Voisiko joku kertoa, minkä kansallisesti tärkeän tavoitteen eteen uhraan poskihampaani ja tulehdutan ikeneni?
Hallitus laati perjantaina rakenneuudistuspaketin, joka muistutti Bilteman mutteriluetteloa.
Tulevaisuuden visiota on suunnilleen saman verran.
Vaikka paketti tulee lähelle ihmistä ja menee hammaslääkäripalveluita huonontamalla sylkiseen suuhun asti, ei vyönkiristyksen merkitys avaudu.
Rakenneuudistus noudattelee viime vuosien tapaa, että suuret periaatteelliset päätökset esitellään käytännön sanelemina pakkoina.
Virkakunta ruksii ennalta säästökohteet, jotka hallitus teippaa paketiksi viime hetkillä.
Suomen politiikkaa vaivaa intohimottomuus. Laajemmat linjat lerpahtivat talouskriisissä. Johtaminen ja suunnan näyttäminen ei tunnu kiinnostavan ainuttakaan poliitikkoa.
Johtajuusvaje ei ole yksistään suomalainen ilmiö, se koskee koko Euroopan unionia. Brysselissäkin laaditaan hädissään säästöpaketteja ja toivotaan, että ne tehoaisivat.
Kansallismieliset ryhmittymät ovat huomanneet aikansa koittaneen. Heidän viestissään on intohimoa ja tunnetta, joka muilta puuttuu.
Karismaattisille johtajakeskeisille liikkeille on tilaa pelikentällä. Saksalaislehti Der Spiegel listasi jo vuosi sitten, keitä he ovat: Ranskan Marine Le Pen, Hollannin Geert Wilders ja Suomen Timo Soini.
Nationalistit saavat todennäköisesti voiton puolen vuoden kuluttua pidettävissä Euroopan parlamentin vaaleissa.
Ääriporukka on vierittänyt syyn talouspulasta pakolaisten ja maahanmuuttajien niskoille. Varsinaiset syypäät, finanssikeinottelijat, ovat heille liian monimutkainen kohde.
Muukalaisinho on yhdistänyt ääriväen Euroopassa. Mitä muuta yhteistä Ranskan, Hollannin, Britannian tai Suomen hajanaisilla nationalisteilla on kuin viha tavallisia mutta vääränvärisiä ihmisiä kohtaan?
Kansallismielisen uhon perusteella voisi ajatella, että ihon pintakerrokseltaan ja sielunpelastusjärjestelmältään poikkeavista on tullut meille kaikkien aikojen suurin ongelma.
Mittakaava heittää. Suomeen saapuu vuosittain 750 kiintiöpakolaista.
Oikeat ongelmat ovat muualla, kuten kestävyysvajeessa. Sitä Jyrki Katainen tai Jutta Urpilainen eivät saa ilmaistuksi.
Euroopasta on tullut pipertäjien paratiisi.
Pipertäjä on ihminen, joka seurustelee ainoastaan samalla tavalla ajattelevien kanssa. Ahtaaseen piiriin mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan.
Moniarvoisemmat näkemykset nationalismipipertäjä pyyhkii pois. Niiden esittäjää hän pitää suvaitsevaisuuspipertäjänä.
Populisti toitottaa, että turvapaikkashoppailijoiden vuoksi perhearvot romahtavat ja puolustusvalmius pettää. Eurooppalaisen järkevyyden tilalle tulee hihhulointi, jolloin ”ukko huutaa minareetin tolpassa ööeöeöö”, kuten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on todennut.
Vetelä pelottelu uppoaa, kun vastavoima – vanha eurooppalainen liberalismi – on henkitoreissaan eikä tarjoa vaihtoehtoa. Moni todella uskoo, että elämä paranee kun epätoivotun värisistä päästään eroon.
Haukuttua tulevaisuusselvitystä Pekka Himasen tutkijaryhmässä tehnyt sosiologi Manuel Castells sanoi olevansa surullinen muukalaisvihamielisyyden lisääntymisestä Suomessa.
Hänen mukaansa Suomi ei ponnistanut teknologiamenestykseen ummehtuneilla arvoilla, vaan avoimuudella ja rohkealla kanssakäymisellä.
Sellaisen soisi jatkuvan sen sijaan, että suljemme Suomen ja annamme vaikutelman, ettemme piittaa edes toisten hädästä.
Piittaamattomuus on osa politiikan johtajuusvajetta. Keskittymällä pikku askarteluun ei tarvitse kantaa vastuuta isommasta linjasta.
Eräs esimerkki tästä on eduskunnassakin elämöivä päiväpeitekoulukunta. Sen mukaan pakolaisia autetaan parhaiten lähettämällä Syyriaan huopia.
Joku uskoo senkin.