatkoi karavaaneissa matkaansa ylämaihin", Filpus kuvaa. Pirtulaivat ja myytävä pirtu olivat pääasiassa saksalaisia. Kieltolain alkuvuosina seudun asukkaiden osuus salakuljetuksesta oli Filpuksen mukaan vähäinen. Pirtulaivojen merkityksen kasvettua salakuljetus siirtyi paikkakuntalaisille, koska he tunsivat seudun meren, saaret ja rannat.
Salakuljettajien suurimman ammattiryhmän muodostivat työmiehet. Salakuljetus oli muodostunut portaittaiseksi: ylin rahoittaja oli pirtuisäntä.