"Lapset eivät halunneet sotaa, mutta he menettivät sodassa eniten: vanhempansa, illuusionsa, lapsuutensa. Sota on istuttanut heihin vihan, ja se on ehkä sodan vakavin seuraus."
Unkarilainen dokumentaristi Ferenc Moldoványi (s. 1960) liikkui Unicefin autolla entisen Jugoslavian alueella melko pian sodan päätyttyä.
Hän kuvasi ja haastatteli lapsia sekä Kosovon etelä- että pohjoispuolella: albaaneja ja serbejä omasta mielestään tasapuolisesti. Kuitenkin häntä syytettiin kotimaassaan serbien puolella olemisesta.
"Oikeastaan en halua sotkeutua politiikkaan. Halusin tehdä kymmenen vuotta kestäneestä sodasta erilaisen dokumentin kuin mikä kuva annettiin mediassa. Median rooli oli hyvin kyseenalainen. Suuret televisioyhtiöt CNN ja muut näyttivät pommituksia suorana lähetyksenä, mutta eivät ottaneet kantaa inhimilliseen tragediaan", Moldoványi kertoi Oulussa perjantaina.
Lastenelokuvien festivaalin erikoissarjassa on mukana hänen dokumenttinsa Kosovon lapset (2001).
Entiset ystävät
Monet Ferenc Moldoványin pienen kuvausryhmän kohtaamat lapset lopettavat tilityksensä kostoa vannoen. Koston ajatusta lietsoo tuore kärsimys. Ainoastaan kostaminen tuntuu lohduttavalta, kun isä on ammuttu kotipihalle.
"Ennen sotaa nämä lapset leikkivät yhdessä. He eivät olleet osallisia poliittisiin välienselvittelyihin."
Moldoványi valitsi dokumenttiinsa uutiskatsauksien nopeista, manipuloiduista ja shokeeraavista leikkauksista poikkeavan kertomistavan. Hän välttää verta ja ruumiita. Kamera tarkkailee haastateltavia ja heidän ympäristöään. Otokset ovat pitkiä eikä isiensä kuolemaa muistelevien lasten itkua leikata poikki.
"Värikuvia ovat vain ne, jotka lapset ovat lainaamallamme kameralla itse kuvanneet."
Ferenc Moldoványi haluaa näyttää mikä on sota ja mikä on sen seuraus.
"Sota provosoi uskomattoman määrän negatiivisia tunteita", hän kiteyttää. "En tahdo säästää katsojia vaan koetella heidän sietokykyään ja ärsyttää omatunnon hereille. Onko olemassa tietty annos kärsimystä, minkä saa näyttää?" ohjaaja kysyy.
Lasten tarinat ovat liikuttavia. Heidän yrityksensä kertoa kameralle kohtalostaan sortuvat kyyneliin. Eikä katsojakaan lähde itkemättä tästä elokuvasta.
Ei kai, jos tyttö kertoo pelastuneensa miliisien hyökkäyksestä piiloutumalla ruumiiden sekaan. Tai jos tuskin kouluikäinen siilitukkainen pikkupoika nyyhkyttää pitkässä lähikuvassa, kuinka tapettu isä makasi kotipihalla kolme päivää ennen kuin sukulaiset uskalsivat haudata hänet.
Dokumentti syntyi yhteistyössä Unicefin kanssa. Ilman Unicefin mukaan tuloa tekijäjoukko ei olisi voinut liikkua KFOR-joukkojen valvomalla alueella.
Kosovan lapset on palkittu mm. kesäkuussa European Documentary Networkin festivaalilla Dubrovnikissa. Dokumentti on nähty jo 36 eri maassa.
Kosovon lapset esitetään Nuku-keskuksen Studiossa vielä tänään lauantaina kello 16.