Pikkutytön käsi jäi loukkuun etelästä Kajaanin kautta Ouluun kulkevassa junassa.
Pelastuslaitos hälytettiin perjantai-iltapäivänä Kajaanin asemalle: pikkutytön käsivarsi oli jäänyt junan kaiteeseen kiinni.
Päivystävä palomestari Petri Vehniäinen kertoo, että alle 10-vuotiaan tytön käsivarsi oli lipsahtanut junan sisätiloissa olleen metallisen kaiteen taakse, eikä sitä oltu saatu irrotettua.
Palomiehet ruuvasivat irti metallikaiteen ja päästivät säikähtäneen lapsen pinteestä.
– Ei siinä mennyt kuin pari minuuttia. Juna pääsi jatkamaan matkaansa varmaan aikataulussaan.
Kysymyksessä oli etelästä Oulun suuntaan kulkenut juna.