Rattijuoppous on kohtuuttoman yleistä, kun noin 22 000 kuljettajaa jää siitä vuosittain kiinni. Muutenkin tuomioistuimia kuormittavien liikennejuopumusten käsittelyä on syytä yksinkertaistaa.
Suomalaisten tajuntaan ei ole mennyt kattavasta valistuksesta huolimatta se, että alkoholi ja huumeet alentavat ratkaisevasti kykyä kuljettaa moottoriajoneuvoa. Yksikään lukutaitoinen ei ole voinut välttyä tiedolta, että jo pieni annos alkoholia hidastaa reaktioaikoja. Täysijärkisten ihmisten luulisi myös tietävän, kuinka pitkään alkoholin palaminen elimistössä kestää.
Kun rattijuoppoja jää siitä huolimatta vuosittain kiinni yli 22 000, joista ensikertalaisia noin 6 000, tapa ajaa enemmän tai vähemmän humaltuneena on järkyttävän yleistä. Poliisin puhallutuksista huolimatta vain pieni osa liikennejuopoista tai huumeiden vaikutuksen alaisena ajavista paljastuu.
Rangaistavuuden raja, 0,5 promillea, on niin korkea, että veren alkoholipitoisuudella on merkitystä. Jos jotkut tukeutuvat luuloon, että juuri heihin promillet tai niiden puolikkaat eivät vaikuta, he syyllistyvät uhkapeliin omalla ja kanssaihmistensä hengellä ja terveydellä. Piittaamattomuudella ei ole mitään tekemistä uskaltamisen kanssa. Rohkea ihminen on myös vastuuntuntoinen.
Poliisille ja oikeuslaitokselle liikennejuopot aiheuttavat vuosittain kymmenientuhansien tuntien työn. Rikostutkinnan tilaa pääjohtaja Markku Salmisen johdolla selvittänyt toimikunta ehdotti keskiviikkona sisäministeriölle jättämässään mietinnössä rattijuopumusten käsittelyyn nopeutettua mallia. Se säästäisi poliisilta ja oikeuslaitokselta vuosittain 12 000-27 000 tuntia muihin tehtäviin.
Kumpikin instituutio on työn raskaasti kuormittama. Jokainen niiden aikaa järkevästi säästävä ehdotus kannattaa tutkia tarkkaan. Toimikunta on käyttänyt hyvää harkintaa.
Rattijuopumusten promillemäärät ja tilanteen vaarallisuus tai vaarattomuus tekevät tuomioista helposti ratkaistavia. Poliisin antama välitön sakko ja mahdollinen ajokielto sekä syyttäjän vahvistus poistaisivat esitutkinnan, esitutkintapöytäkirjan kokoamisen, syyttäjän haastehakemuksen laadinnan sekä käräjäoikeuden käsittelyvaiheen. Se olisi ehkä helpotus myös joillekin syyllisille. Nykyinen käytäntö vie etenkin haja-asutusalueilla poliiseilta valtavasti aikaa, jonka he tarvitsisivat muuhun rikostutkintaan ja järjestyksenpitoon.
Ne, joita uuden käytännön mukaisesti määrätty rangaistus ei miellyttäisi, voisivat yhä valittaa hovioikeuteen. Oikeusturva ei kaventuisi. Tuomiot eri puolilla maata ilmeisesti yhdenmukaistuisivat nykykäytäntöön verrattuna. Se olisi hyvä. Tällainen mahdollisuus käsittelyn virtaviivaistamiseen täytyy sisäministeriön lainvalmistelijoiden sekä seuraavan hallituksen ja eduskunnan hyödyntää.
Perusteellista työtä tehnyt toimikunta huomautti, että eräissä nopeasti kasvaneissa asutuskeskuksissa poliisi ei ole vuosikausiin ehtinyt lainkaan tutkia sille tulevia niin sanottuja pimeitä eli vailla johtolankoja olevia omaisuusrikoksia. Kun muutkin omaisuus-, huume ja talousrikokset selviävät nihkeästi, yhteiskunnan menetykset ovat huomattavia. Poliisin aikaa säästävät keinot on käytettävä ensin, mutta myös resurssien lisäys toisi sijoituksen korkojen kera takaisin.
Isoista ja vakavista rikoksista suomalaisen poliisin todettiin selviävän yhä erinomaisesti. Siltä osin tilanne onkin pystyttävä säilyttämään ennallaan.