Monet pikkulintujen ruokkijat ovat laajentaneet harrastustaan perustamalla ruokintapaikan metsään. Vaikka syynä voi olla kiinnostus lintujen kuvaamiseen niiden luonnollisessa ympäristössä, myös tiukentuneet säännöt vaikuttavat muutokseen. Esimerkiksi kerrostaloissa lintujen ruokkiminen on yleensä kielletty.
Metsäruokinnalla pääsee tarkkailemaan myös kotipihasta puuttuvia lajeja. Esimerkiksi kuukkelia, pohjantikkaa tai töyhtötiaista ei avoimesta kylämaisemasta juuri tapaa.
Toisaalta metsästä puuttuvat muun muassa varpunen ja keltasirkku. Myös harakka loistaa poissaolollaan, jos matkaa lähimpään asutukseen alkaa olla useampia kilometrejä.
Taivalkoskelainen lintuharrastaja Unto Laitala ruokkii siivekkäitä jo neljättä talvea Inkeellä, kolmenkymmenen kilometrin päässä Taivalkosken kirkonkylästä. Matka on pitkähkö, mutta oman metsäpalstan olemassaolo teki paikanvalinnan helpoksi.
Pellonreunuskuusikossa sijaitsevalla ruokintapaikalla on tarjolla muun muassa auringonkukansiemeniä, lintujen siemenseosta sekä porontalia ja linnuille tarkoitettua rasvaa.
Talven aikana linnut syövät tai kantavat kätköihinsä noin sata kiloa auringonkukansiemeniä ja kymmenkunta kiloa siemenseosta sekä viitisenkymmentä rasvapötköä. Talia, sämpylöitä ja kuorittuja auringonkukansiemeniä menee muutamia kiloja kutakin. Maapähkinöitä ei metsän keskellä sijaitsevassa lintujen pikaruokalassa ole tänä talvena tarjolla ollenkaan.
Rasva kelpaa tiais- ja tikkalajien lisäksi närhille ja kuukkeleille sekä satunnaisesti paikalla käyville harakoille. Auringonkukka kuuluu lähes kaikkien vieraiden ruokalistaan.
Kaikkien linnunruokkijoiden tuntema nirsoilu ja mieluisimman suuhunpantavan etsiminen ovat tuttuja ilmiöitä metsässäkin. Siemeniä heitellään surutta automaateista lumelle ja kova tali saa olla melko hyvässä rauhassa niin kauan kuin pehmeämpiäkin rasvoja on saatavilla.
Lintujen välistä kilpailua taas voi vähentää sijoittamalla ruoan useaan pisteeseen.
Kuluvana talvena lintujen vierailu ruokinnalla on ollut hieman edellisiä vaisumpaa, mikä ilmiö on havaittu muuallakin. Leudot ja lumettomat säät ovat pitäneet linnut hajallaan. Vasta tammi- ja helmikuu lisääntyvine lumineen ja pakkasineen ovat koonneet ne vakituisemmin ruokatarjoilun pariin.
Unto Laitala on havainnut kuluneen talven aikana kaikkiaan kolmetoista eri lintulajia, ja neljän talven aikana lajeja on kertynyt kaikkiaan kaksikymmentäneljä. Mielenkiintoisimpia ruokavieraita ovat olleet harmaapäätikka, puukiipijä, taviokuurna sekä lapintiainen, joka kulkee ruokinnalla tänäkin talvena.
Talitiaisten yksilömäärä on kasvanut tasaisesti ensimmäisen talven noin viidestä linnusta kolminkertaiseksi. Syyksi pitkään lintuja tarkkaillut Laitala arvelee paikalle ripustettujen pönttöjen tarjoamia hyviä yöpymismahdollisuuksia sekä lintujen hakeutumista tutulle ruokapaikalle. Kun ruokinta lokakuussa aloitetaan, ovat tali- ja hömötiaiset jo paikalla odottamassa.
Myös sinitiaiset ovat löytäneet luonnon helmassa tarjotun aterian. Tänä talvena niitä kulkee paikalla ainakin kolme. Siemensyöjistä ovat punatulkut vakiovieraita, mutta viherpeipot ja urpiaiset käyvät hyvin satunnaisesti.
Oravat käyvät ottamassa oman osansa pitopöydästä, samoin kuin sammalikossa vipeltävät metsämyyrätkin. Sen sijaan samassa kuusikossa asustelevat pyyt eivät tarjoilusta välitä, vaan pitäytyvät ukkovaariensa hyväksi havaitsemaan luomuruokaan.
Kevät tuo aina oman lisänsä ruokintapaikalle. Huhtikuussa paikalla näkyy parvina muun muassa peippoja, järripeippoja ja vihervarpusia. Ruokinta on kelvannut myös muuttomatkalta palanneelle pajusirkulle, jota yleensä nähdään harvemmin lintulautojen vieraana.
Lintujen makoisat päivät loppuvat huhtikuun loppupuolella, ja seuraavan puoli vuotta ne saavat etsiä kuvuntäytteensä itse.