Suomen uintijoukkueelta ei kannata kovin kummoisia odottaa Pekingin olympia-altaasta. Joukkue on pieni, ja menestysodotukset lepäävät yksin Hanna-Maria Seppälän harteilla.
Vaan ei hätää. Pekingin jälkeen uimavedet kimmeltävät kirkkaina. Viikko sitten käydyissä SM-kisoissa nuoret 1990-luvulla syntyneet uimarit pullahtivat komeasti pinnalle. Keulassa kauhoi neljän mestaruuden Noora Laukkanen, 15-vuotias oululaislahjakkuus.
"En hirveästi haluaisi puhua lahjakkuuksista ja lupauksista. Tuossa ikäluokassa on uimareita, joiden kehitys on ollut poikkeuksellista, mutta heillä on vielä kovimmat työvuodet edessään. Lahjakkuus mitataan vasta aikuisena", Suomen uimaliiton valmennuspäällikkö Ippe Natunen pyörittelee.
Natunen muistuttaa, että nuorilla uimareilla on ennen suuria mainetekoja edessään vielä monta karikkoa.
"Jossakin vaiheessa tulee väkisin vastaan hetki, kun luonnollinen fyysinen kehitys loppuu ja tulee tulostasanne. Silloin tulosta tehdään vain harjoittelemalla."
Sitä Natunen ei kiellä, etteikö jo neljän vuoden kuluttua Lontoon olympialaisten alla mahdollisia menestyjiä voisi hyvinkin olla enemmän kuin yksi.
"Toki. Tässä 90-luvulla syntyneiden ryhmässä on jotakin samaa kuin siinä porukassa, josta ponnahtivat huipulle Jani Sievinen, Antti Kasvio, Vesa Hanski ja kumppanit. Tällä ryhmällä on asennetta. He ovat mukana iloisella ja itseensä uskovalla tavalla - ja he harjoittelevat paljon."
"Eteenpäin mennään hyvällä meiningillä", valmennuspäällikkö tiivistää.
Hukattuja
lahjakkuuksia
Rivi nuoria lahjakkaita urheilijoita, tulostaululla komeita tuloksia, katseet tiukasti tulevien vuosien arvokisoissa ja unelmia menestyksestä. Asetelma on tuttu - niin suomalaisessa uinnissa kuin muissakin lajeissa.
Valitettavan tuttua on myös hukattujen lahjakkuuksien loputon määrä. Uimalasit tai piikkarit lentävät nurkkaan, kun kehitys tai urheilemisen ilo syystä tai toisesta hiipuu. Loistavasta tulevaisuudesta tulee menetetty mahdollisuus.
Ilmiö on tuttu myös Noora Laukkasen valmentaja Samuli Aallolle. Hänellä on käsityksensä myös hukkaputken syistä: kysymys on suomalaisen liikuntakulttuurin perusongelmasta.
"Jossakin vaiheessa nuori urheilija on siinä pisteessä, että on tehtävä valintoja: alkaako urheilla ihan täysillä vai opiskella ja harrastaa siinä sivussa. Aika moni valitsee opiskelut ja työn", Aalto sanoo ja tietää ongelmaan helpon ratkaisun.
"Lisää rahaa... Eihän se oikeasti niin yksinkertaista ole. Erilaisia tukisysteemejä pitää pikkuhiljaa kehittää."
Liiton valmennuspäällikkö Natuselle ongelma on jokapäiväistä leipää. Urheilulukiot ja urheiluakatemiat ovat askeleita oikeaan suuntaan.
"Meillä alkaa olla jo hyvin huippu-urheiluorientoituneita tapoja ja toimintamalleja", Natunen sanoo mutta muistuttaa myös arkipäiväisempien asioiden tärkeydestä.
"Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä. On oleellista, että nuori urheilija ja hänen perheensä tietävät esimerkiksi sen, kuinka paljon työtä huipulle kiipeäminen vaatii."
Yksi askel
kerrallaan
Kaiken muun lisäksi nuoren lahjakkaan urheilijan valmentaja joutuu painiskelemaan kovien odotusten ja hitaan kiiruhtamisen ristiaallokossa. Kiireellä on pilattu monen lahjakkaan urheilijan ura.
"Tiedänhän minä, että Nooralla on haaveensa Lontoon olympialaisista. Sitä kohti mennään kuitenkin askel kerrallaan", Oulun Uimarit -73:n päävalmentaja Samuli Aalto sanoo.
Uinti on kestävyysurheilua, joten oikotietä huipulle ei ole. Harjoitusmääriä pitää lisätä kieli keskellä suuta.
"Noora ui viikossa keskimäärin 27-28 kilometriä. Aikuisilla määrä on kymmenen kilometriä enemmän. Ei tuollaista lisäystä tehdä hetkessä", Aalto sanoo.
Oma haasteensa on se, miten säilyttää uinnissa ilo koko ajan lisääntyvän ja kovenevan harjoittelun keskellä. Esimerkiksi Uimaliiton entinen valmennuspäällikkö Kari Ormo on aikonaan todennut, etteivät ilo, hauskuus ja huvi liity millään tavalla huippu-uintiin.
"Se on vain kovaa työtä", Ormo totesi Kalevan haastattelussa muutama vuosi sitten.
Aalto ja Natunen näkevät asian hieman toisin.
"Onhan uinti välillä raadollista työtä, silti harjoittelussa on säilytettävä monipuolisuus ja keksittävä koko ajan jotakin uutta ja kivaa."
"Uinti on niin elämyksellinen laji, että jo se pitää mielenkiintoa yllä. Homma hoituu, kun saa päälle sellaisen asenteen, että jummi jammi mehän tehdään tämä", valmennuspäällikkö Natunen uskoo.