Matti Hyökin esille nostamat Finlandia-hymnin ja Emil Genetzin Herää Suomi! -kuorolaulun yhteneväisyydet raapaisivat viime viikolla pienen naarmun Jean Sibeliuksen kiiltokuvaan, vaikka Finlandia-sävelruno kokonaisuutena on paljon enemmän kuin hymnin yhdeksän ensimmäistä nuottia sointuineen.
Kautta aikojen säveltäjät ovat lainailleet toisiltaan. Ennen tekijänoikeuslainsäädäntöjä ei suoristakaan lainoista yleensä nostettu haloota. Niitä pidettiin monissa tapauksissa myös kunnianosoituksina. Tyylilainoja on musiikin historiassa harrastettu vieläkin runsaammin.
Sibeliuksen tapauksen tekee kiintoisaksi vain se, ettei hän itse myöntänyt lainanneensa keneltäkään.
Erik Tawaststjerna
vähän kaunisteli
Myös Sibelius-monografian kirjoittaja, professori Erik Tawaststjerna jätti arimpia asioita pois viisiosaisesta elämäkerrasta, joka on yksi historiallisen Sibelius-tutkimuksen kulmakivistä.
Säveltäjä Pehr Henrik Nordgren toimi Erik Tawaststjernan sihteerinä 1964-1969 hänen kirjoittaessaan Sibelius-elämäkerran ensimmäisiä osia. Nordgren muistaa Tawaststjernankin puhuneen Finlandia-hymnin ja Genetzin laulun yhteyksistä, vaikka elämäkerrassa niitä ei mainita.
"Täytyy pitää mielessä, että Aino Sibeliuskin oli vielä elossa. Siihen aikaan ei haluttu sensaatioita. Tawaststjernan tekemä kaunistelu johtui vain siitä, että hän kunnioitti Sibeliusta suuresti", Nordgren muistelee.
Tawaststjernan poika, Sibelius-Akatemian professori Erik T. Tawaststjerna jatkaa, että hänen on vaikea uskoa isänsä tekemien valintojen mitenkään oleellisesti muuttaneen kokonaiskuvaa Sibeliuksesta.
Sibelius kylläkin yritti kaikin voimin hämärtää muun muassa sitä, että hän oli kuullut Larin Parasken runonlaulua ennen Kullervo-sinfonian säveltämistä.
"Hän ei kovin mielellään halunnut paljastaa suurelle yleisölle sävellystensä inspiraation lähteitä. Sibelius pelkäsi, että Saksassa tulkittaisiin hänen ottaneen suomalaisia kansanlauluja ja keittäneen niistä kokoon jonkin sinfoniaa muistuttavan tekeleen. Monet saksalaiset kun ajattelivat helposti näin kaikista muista kuin saksalaisista säveltäjistä", Erik T. Tawaststjerna sanoo.
"Tässä valossa voi ymmärtää myös sen, että jos Sibelius tunsi Genetzin Herää Suomi! -laulun ja oli sitä lainannut, hän halusi pitää asian salassa."
Oulun yliopiston koulutusteknologian tutkimusyksikön vs. yliassistentti ja pitkään Sibelius-Akatemiassakin työskennellyt Philip Donner sanoo, että syy Sibelius-salailuun puolin jos toisin löytyy ennen kaikkea siitä, että säveltäjästä tuli vähitellen idolisaatioprosessin vanki.
Hänen ei ollut enää mahdollista myöntää lainanneensa; eihän Suuri Sibelius tekisi mitään sellaista.
"Mielestäni idolisaatio nimenomaan otti säveltäjä-Sibeliuksen hengiltä. Siitä tuli hänelle pakkopaita", arvioi Donner.
Idolisaation voimakkuuteen vaikutti lisäksi nuoren valtion historia. Ellei Sibeliusta olisi ollut, hänet olisi pitänyt keksiä kansallisten etujen nimissä.
Yhtäläisyydet huomasi
Harold E. Johnson
Ei suinkaan Matti Hyökki, vaan jo amerikkalainen musiikkitieteilijä Harold E. Johnson (1919-1985) havaitsi 1950-luvun puolivälin jälkeen tekemissään tutkimuksissa Sibeliuksen Finlandia-hymnin Genetz-lainat.
Helsingin Sanomien musiikkitoimittaja Martti Vuorenjuuri antoi tuolloin Johnsonin ajatuksille palstatilaa tuoreeltaan, mutta tiedot eivät uponneet hedelmälliseen maaperään, kertoo Philip Donner.
"Tutkijapiireissä pidimme Harold E. Johnsonia ilkeämielisenä. Jälkeenpäin on paljastunut, että hän oli monissa asioissa oikeilla jäljillä", myöntää myös Pehr Henrik Nordgren.
Genetz-asian kuiskuttelu jatkui 1950-luvun jälkeen muun muassa YL:n seniorien keskuudessa, mitä kautta tieto lopulta päätyi myös Matti Hyökin taiteellisen tohtorintutkinnon kirjalliseen työhön.
Hyökin mukaan hänen työstään ei löydy mainintaa Harold E. Johnsonista siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei tiennyt amerikkalaistutkijan löydöstä, vaan hän luuli olevansa ensimmäinen, joka panee vanhimpien mieskuorolaisten perimätiedon paperille.
Philip Donner ja Juhani Similä olivat kuitenkin lukeneet ja julkaisseet Johnsonin Sibelius & Genetz -huomiot eri yhteyksissä uudelleen, muun muassa Sibelius-Akatemiassa 1980-luvun puolivälin jälkeen, mutta akatemiassakaan tätä ei enää uudella vuosituhannella muistettu.
Kesti yli 40 vuotta Johnsonin tutkimusten julkaisemisesta ennen kuin Kalevan haastattelussa esiin tullut tieto jälleen löysi tiensä valtakunnalliseksi puheenaiheeksi Maamme-laulusta ja Finlandiasta käydyn keskustelun yhteydessä.
Vielä 6.12.2003 Sibelius-Akatemian professori Ilkka Oramo kertasi Helsingin Sanomien yleisönosastossa, miten nimenomaan Matti Hyökki on osoittanut Sibeliuksen ja Genetzin yhtäläisyydet.
Sibelius ja se
hankala tauti
Pintaa raaputtamalla Sibeliuksesta nousee esille muutakin vaiettua tai vaiennettua, mikä epäsuorasti näyttäisi tukevan ajatuksia idolisaation voimasta.
Esimerkiksi Erik Tawaststjerna ei pieteettisyistä kirjoittanut mitään Sibeliuksen mahdollisesta sukupuolitaudista.
"Isäni kirjassa ei spekuloida tällä asialla, mutta myöhemmin siitä on jo keskusteltu. Muuten kirjassa kyllä kerrotaan varsin avomielisesti, miten Sibelius eli ja käyttäytyi. Pitkä elämä, avioliitto ja lapset eivät tuntuisi oikein sopivan yhteen sukupuolitaudin kanssa, vaikka hän siitä kirjeissään kertookin", pohtii Erik T. Tawaststjerna.
Tänä päivänä Sibelius-verkkosivusto (www.sibelius.fi) toki mainitsee osiossa Eräitä Sibeliuksen terveysongelmia kuolemaan johtaneen aivoverenvuodon lisäksi, alkoholin, kaamosmasennuksen, kaihin, kasvaimen kurkussa, keuhkokuumeen, keuhkopussintulehduksen, käden loukkaantumisen, luulosairauden, sappikivet, vapinan, vatsan ja sukupuolitaudin.
"Sibelius kerskaili ystävälleen Adolf Paulille todellisilla tai kuvitelluilla sukupuolitaudeilla opiskeluvuosinaan. Hätääntynyt kirje Christian-veljelle samoilta ajoilta kertonee, että säveltäjä pelkäsi saaneensa kohtalokkaan tartunnan. Maininta sukupuolitaudista kirjeessä Robert Kajanukselle - tämäkin opiskeluvuosilta - saattoi olla myös huomiontavoittelua. Sibelius pyysi Kajanusta johtamaan varhaisen orkesteriteoksensa, koska arveli pian kuolevansa taudin johdosta", verkkosivusto valottaa.