Nopeasti myönnettävien vakuudettomien luottojen eli niin sanottujen pikavippien ongelmista on Suomessa laajat näytöt.
Luottojen isoimpia epäkohtia ovat kaiken kohtuuden ylittävät korot sekä se, että vipit vievät herkästi asiakkaan syveneviin talousongelmiin ja velkakierteeseen.
Velkaongelmiin joutuneita kansalaisia auttava Takuusäätiö kertoi vastikään, että säätiöön yhteyttä ottavien kansalaisten velkamäärät ovat kasvaneet nopeasti kahden viime vuoden aikana.
Bisneksen räikeimpiä piirteitä on pitkään yritetty saada kuriin. On esimerkiksi kielletty pikaluoton saanti tilille yöllä ja on säädetty alle 2 000 euron luotoille korkokatto. Jälkimmäisen toimen teho vain valui hiekkaan, kun vippifirmat toivat tarjolle vähintään 2 000 euron limiittiluotot. Niistä asiakas saa nostaa pienemmän summan kerrallaan.
Nyt markkinoille on tullut yritys, joka antaa lainaa myös luottotietonsa menettäneelle kunhan tämä löytää lainalle takaajan. Viranomaisten mukaan toiminta rikkoo lakia.
Nopeasti saatava luotto voi olla joskus tarpeellinen. Aina ei kyse ole harkitsemattomasta tavarahankinnasta vaan vaikkapa tyhjän jääkaapin täyttämisestä.
Tämänhetkinen pikavippibisnes on kuitenkin paljon useammalle asiakkaalle ansa kuin pelastus. Siksi on hyvä, että eduskunta aikoo nopeasti säätää alalle uusia rajoituksia. Talousvaliokunnasta lähteneessä lakiesityksessä esimerkiksi todetaan, että kuluttajaluotosta ei saa periä 20 prosentin ylittäviä korkoja.
Muutos nykyiseen on roima, sillä tätä nykyä luottojen korot nousevat usein yli sadan prosentin, kulut huomioon ottaen jopa pariin sataan prosenttiin.
Iso parannus on, että tuleva laki asettaa rajat myös vippien kuluille. Luoton myöntämiseen tai käyttöön liittyvät kustannukset saavat enimmillään olla 150 euroa vuodessa.
Kun uudet määräykset tulevat voimaan, nykyisiin luottoihin niillä vain ei ole vaikutusta. Näin tuhannet kansalaiset joutuvat rimpuilemaan vielä pitkään kolminumeroisten korkojen kurimuksessa.
Sopii toivoa myös, ettei laki taas jätä porsaanreikiä, joiden ansiosta häikäilemättömät toimintatavat voivat jatkua. On kestämätöntä, että nyt kovimmat kustannukset luotoistaan maksavat ne, joilla on siihen usein heikoimmat edellytykset.
Hyvää tulevassa laissa on myös ajatus, että pikavippialan kontrollointi siirtyisi aluehallintovirastolta Finanssivalvonnalle. Se pystyy esimerkiksi määräämään luottoyrityksille seuraamusmaksuja.
Samaan aikaan on syytä pohtia, miten noin 30 kunnassa tällä hetkellä toimivaa ja osaksi kolmannen sektorin ylläpitämää sosiaalista luototusta voitaisiin laajentaa.
Maltillisten lainaehtojen vaihtoehto on tarpeellinen myös pikaluottokierteeseen ajautuneiden kansalaisten auttamiseksi kuiville.
Yksittäisille pienille kunnille tehtävä voi olla työläs hoitaa, mutta yhteistoiminnan muotoja on varmasti löydettävissä. Kuntien tähänastiset luottotappiot sosiaalisista luotoista ovat olleet erittäin pienet.