Kilpisjärvi Mikä ajaa Susan Engblomin Nummi-Pusulasta, Uudeltamaalta, vuosi toisensa jälkeen juhannukseksi Kilpisjärvelle, Enontekiön ja Suomen luoteisimpaan kolkkaan?
Hulluttelu viimeisen päälle eli Saanan juhannushiihdot. Edestakaisin autolla yli 2 000 kilometrin matka. Perillä Kilpisjärvellä sitten suksilla alle 40 sekuntia eli kaksi kierrosta kilpaladulla, mutta hauskuutta joka sekunti.
Pari viikkoa etuajassa oleva kesä oli panna Saana-Veikkojen puuhamiehet kovan eteen: mistä lunta, joka Saanankin (1 029 metriä) rinteiltä on huvennut höyrynä ilmaan. Tavallinen paikka tunturin takana oli rutikuiva, mutta 844 metrin korkeudelta lopulta löytyi hiihtostadion. Pituutta sillä oli 20-30 metriä, leveyttä kymmenisen metriä.
Koskaan aiemmin kilpailun 57-vuotisen historian aikana ei ole jouduttu kiipeämään yhtä korkealle ja tuskin koskaan latu on vedetty yhtä pienelle lumilaikulle. Koskaan kilpailua ei myöskään ole jouduttu perumaankaan lumipulan vuoksi. Ja jos lumi Saanen kupeilta tyystin puuttuisi, näköetäisyyden päästä Norjan puolelta sitä takuuvarmasti löytyy.
Useimmissa sarjoissa hiihdettiin yksi kierros, mikä haukkasi nopeimpien elämästä noin kuudentoista sekunnin pätkän. Kukaan ei silti rypistyksen lyhyyttä valittanut.
"Yllättävän lujille otti, onkohan se tämä korkeus", puuskutti jalasjärveläinen Arto Huhtala. Lierihattu pysyi tanakasti päässä, vaikka mies vipelsi kaltevalla rinteellä sen kuin ehti.
Joku heitti kysymyksen, lähteekö kukaan tervejärkinen muutaman sekunnin hiihtomatkan takia kävelemään tuntia ylämäkeen. Lähtöpiste oli retkeilykeskuksen pihalla vajaan puolen kilometrin korkeudessa. Pystysuoraa nousuakin kilpailupaikalle oli kolmisensataa metriä. Siihen mahtuivat yli 700-askelmaiset portaatkin, mitkä on rakennettu rinteen kulumisen estämiseksi, mutta nekin olivat koko matkasta vain pätkä.
Moiseen kysymykseen kukaan ei vaivautunut vastaamaan. Järjellä näitä juttuja ei hinnoitella, mittanauha löytyy tunnepuolelta. Haukiputaalainen Tellervo Järvelä esimerkiksi oli mukana jo kymmenettä kertaa ja aina on yhtä hauskaa.
"Tämä on meidän tapa viettää juhannusta." Oma porukka muisti häntä vuosikymmenen hauskuttelusta kuohujuomalla kuten sankaria pitää.
Vaikka nousu kilpakentälle oli rankka, etuajassa oleva kesä helli kiipeäjiä. Monivuotisten kävijöiden yhteinen todistus oli, ettei luonto ole koskaan ollut juhannuksena yhtä värikäs. Saanan rehevät alarinteet olivat kukkamerenä, ylimpinä ja näkyvimpänä keltaiset kullerot ja siniset kurjenpolvet, ylhäällä kivirakassa matalammat ja vaatimattomammat. Kaikille löytyvät nimetkin, mutta välttämättä ei juhannushiihtäjiltä.
Jottei vain jollekulle jäisi hyvää kilpailuviettiä käyttämättä, Kilpisjärvellä järjestettiin juhannuksena jälleen myös tunturisuunnistus ja juoksukilpailu Saanan laelle ja takaisin. Susan Engblom on joka käynnillään hilpaissut mutkin myös Saanalle, vaikka hiihto onkin ollut pohjoiseen vetävä magneetti. Aikaa hän on kuluttanut laella käyntiin nopeimmillaan 53 minuuttia.
Juokseminen Saanan kaltaisilla rinteillä ylä- tai alamäkeen on ronski ja onnettomuusaltis laji. Suuremmilta kolhuilta on toistaiseksi vältytty.
"Kilpailun johto aina ansiokkaasti varoittaa, että lähimpään terveyskeskukseen on 200 kilometriä", Susan Engblom muistaa entuudestaan.