Kirottu ja kiitetty rangaistuspotkukilpailu teki sen taas: Istanbulin yössä jalkapallomaailman taivaalle syttyi yksi uusi tähti ja toisen tähden tuike himmeni.
Liverpoolin maalivahti Jerzy Dudek venytti mestarien liigan loppuottelussa itsensä AC Milanin tähtihyökkääjä Andrei Shevtshenkon pilkulta ampuman pallon eteen. Tuosta torjunnasta alkoivat Liverpoolin juhlat. Shevtsenko poistui viheriöltä pää painuksissa.
Onni ei muutenkaan suosinut Shevtshenkoa, sillä ukrainalainen ei onnistunut ohittamaan Dudekia jatkoajan parhaasta maalipaikasta.
"Jos tuo tilanne uusittaisiin 10 000 kertaa, Dudek ei torjuisi sitä ja se olisi maali. Puskin kovaa ja suoraan, ja ehkä hän hyötyi siitä, koska pallo yksinkertaisesti osui hänen käteensä", Shevtshenko pohti puolalaismaalivahdin komeaa tuplatorjuntaa.
"En tajua, miten hävisimme. Kaikki nuo paikat, kaikki nuo torjunnat. Tämä on surullista, koska meillä oli peli käsissämme", Shevtshenko sanoi.
Liverpool nousi mestariksi 0-3-tappiolukemien takaa.
Reilua vai ei?
Jalkapallopelin ratkaiseminen rangaistuspotkukilpailulla ei välttämättä ole reilua, mutta parempaakaan tapaa ei ole keksitty.
"Se on kuin venäläistä rulettia. Joku saa lopulta luodin otsaansa. Reiluudesta on turha edes puhua", ranskalainen Christian Karembeu sanoi brittiläisen jalkapallolehden FoyrFourTwo:n haastattelussa.
Reilua tai ei, niin julmaa ainakin - kysykää vaikka Italian Roberto Baggiolta, jonka otsassa on ikuisen epäonnistujan leima yhden maalin yli viuhuneen pallon vuoksi.
Baggio epäonnistui rangaistuspotkussaan kovimmassa mahdollisessa paikassa, MM-finaalissa vuonna 1994. Brasilian maalivahti Taffarel sukelsi tuttuun tapaansa vasemmalle, aivan kuten Baggio oli arvellutkin. Silti pallo liiteli italialaistaiturin jalasta kolme metriä yli maalin. Sievä sijoitus keskelle maalia olisi riittänyt.
"Tuo yksi potku on vaivannut minua vuosia. Se oli ylivoimaisesti urani surkein hetki. Maailmanmestaruuden häviäminen rankkarikilpailussa on jotain sellaista, jota ei voi hyväksyä koskaan", Baggio sanoi FoyrFourTwo:n sivuilla.
Baggion maajoukkueura loppui tuohon potkuun.
Tutkittu juttu
Antisankareita ei ole ilman sankareita. Rangaistuspotkiliplailu synnyttää tasatahtiin molempia.
Helmuth Duckadamille ei tarvinnut antaa potkuja vuoden 1986 Euroopan cupin loppuottelun jälkeen. Päin vastoin Steaua Bukarestin maalivahti oli ansainnut palkankorotuksen. Mies torjui ottelussa FC Barcelonaa vastaan neljä rangaistuspotkua neljästä.
"Yritin opetella, miltä tuntuu olla potkaisijan nahoissa. Siitä oli valtavasti apua", ihmemaalivahti sanoi.
Pallon eteen ei tarvitse syöksyä ihan fiilispohjalta. Rangaistuspotku on tutkittu juttu. Sen saloihin on paneuduttu muun muassa liverpoolilaisessa John Moores yliopistossa. Tutkimuksen mukaan potkaisijan jalan asento kertoo maalivahdille, minne pallo lähtee. Mutta aikaa on vähän: kun potkaisijan tukijalka tömähtää maahan, maalivahdilla on puoli sekuntia aikaa reagoida.
Eikä palloa tarvitse potkaistakaan ilman tilastollista faktaa. Vuonna 2000 tanskalaiset tulivat siihen tulokseen, että varmin paikka on ampua jompaan kumpaan reunaan ylös - sinne pitäisi upota yhdeksän palloa kymmenestä.
Helppoa ja yksinkertaista?