Oululaisen kulttuurin ruohonjuuritasolla käy kova kuhina. Katsaus täkäläiseen undergroundiin jää väistämättä sohaisuksi.
Kenties vilkkaimpia vaihtoehtoisen vipinän keskittymiä ovat Esa-pienlehti ja sen julkaisija, vaate- ja rullalautaliike Real Deal. Ne ovat pesäkkeitä rihmastossa, jonka haarat yltävät moniin eri alakulttuuriryhmiin.
"Alakulttuuri kaikessa kirjossaan", määrittelee Esan linjan Petri Pyörnilä, 28. Hän kirjoittaa lehteen ja työskentelee Real Dealissä myyjänä.
Loppuvuodesta 2005 ilmestyneen Esan kakkosnumeron aiheita ovat muun muassa skeittausmatka Brasiliaan sekä Oulu-kriittisen 400 volttia ja kyberkeikka -verkkokirjan tekijä Jokke Karjalainen. Kuva-aukeamilla esittäytyvät "Aamu-Esa" - aamuerektion komistama hampaita harjaava karju - ja oululaiset graffitit.
Jälkimmäiset eivät ole mukana sattumalta: viime syksynä Real Deal järjesti Oulun musiikkivideofestivaalin yhteyteen graffitimaalausnäytöksen. Yleensä lainsuojattomat seinämaalarit pysyttelevät kuitenkin suljetussa sisäpiirissään. "Panokset ovat niin kovat", Pyörnilä kertoo.
Päivänvalossa toimivia taiteilijoita Real Deal tukee Kellarigalleriallaan. Viimeisimmässä näyttelyssä esittäytyy Limingan taidekoulun sarjakuvalinja, marginaalisarjakuvan pohjoinen tyyssija.
"Ainoa kriteeri on, että itse tykkäämme", selvittää Pyörnilä gallerian politiikkaa. Sama periaate pätee yläkerrassa: tuotevalikoimassa ovat edustettuina nuorten tekijöiden pienvaatemerkit - siis underground-vaatesuunnittelijat?
"Tavallaan, koska he ovat tehneet vaatteita ensin vain itselleen ja kavereilleen", myyntimies myöntää ja mainitsee esimerkkinä oululaisen Katja Iljana-Kokkosen hupparit, hameet ja laukut.
Pyörnilä itse liikkuu skeitti- sekä rap/funk/reggae-piireissä. Hän on Oulun rullalautailijat ry:n puheenjohtaja ja kuuluu Righteouz Nightz -klubin organisaattoreihin.
Nykyskeittareiden alakulttuuriin kuuluvat netissä leviävät omatekoiset videot, joilla esitellään taitoja ja temppuja. Real Deal laittaa lusikkansa pian tähänkin soppaan huolella tuotetun rullalautailuvideon muodossa.
Righteouz Nightz on osa maanlaajuista mustan musiikin skeneä. Sen pyörittäjiin ja esiintyjiin lukeutuu oululainen dj Rap-One, scratchingin Suomen mestari vuosimallia 2003.
"Oulussa on monta hyvää deejiitä, ja tyypit työstää räppiä, mutta klubeja ei oikein ole tarjolla", Pyörnilä sanoo. Righteouz Nightz ja H.A.N.D. Productionsin B-eat-z -klubi ovat alan harvoja kohtaamispaikkoja.
Silti touhu on parhaimmillaan monikulttuurista. Maahanmuuttajien panoksen Oulun klubikenttään tuo kenialais-oululainen dj-ryhmä Mofayah Sound Crew. "Suomalaisnuorten palaute on tosi hyvää. Ainoana hankaluutena on löytää soittopaikkoja", kertoo dj Narenare Mofayahista.
Esaan kirjoittaa myös Jouni Haapakoski, 27. Hän soittaa poprockia Morleyssa, kolistelee kierrätysromuja Transistori-bändissä sekä vaikuttaa jälkimmäisen ympärille syntyneessä Trank-yhdistyksessä.
Trank julkaisee netissä musiikkia ja järjestää konsertteja periaatteella "ihan mitä vaan kunhan se on trank". Trank-klubeilla skaala venyy rockista avantgardeen, ja yhdistyksen sivuilta löytyy esimerkiksi edellä mainitun Jokke Karjalaisen uppo-outoja popbiisejä.
Trankin sisällä toimii Happi, elektronisen musiikin tapahtumia järjestävä jaosto. Hapen Aki Latvamäen eli Artificial Latvamäen saksalaisille levy-yhtiöille tekemät kaksi ep-levyä ovat keränneet kehuja ulkomaisissa alan piireissä. Myös hän soittaa Transistorissa.
Helsingin Docpoint-festivaalilla vastikään esitetyssä Transistori plays Toppilan tehdas -dokumentissa saha ujeltaa, putket törähtelevät ja metalli kalkkaa. Bändin improvisoitua transsimekkalaa ei ole vielä levytetty, mutta livenä sitä on kuultu jopa Pori Jazzissa.
1999 perustetussa Transistorissa on ehtinyt olla parikymmentä jäsentä, arvioi Haapakoski. Uusin on Otto Byström, jonka bändi 3 henkilöä tai 240 kg lihaa edustaa Oulu-rockin meteli- ja metallijatkumoa. Samaa henkeä on Byströmin kavereiden Vene-yhtyeen tuoreella Hakanisti-omakustanne-cd:llä.
Etäisemmin Transistoriin liittyy vanhempi marginaalimies, suomalaisen elektronisen musiikin urauurtaja Jukka Ruohomäki. Oulun konservatorion elektronimusiikin lehtori on hengenheimolainen ja nauhoittanut bändiä. Kontakti nuoreen polveen ei ole ainoa laatuaan: huhtikuussa Ruohomäeltä kuullaan Tampere Biennalessa tilauskonsertti, jossa skrätsää dj Rap-One.
Jouni Haapakoski on myös valokuvaaja. "Ikävä kyllä Oulussa ei ole underground-valokuvaus-skeneä ", hän sanoo. Kuvia, jotka "näyttävät vähän samalta kuin miltä Transistori kuulostaa", on ollut näytillä - tietysti - Real Dealin galleriassa.
Transistorin kautta aukeaa yhteys Huutomerkki-yhdistykseen, jonka runoiltoja bändi on käynyt säestämässä. Kirjoittajayhdistyksen eräänlainen joka paikan höylä on perustajajäsen Toni Kandelin, 26. Hän on esiintynyt Huutomerkin iltamissa sekä runoilijana että Kulokoi-bändinsä solistina.
Trank-klubillakin soittaneen Kulokoin linjaa Kandelin kuvailee Oulu-rockiksi - siis äänekkääksi. "Pitäähän jonkun jatkaa, että täällä pysyy tietty soundi."
Toisenlaista meteliä, "elektronista pörinää ja rupsutusta", Kandelin on julkaissut Hammasratas-merkillään. Kaseteille ja kotipolttoisille cd-levyille on mogulin omien tuotosten lisäksi päätynyt muun muassa japanilaista ja norjalaista noise-musiikkia. Noise-piirit ovat pienet, mutta maailmanlaajuiset.
Runojaan Kandelin levittää omakustannelehtisissä, joiden painosmäärät liikkuvat muutamissa kymmenissä. Huutomerkin yhteisenä kanavana toimii puolestaan Hallaus-lehti.
Kun tähän lisätään Esa-lehti sekä Jokke Karjalaisen jo lopahtanut Kulttuurivallankumous, alkaa oululainen pienlehtirintama olla läpikäyty. "Jos aikaa olisi, voisin laittaa itse näppejä peliin", miettii Kandelin.
Aikaa vaatisi myös elokuvanteon elvyttäminen. 90-luvun puolella Kandelin työsti kavereiden kesken kauhuvideoita. "Anaaliuloste Productionsin" sisäpiirivitsit päihittivät halpuudessa ja huonossa maussa jopa tunnetumman oululaisryhmän, Acid Cineman, tuotannon.
Acidin Juha Penttisen Tohtori K:n katvealue lienee muuten ainoa viikoittain ilmestyvä oululainen (netti)sarjakuva. Hän piirtää myös Hallaukseen.
Nyttemmin Toni Kandelin on tehnyt Perkust-nimellä performanssi-iskuja ympäri kaupunkia sekä improvisaatioteatteria Huutomerkin Ville Pohjosen kanssa. Ainoaksi hengenheimolaisekseen Oulussa hän mainitsee Teatteri Airopikin.
Airopikissa kohtaamme viimein naispuolisen alakulttuurin tekijän. Akseli Klonk -porukkaa sisältävän teatteriryhmän tuotannoissa näytellyt Tuuli Jartti, 22, pitää Airopikia selvästi underground-henkisenä. "Siinä pyritään romuttamaan perinteisiä näytelmän synnyttämisen tapoja."
Esimerkiksi sopii Airopikin Teuvo-ehjätaidefestivaali, rapiat kolme päivää kestänyt ympärivuorokautinen läpileikkaus kirjailija Teuvo Pakkalan tuotannosta. "Se oli melkoinen fyysinen ja psyykkinen ponnistus."
Airopikissa vaikuttavat oululaisen pienteatterin monitoimimiehet Tommi Saha, Janne Kuustie ja Tuomas Kumpulainen. He soittavat International Auto -bändissä, jossa Jarttikin musisoi.
Viulistineidolla ei ole selvää vastausta siihen, miksi alakulttuuri on enimmäkseen jätkien puuhastelua. "Se on mystistä. Kyllähän naisia mukana pyörii, mutta ei pyörittämässä."
Kenties naiset eivät kerää ympärilleen samanhenkisten kavereiden "skeneä", vaan toimivat omin päin. Tätä puolta edustavat Jartin kaunokirjalliset kokeilut, jotka ovat toistaiseksi jääneet pöytälaatikkoon.
Mutta Esaan hänkin kirjoittaa. Ja näin ympyrä sulkeutuu.