Pik­ka­rai­sel­le uran en­sim­mäi­nen hattu

Helsingin IFK:n ykkösketjun voimahyökkääjä Ilkka Pikkaraisen uran ensimmäinen hattutemppu vauhditti helsinkiläiset puhtaaseen 3-0 voittoon lauantaina Rauman Äijänsuolla.

Rauma Helsingin IFK:n ykkösketjun voimahyökkääjä Ilkka Pikkaraisen uran ensimmäinen hattutemppu vauhditti helsinkiläiset puhtaaseen 3-0 voittoon lauantaina Rauman Äijänsuolla. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Helsingissä oli Lukko puolestaan jättänyt HIFK:n nollille.

- Suomalaiseen perinteen kuuluu kalavelkojen maksu. Lukko kävi ryöstämässä pisteet meiltä ja se haluttiin nyt oikaista. Joukkueen taisteluilme oli alusta loppuun asti esimerkillinen, vaikka välillä oltiin kovillakin, vierasjoukkueen valmentaja Kari Jalonen tiivisti.

Ilkka Pikkarainen aloitti maalinteon, kun avauserää oli jäljellä enää kolmisen minuuttia. 2-0 osumansa hän viimeisteli ylivoimalla toisen erän puolivälissä ja hattutemppu oli valmis vain 37 sekuntia ennen loppusummeria.

- Joskus A-junioreissa olen varmaankin viimeksi onnistunut tekemään kolme maalia samassa pelissä. Tykkään olla maalin edessä ja mielellään kiekkoa pitävät ketjukaverit antavat siihen mahdollisuuden, Pikkarainen kehui Kimmo Kuhtaa ja Kim Hirschovitsia. Viimemainittu sai Raumalla syöttöpisteen kaikkiin helsinkiläismaaleihin.

Ykkösketjun lisäksi voittajajoukkueesta erottui maalivahti Aleksis Ahlqvist, jolle nollapeli oli kauden ensimmäinen.

Lukollakin oli ottelussa omat tekopaikkansa, mutta varsinkin ylivoimalla kotijoukkue oli avuttoman tehoton. Osasyynsä tähän oli myös siinä, että helsinkiläisten neliö pysyi alivoimapelissä hyvin kasassa.

- Ylivoimaa oli tarjolla ihan riittämiin, mutta nyt kiekkoa ei vaan saatu perille. Jääkiekossa käy joskus näinkin, että hyvästä pelistä huolimatta häviää, Lukon valmentaja Rauli Urama tuskaili.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä