Pohjois-Ruotsissa sattui perjantain ja lauantain välisenä yönä vakava liikenneonnettomuus, jossa on ruotsalaislehtien mukaan kuollut kuusi ihmistä. Sunnuntaina kerrottiin, että kuolleet olivat Sveitsin kansalaisia.
Pikkubussi ja kuorma-auto törmäsivät toisiinsa Kiirunassa Masugnsbynin (Masuuninkylä) luoteispuolella Vittangin (Vittanki) ja Pajalan välisellä tiellä yöllä, kertoo Aftonbladet.
Lehden mukaan bussissa oli seitsemän ihmistä, joista kuusi kuoli ja yksi kuljetettiin helikopterilla sairaalaan. Kuorma-auton kuljettaja ei loukkaantunut turmassa, mutta oli sen jälkeen shokissa. Lehden mukaan bussin matkustajat olivat ulkomaalaisia.
Expressenin mukaan paikallinen Kaunis Iron -kaivosyhtiö on vahvistanut, että turmassa mukana ollut kuorma-auto kuuluu yhtiölle. Poliisi on kuulustellut kuljettajaa.
Tie oli pelastustoimien vuoksi poikki aina aamuseitsemään saakka. Uhrit jouduttiin leikkaamaan pahoin romuttuneesta autosta. Hälytys turmapaikalle tuli hieman ennen kello kahta.