Vuoden 1964 McGormick, tuttujen kesken Gorbatshov, päättää olla käynnistymättä juuri, kun toimittaja ja kuvaaja ovat saapumassa Ylilaurin tilalle Lumijoelle.
"Traktori on ollut meillä vuodesta 1992, eikä se ole koskaan ennen tehnyt tätä. Ja sitä käytetäänkin vain parina päivänä vuodessa", tilan emäntä Kerttu Ylilauri huokaa.
Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen; Jukka-isäntä piipahtaa naapuriin, apua löytyy ja Gorba saadaan taas käyntiin.
"Täällä maalla pelaa vielä yhteishenki. Meillä on hyvät naapurisuhteet, ja apua saamme puolin ja toisin tarvittaessa", Kerttu Ylilauri kiittelee.
McGormickin eteen asennetaan vielä iäkkäämpi itsesitoja vuodelta 1949, ja sitten päästään töihin. Suuntana on tänä vuonna naapurin isännän kaurapelto, koska siellä kasvaa paremman näköistä viljaa kuin omassa pellossa. "Joko maksamme isännälle tai hän saa puida meidän kauramme", Kerttu Ylilauri kertoo lumijokisten vaihtokaupoista.
Kauralyhteet eivät synny yhdessä yössä eivätkä ilman käsitöitä. Ensin sitojakoneen niputtamat lyhteet nostetaan seipäille kuivumaan. Halliin ne ajetaan kuivumaan muutaman viikon päästä. Tähän rakoon lyhdenikkarit toivovat poutaista säätä.
"Minä sidon siskoni kanssa lyhteet kimputuskoneella. Olemme joskus miettineet, loppuuko ammattikunta kokonaan meidän myötämme - niin monivaiheista käsityötä tämä on", Kerttu Ylilauri miettii. "Kun asiakas saa lyhteen käteensä, se on nipun 15. käsikosketus", hän laskee.
Laadusta Ylilaurit eivät suostu tinkimään piiruakaan. Se, mikä tehdään, tehdään kunnolla, eikä 16-vuotisen kauralyhdeuran aikana yhtä ainutta lyhdettä olekaan palautettu. "Lyhteen pitää olla sievä kuin kukkakimppu. Jos lyhteitä meinaa tehdä seuraavanakin vuonna, niiden pitää olla kuivia ja kunnollisia", emäntä linjaa.
Ylilaurit ovat tehneet elämässään rohkeita ratkaisuja. He asettuivat Jukan kotitilalle 20 vuotta sitten. Pian sen jälkeen he myivät leipomonsa ja keskittyivät tilanpitoon. Tällä hetkellä pariskuntaa työllistävät kauralyhteiden lisäksi muun muassa lintukoirat, fasaanien kasvatus, ohjatut fasaanisafarit ja marjanviljely.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana Ylilaurit ovat myyneet suurimman osan tilan pelloista, mitä perinteisen viljelyn ja karjatalouden alueella ei aina ymmärretä. Koska perheen lapsista kukaan ei todennäköisesti jatka tilan viljelyä, maiden myynti olisi tullut eteen ennen pitkää kuitenkin.
"Aika erikoisia me olemme tällä alalla, ja tällaiseen ryhtyminen oli etenkin Jukalta rohkea veto. Tämä on kuitenkin meidän elämämme ja nämä ovat meidän ratkaisujamme", Kerttu Ylilauri painottaa.