Juuri, kun piti aloittaa tämän kolumnin kirjoittaminen, puuskahdin työkaverilleni, että nyt ei kyllä yhtään huvita.
Tadaa! Sähköpostiin lävähti multitalenttiterapeutti Sari McGlinnin "Yllätyslahja". Virtuaalipaketti sisälsi intiaanitietäjä Valkoisen Sulan hoidon, käsillä tehtävän parin minuutin energialatauksen keholle. Oikea kämmen niskan kuopalle ja vasen häntäluun päälle. Ja taas huvittaa.
Huuhaa on ihanaa! Uusia "hihhulihoitoja" on melkein pakko kokeilla. Tai ainakin niistä pitää saada selville hieman enemmän.
Syysmasennusaikaan tilasimme ystävän (mies, hahaa!) kanssa juomaveden energisointia varten koottuja puolijalokivisekoituksia. Ja joimme päivittäin litroittain jalokivivettä. Oululaisen hanaveden maku muuttui miellyttäväksi, ja kokemus jännittäväksi, joskin toisella tavalla kuin Nokian vesijohtovettä juovilla.
Kesällä kävin akupainannassa kysymässä, miksi sydän hakkaa kuin riivattu, kun länsimainen lääketiede ei ymmärrä. Syy löytyi kohollaan olevasta tulienergiasta. Homeopaattisten ruokasuositusten lisäksi sain muun muassa kehotuksen nauttia vedestä kaikilla mahdollisilla tavoilla ja tehdä hetken päähänpistosta sitä, mitä huvittaa.
Ilman tuota käyntiä en olisi nauranut ääneen poistuessani. Ilman sitä en olisi retkahtanut koiraa taluttaessani karvaturrin kanssa vieretysten ruohikolle makaamaan. Eiväthän aikuiset voi olla spontaaneja ja pöljiä, ainakaan selvin päin.
Ilman sitä en olisi myöskään tupsahtanut Lämsänjärvelle uimaan aikaisin sinä heinäkuisena arkiaamuna, jolloin järven pinnalla leijui usvaa. Uintikavereina olivat kaupunkiin eksynyt joutsen ja sorsaemo poikueineen. Otin hetken mielijohteesta mukaan rantavedessä kimallelleista kivistä sen, joka miellytti eniten. Sitä pidellessä voi vieläkin haistaa aamukasteen tuoksun.
Aiemmin olen opetellut avaamaan meridiaanit taputtelemalla. Aistin, ainakin omasta mielestäni, kivistä värähtelevän energian. Olen makoillut vyöhyketerapiassa, itkeä turissut rosenterapiassa ja matkannut menneisyyteen regressioterapiassa. Ja käynyt ystäväni kanssa saamassa energiaa "pimpulahoidosta".
Yhteistä näille pikaihastuksille on se, etteivät ne kestä pitkään. Onneksi samanlaisia kiksejä saa mistä tahansa uudesta: kampauksesta, harrastuksesta, mausta, matkasta, kirjasta tai ystävästä. Risc-analyysi on lokeroinut meidänlaisemme ilmiöihmisiksi.
En tiedä, toimiko alussa mainitsemani energiatankkaus vai suggestoinko itseni toimeliaaksi. Tai teenkö energialatausta enää ikinä.
Mutta sillä ei olekaan väliä, tärkeintä on edes lyhyt innostuksenpuuska. Ja taas huvittaa.
heidi.hietala@kaleva.fi