Samuel Salmi ehti olla Oulun hiippakunnan esipaimenena vain vajaat kaksi vuotta, kun häneltä ilmestyi ensimmäinen puheiden ja saarnojen kokoelma. Jos Luoja suo Salmelle terveyttä ja piispavuosia, samanlaisia kirjoja ehtisi häneltä tällä tahdilla ilmestyä ennen eläkeikää vielä puolen tusinaa.
Näin tiukka vauhti tuskin jatkuu. Kirjanjulkistustilaisuudessa kokoelman nopeaa ilmestymistä perusteltiin sillä, että Suomen piispoilla on ollut tapana viranhoitonsa alkuvaiheessa kirjoittaa paimenkirja, jossa pohditaan kirkon haasteita ja osoitetaan suuntaa tulevalle. Kirjan kautta hiippakunta saa myös tietää, millainen ihminen hiippakunnan johdossa on.
Saarnoja ja puheita kirjassa on kaikkiaan 47. Niiden kautta paljastuu muun muassa se, että pohjoisen piispa haluaa pitää esillä kirkon ydinsanomaa rakastavasta ja armahtavasta Jumalasta muullekin kuulijajoukolle kuin perinteiselle kirkkokansalle. Evankelioivaksikin piispaa voisi siten luonnehtia.
Kansan Tahto -lehden 95-vuotisjuhlaseminaarissa köyhyydestä puhuessaan Salmi arvioi suomalaista vähäosaisuutta tilastojen ja määritelmien kautta, mutta samassa puheessa on myös vahva hengellinen viesti.
Piispa siteeraa kuulijoille Äiti Teresaa: "Meidän on elettävä lähempänä Jumalaa, jotta muuttuisimme ja tämä rakkaus alkaisi vaikuttaa."
Yliopiston promootiojumalanpalveluksessa piispa voisi halutessaan puhua vaikkapa tieteen etiikasta vailla sen suurempaa jumaluusoppia.
Sen sijaan Salmi nostaakin Jumalan puheensa keskipisteeksi ja kritisoi näkemystä tieteen loputtomista mahdollisuuksista ja ihmisen kaikkivoipaisuudesta: "Myös elämäänsä itse ns. hallitseva ja havainnoiva ihminen on riippuvainen tästä tekijästä, elämän lähteestä (Jumalasta)", hän kuuluttaa pohjoissuomalaisten tieteenharjoittajien kermalle.
Salmen kotitausta on rauhansanalaisuudessa, kirkollisesti suuntautuneessa lestadiolaisuudessa. Jos tätä ei tietäisi, asia ei kirjan puheiden ja saarnojen perusteella välttämättä selviäisi. Jos kirkollisen maailman nimien perään merkittäisiin herätysliike, Salmella tunnus voisi olla sit.
Herättäjäjuhlilla puhuessaan Salmi monen muun puhujakorokkeelle nousseen tavoin lainaa herännäisyyden patriarkkaa Paavo Ruotsalaista, suviseuroissa piispa taas sisällyttää puheeseensa lestadiolaisuudelle leimallisen vakuutuksen syntien anteeksiannosta Jeesuksen nimessä ja veressä.
Suviseurapuheessa ei-lestadiolaista lukijaa säpsäyttää sen alku, jossa Salmi sanoo katsovansa "Jumalan seurakuntaa". Onko piispalla sama näkemys oikeasta Jumalan seurakunnasta kuin vanhoillislestadiolaisella liikkeellä? Tuskin kuitenkaan.
Salmen teksti on paikoitellen maalailevaa, vertauskuvilla kaunistettua, ja nimenomaan sellaisilla, jotka liittyvät pohjoiseen luontoon. On huurteisia maisemia, ritiseviä revontulia, valkoisia joutsenia ja tunturipurojen raikkaita vesiä. Kun kirjassa on yli 270 sivua, luontovertauksia ehtii kansien väliin kertyä sellainen määrä, että ne alkavat jo toistua samankaltaisina.
Yksittäisissä puheissa tai saarnoissa - siis tekstien alkuperäisissä esitystilanteissa - samalla tavoin ei pääse käymään. Joka tapauksessa jokin urbaani, karhea kielikuva olisi luontovertausten joukossa ollut virkistävä.
Hiukan lyhyempänä kirja olisi helpommin sulava lukukokemus. Kertanielaisuksi kokoelmaa ei tosin ole tarkoitettukaan. Siitä kertoo jo selkämykseen kiinnitetty kirjanmerkkinauha.