Pieta Koskenniemen ja Tytti Oittisen sovittama uutuusnäytelmä Apua, Joulu tulee! tuo estradille kahden toisistaan erillisen tarinan kautta Tove Janssonin tutun muumimaailman.
Ensimmäinen tarina pohjautuu Taikatalvi-romaaniin, jossa Muumipeikko herää kesken talviunien hyiseen pakkaseen ja joutuu tarkastelemaan kotimaisemiaan uusin silmin; Muumilaakso on pakkasen myötä muuttunut vieraaksi ja pelottavaksi, eikä mikään ole enää niin kuin ennen.
Toisessa, Janssonin Kuusi-novelliin perustuvassa tarinassa muumiperhe herää keskelle kiireisintä jouluhössötystä ja yrittää hämmentyneenä selvittää, mistä joulussa oikein on kysymys.
Pentti Uimosen, Paula Niemelän ja Kimmo Takalan loihtima Muumilaakso ei tuota muumitarinoiden ystäville pettymystä. Laakson talvi on näyttämölläkin hyytävän kylmä, hieman pelottava ja arvaamaton mutta samalla kuulaan kaunis. Siirtymät Muumitalosta ulos laaksoon ja takaisin taloon on toteutettu onnistuneesti.
Näytelmän ovat ohjanneet teoksen sovittajat Pieta Koskenniemi ja Tytti Oittinen. He ovat halunneet luoda tarinan nimenomaan Tove Janssonin alkuperäisten tekstien pohjalta.
Apua, Joulu tulee! onkin pohtivampi, moniselitteisempi ja osin myös synkempi kuin pikkulasten suosikeiksi nousseet animaatiomuumit.
Ina Jakobssonin puvustus luo sekin animoiduista muumitarinoista poikkeavia hahmoja; Jakobsonin vaatettamat muumit ovat viehättävän persoonallisia ja vähän kömpelöitä flanelliyöpaitoja muistuttavissa puvuissaan ja harmaissa villasukissaan. Näytelmän tähti, Anne Syysmaan Pikku Myy on Muumimamman pannumyssyssä suorastaan hurmaava.
Pikku Myyn lisäksi näyttämöllä seikkailee koko joukko viehättäviä olentoja. Vesa-Matti Komosen talveen epäilevästi suhtautuvassa Muumipeikossa on hellyttävää peikkomaisuutta, joka yhtä aikaa on muumitarinoista tuttua ja silti omaperäisen persoonallista. Pirjo Leppäsen hieman etäinen mutta silti ystävällinen Tuu-tikki opastaa Muumipeikkoa lempeästi talvisen maailman saloihin.
Apua, Joulu tulee! on sekä aikuisten että lasten näytelmä. Siinä on muumikirjoille tuttua filosofista tenhoa, joka koskettaa lasten ohella myös varttuneempia katsojia.
Vaikka Koskenniemi ja Oittinen onnistuvatkin puhuttelemaan tarinallaan suurta ikäjoukkoa, on katsomon enemmistönä olleen pikkuväen näkökulmasta näytelmä liian pitkä.
Sen lisäksi kaksi erillistä muumikertomusta jäävät etäisiksi toisilleen, eikä näytelmän loppuosassa ole tarpeeksi sellaisia dramaattisia käänteitä, jotka pitäisivät pienimpien lapsikatsojien mielenkiinnon otteessaan.
Aikuisen näkökulmasta teos olisi jäntevöitynyt, jos se olisi keskittynyt ainoastaan Taikatalvi-romaaniin tai jos Kuusi-novelli olisi sidottu tiukemmin osaksi Taikatalveen pohjautuvaa kokonaisuutta.