Pirjo Yli-Mau­nu­la tuo oman elä­män­sä arvet roh­keas­ti näyt­tä­möl­le: ”Tai­teel­la kurotan muita ihmisiä kohti”

Pirjo Yli-Maunula kokee, että aika Flow Productionsin perustamisen jälkeen on hänelle taiteellisen uran parasta aikaa, – Vasta yli 50-vuotiaana koen löytäneeni ominaislaatuni, sen itseni, joka nyt olen.

Kuva: Anni Männikkö

Tanssi on Pirjo Yli-Maunulalle tapa olla sosiaalinen ja löytää yhteys toisiin ihmisiin.

60 vuotta

Kun aamu vielä aukoo silmiään, tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunulan löytää jo Raatin uimahallista. Hän harrastaa vesijuoksua kolme kertaa viikossa.

– Vesijuoksu tuli rutiiniksi polvileikkauksen jälkeen. Tuntuu, että se öljyää niveliä. Käytän vesiliikuntaa sekä palauttavana että virittävänä harjoituksena, hän kertoo.

Nykytanssissa toimii sama kuin rock’n rollissa. Rokkarit syvenevät iän myötä. Samoin tanssi saa lisää mausteita ja rosoista elämän makua.

– Vaikka liike toki muuttuu minimalistisemmaksi, jotkin asiat tanssissa syvenevät ja paranevat, Yli-Maunula myöntää.

Pirjo Yli-Maunula on rohkeasti tuonut näyttämölle oman elämänsä arvet ja alastoman kehon vaikka hyisessä maisemassa.

– Monesti ajatellaan, että esiintyjät ovat jotakin ylevää, jonkin mielettömän glitterin peittämiä. Kaikki me ihmiset ollaan kuitenkin epätäydellisiä ja haavoittuvia. Särö on elimellisen tärkeää tanssitaiteessa. Se tarjoaa katsojalle samastumispintaa. Ikään kuin pääsyn ihon alle.

Esikuvina Pirjo Yli-Maunulalle toimivat suomalaisen nykytanssin pioneerit Ervi Sirén, Marjo Kuusela, Alpo Aaltokoski ja Reijo Kela.

– He ovat kaikki yli kuusikymppisiä ja edelleen vahvasti tanssin tekemisessä kiinni myöskin näyttämöllä. Kyllähän sellaiset henkilöt antavat paljon voimaa.

Kehuja saavat myös pitkäaikaiset yhteistyökumppanit äänisuunnittelija Aake Otsala ja valosuunnittelija Jukka Huitila.

Yksi Yli-Maunulalle henkilökohtaisesti tärkeimmistä taiteellisista sielunkumppaneista on kuitenkin ranskalainen kollega William Petit. Yhteistyön myötä Yli-Maunula kokee astuneensa huomattavasti rohkeampaan tekemiseen.

– Kun tutustuin Williamiin 14 vuotta sitten, hänessä kosketti uskaliaisuus, riskinotto ja groteski rehellisyys. Tanssissa usein etäännytetään, estetisoidaan ja esitetään vertauskuvien kautta, mutta Williamissa on aina ollut mieletön lihallisuus. Jos on suudeltu näyttämöllä, niin sitten on tosiaan pussattu!

Huhumyllykin alkoi pyöriä. Williamia luultiin Pirjon poikaystäväksi.

– Teoksissa Streams (2009) ja Scars – Breaking the Barriers of Intimacy (2013) tutkimme, kuinka intiimejä voimme olla näyttämöllä ja toisillemme. Leikimme faktalla ja fiktiolla. Streams-esityksessä saatoin sanoa, että tapasin Williamin Galápagossaarilla, kun olin sukeltamassa. Emme ole koskaan olleet yhdessä sukeltamassa eikä tavattu Galápagoksella. Jos jotakin selittää vilpittömästi, se kuulostaa todelta, Yli-Maunula kertoo.

Sitten valtion tanssitaidetoimikunta tuli katsomaan Streams-esitystä OuDance-festivaalille.

– Kun olimme yhdessä syömässä esityksen jälkeen, jotkut kyselivät mieheni perään ja olivat tosi närkästyneitä, kuinka voin tuoda sivusuhteeni näyttämölle tällä tavalla. Olin niin hämmästynyt, että huudahdin ääneen: ”Herrajjestas, Williamhan on homo! Ei meillä voi olla suhdetta.”

Vesijuoksuradalla Raatin uimahallissa Yli-Maunula alkoi miettiä, mistä itselle leimallisesta ja ehkä kipeästäkin asiasta hän on vaiennut.

– Pienestä tytöstä saakka olen taistellut ujoutta vastaan, hän paljastaa.

– Minussa on aina ollut jokin yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden pohjavire. Se on varmaan yksi syy, miksi teen taidetta. Taide on sukellusta syvemmälle itseen ja toisaalta kurottumista toista ihmistä kohti. Se on minun tapani olla sosiaalinen ja löytää yhteys muihin ihmisiin.

Yksinäisyys ei ole vain mentaalista. Se on Yli-Maunulalle myös ihan konkreettista.

– Projektien välissä teen paljon töitä yksin. Olen yksin toimistossa, yksin salilla ja yksin kotona.

Kulttuuritalo Valve on Yli-Maunulan pysyvä työyhteisö.

– Siksi olen Valveeseen niin ihastunut. Valveella on aina ihmisiä, joiden kanssa voin olla päivän aikana tekemisissä. Meillä on ihana aamukahviporukka. Tiedän, että kello 9–10 voin mennä kahville ja minulla on mahdollisuus sosiaaliseen hetkeen.

Lisäksi Valvesali on Pirjo Yli-Maunulan taiteen päänäyttämö.

– Olen toiminut Valveella 90-luvulta lähtien. Ihmisiä on vaihtunut ja toisia pysynyt. Kun taiteilija hakee apurahoja tai hakeutuu esiintymään, hänen pitää koko ajan todistaa, kuinka kova hän on juuri nyt ja kuinka tärkeä tekijänä. Valveella minun ei tarvitse kerrasta toiseen todistaa arvoani. Nämä ihmiset arvostavat minua. Minulle annetaan tila tässä maailmankaikkeudessa ja tässä talossa. Tekniikan väki tekee taiteelliset toiveeni mahdollisiksi. Se on älytön lahja.