Oulu Taitouintivalmentajan kolme tärkeintä työkalua ovat silmät, suu ja sormet.
Oulun Uimaseuran valmentaja Kristiina Leinonen katsoo silmä tarkkana, kun Kati Ronkainen, 16, hioo Raksilan altaassa kuvioitaan viikonlopun SM-kisoja varten. Valmentajan suu alkaa käydä heti, kun Ronkainen pullahtaa pinnalle happea haukkaamaan.
"Varpaat kolme senttiä taakse!"
"Ja pidä vartalon linja nousussa. Kuvittele, että joku kiskoo sinua kettingillä jaloista suoraan kohti kattoa", Leinonen opastaa ja ottaa sormensa avuksi - ne viisaavat altaassa kelluvalle Ronkaiselle jalkojen oikeaa asentoa.
"Ahaa. Okei", Ronkainen kuittaa ja häipyy taas pinnan alle - siis osittain.
Katsomossa istuvalle maallikolle ihmeiden ihme on jo se, että jalat sojottavat kuta kuinkin tikkusuorana pinnan yläpuolella ja kippurassa kipristelevät varpaat pysyvät hetken pinnalla ihan yksinään. Kolme senttiä sinne tai tänne ei tunnu missään. Taitouimarille tuntuu: laji on parhaimmillaan senttipeliä, pienten yksityiskohtien balettia.
Leinonen ja Ronkainen lohduttavat, että taitouintia pystyy seuraamaan, kun hoksaa kiinnittää huomiota muutamaan oleelliseen seikkaan.
"Polvien ja nilkojen pitää olla ojennettuna, vartalon hallinnassa ja vartalon linjat huolellisen tiukkana", valmentaja Leinonen listaa kuvioiden perusjutut.
"Siis ei saa olla makaronina", Leinonen opastaa.
Vapaaohjelmissa mukaan tulee myös taiteellisuus. Silloin, kun altaassa on enemmän kuin yksi uimari, samanaikaisuus kuuluu perusasioihin.
Pää alaspäin ja
ajatuksia täynnä
Kuvioiden rauhallinen pyörittely puoliksi upoksissa näyttää vaivattomalta hommalta.
"Niin sen pitääkin näyttää. Itse asiassa tämä on kovaa puuhaa sekä fyysisesti että henkisesti. Vapaaohjelma voi kestää viitisen minuuttia", altaan reunalla hetken huilaava Ronkainen sanoo.
"Joskus kisoissa on ongittu pyörtyneitä uimareita altaasta ylös", Leinonen naurahtaa.
Sitä Ronkainen ei osaa sanoa, kumpi lajissa on kovemmalla, keho vai pää - ne kun toimivat altaassa yhteispelillä.
"Koko ajan pitää ajatella, mitä on tekemässä. Joskus teettää työtä jo sekin, että miten päin vedessä on ja mihin suuntaan pitää seuraavaksi lähteä. Joukkueuinnissa on aika paha juttu, jos ampaisee ihan minne sattuu", Ronkainen hymyilee.
"Kysymys on omasta kehonhallinnasta. Sen oppii, kun on paljon vedessä", valmentaja lisää.
Ronkainen on ollut vedessä koko pienen ikänsä, ensin kilpauimarina ja viimeiset viisi vuotta taitouimarina. Laji vaihtui, kun nuori uimari kyllästyi katselemaan altaan pohjakaakeleita. Taitouinti tuntui omalta jutulta heti - luonnekin sopii lajiin kuin pyykkipoika nenään.
"Kati on perfektionisti, haluaa tehdä viimeisen päälle sen, mitä tekee", valmentaja kehuu.
"Joo, ainakin sellainen pikkuperfektionisti. Haluan tehdä kaiken aina vähän paremmin kuin edellisellä kerralla."
Ronkainen ojentelee jalkojaan ja tekee pyörähdyksiä tällä kertaa yksin, kun Leinosen valmennusporukkaan kuuluva Emilia Hyvärinen parantelee kotonaan kuumetta.
Tungos taitouintiharjoituksissa ei muutenkaan ole kovin kova - ei varsinkaan, jos sitä vertaa kilpauintiin, jossa nuorten ryhmät ovat tupaten täynnä. Oulussa lajia harrastaa kolmisenkymmentä uimaria.
"Tasoa on kuitenkin sen verran, että saamme joukkueen comboon", Ronkainen sanoo.
Onneksi on olemassa nuorten maajoukkue, johon Ronkainen ja Hyvärinen kuuluvat ensimmäistä vuottaan.
"Leirit ovat tosi kivoja. Kun on samantasoisia uimareita, voi tehdä kaikkia siistejä nostoja ja heittoja", Leinonen hehkuttaa.
Onnea ja autuutta on tiedossa ainakin kaksi vuotta. Siirtyminen aikuisten sarjaan on taitouimarille totinen ja hankala paikka. Senioriuimareita on Suomessa tällä hetkellä vain muutama.
"Harmi, sillä taitouinti on ennen muuta joukkuelaji. Eihän yksinuinti ole edes olympialaji", valmentaja Leinonen sanoo.