Kolumni

Pimeän mar­ras­kuun musta viikko

Talvivaaran nikkelikaivoksen allasvuoto avasi pelottavan näkymän suomalaiseen yhteiskuntaan.

Talvivaaran nikkelikaivoksen allasvuoto avasi pelottavan näkymän suomalaiseen yhteiskuntaan.
Päättäjistä tulee hädän hetkellä neuvottomia huitojia, jotka kykenevät ainoastaan syyttelemään edeltäjiään. Komentoketju katkeaa kevyesti nykäisemällä. Siltä ainakin vaikuttaa.

Suomalainen turvakoneisto käynnistyi Kainuun ympäristökatastrofiin harvaiskuisesti kuin maamoottori.

Talvivaarassa sattui valumahaitoiltaan kenties Suomen tuhoisin kaivosonnettomuus. Virka-aikana.

Kukaan ei ottanut vastuuta, vaikka vesistöön syöksyi usean päivän ajan uraania, sinkkiä ja nikkeliä.
Tehostettu näytteenotto alkoi vasta 11 vuorokautta vuodon paljastumisen jälkeen.

Vielä harvemmalla oli esittää ajantasaista tietoa. Vasta pakon edessä hallitus, viranomaiset ja kaivoksen johto kokosivat itsensä kansalaisten nähtäville.

Talvivaaran toimitusjohtajaksi pikahälytyksellä torstaina palannut Pekka Perä taisi pelastaa Jyrki Kataisen hallituksen kasvot.

Perä saapui tv-kameroiden eteen ja pyysi kansalaisilta ryhdikkäästi anteeksi.

Perä ilmoitti, että kaivosyhtiö ottaa yhteiskunnallisen vastuun kaikesta. Maksaa aiheuttamansa sotkun.

Mutta varsinainen ongelma jäi. Eikä se häviä ihan helposti.

Virtaviivaistamisen puuskassaan hallinnon uudistajat ovat muutamassa vuodessa siivuttaneet ympäristösuunnittelun ja valvontajärjestelmän niin ohueksi, että se mahtuu pian neuvotteluhuoneen kahvikuppiin.

Talvivaaran tapaus osoittaa, että aluehallinnon muutos vuonna 2010 epäonnistui ympäristöasioissa.

Ympäristöhallinnolta katosivat rahat ja työntekijät. Samalla hävisi tärkein työkalu: riippumattomuus.

Uudistuksen tuloksena maakunnissa toimii mahtava hallinnollinen paradoksi. Oikea sanaleikki.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristöasioista vastaaville keskuksille luotiin kaksi tehtävää.

Niiden pitää yhtä aikaa sekä edistää elinkeinotoimintaa että valvoa sitä.

Jokainen voi kokeilla ely-keskusta kotonaan.

Tarjotkaa itsellenne ensin tuoretta pullaa ja yrittäkää sitten sivaltaa viuhuva korvapuusti.
Ei onnistu. Ely-keskusten tehtävä on järjetön.

Talvivaaran toimintaa on valvonut yksi ainut asiantuntija Kainuun elyssä, muiden toimien ohella.
Yhtä ihmistä on helppo painostaa.

Varsinkin jos pöytään lyödään kovat rätingit köyhälle maakunnalle tärkeistä sadoista työpaikoista ja verotuloista.

Siinä saa äkkiä todellisuudesta vieraantuneen viherpiipertäjän maineen, jos alkaa kysellä sellaisen sammon sakka-altaiden sisällöstä.

Suuren työllistäjän ympäristölupa uskalletaan evätä vasta kun kuolleen kalan evä pullahtaa alumiinijoen pinnalle.

Todennäköisesti Kainuun ely on tehnyt työnsä niin hyvin kuin suinkin on pystynyt. Se ei vain riittänyt.

Talvivaarassa vesiä on ollut luvan vastaisesti väärissä altaissa. Kyseessä voi olla rikos.

Ilmeisesti jätealtaisiin laskettu hapan metallivesi on liuottanut kipsistä uraanin. Altaissa olisi saanut olla vain emäksistä vettä, joka ei poraudu reiän läpi myrkkynä luontoon.

Miksi Kainuun ely ei ollut huomannut tätä? Siksikö, että työvoima ei riitä? Vai siksikö, että alajuoksun myrkkyhälytin oli sammunut ajat sitten?

Ympäristövalvonta on tehokkaimmillaan, kun teräväaistinen asiantuntija viipyy tarkastuskäynnillä lupakohteessa. Tonkii ja kyselee.

Käännähtääpä vielä portilta takaisin kuin vanha kunnon komisario Columbo.