Viimeisetkin koululaiset ovat aloittaneet tällä viikolla urakkansa. Kadehditut opettajien pitkät lomat ovat loppuneet. Opettajat saavat ottaa vastaan tulevana kouluvuotena yhä useamman lapsen, jolla ei ole hyvä olla. Uusi sijoituskoti, uusioperhe, sairastaminen, taloudelliset huolet – kaikki ne kaatuvat ensin lapsen, sen jälkeen opettajan kontolle.
Kesällä kerätyt voimavarat uhkaavat huveta ennen aikojaan. ”Pijä käjestä”, kuuluu yhä useammin opettajan korviin luokan hälyn seasta.
Opettaja on monen ihmisen kohdalla ollut se ensimmäinen tai vähintäänkin toinen vaikuttaja elämässä. Muistissamme on vielä aika, jolloin selviytymisen ja maan nostamisen nälkä oli jokaisessa kodissa läsnä.
Suomi huokui arvoja, jotka ohjasivat ponnistelemaan ja voittamaan vastoinkäymiset. Saavutettua etua, koulutusta arvostettiin etuoikeutena.
Nykylasten kouluviihtyvyys on tutkimusten mukaan kehnoa. Liikunta ja kouluruoka tuottavat jopa traumaattisia kokemuksia.
Asiantuntijoiden mukaan tämä voi kertoa siitä, että suomalaiset lapset ja nuoret kokevat koulun enemmänkin velvollisuudeksi kuin saaduksi etuoikeudeksi.
Koulusta on tullut selviö, josta ei tarvitse maksaa.
WHO:n vertailussa suomalaiset lapset ovat kouluviihtyvyydessä jopa aivan häntäpäässä. Kouluviihtyvyys ja motivaatio sekä menestys ovat tietyllä tapaa yhteydessä toisiinsa. Jos koulu ottaa koville, voi sillä olla viihtyvyyteen vaikutuksensa.
Yhteys ei ole kuitenkaan aivan yksioikoinen. Koulussa voi viihtyä, vaikka oppiminen olisi takkuistakin. Kyse on tällöin motivaatiosta. Jos motivaatio on nolla, ei oppiminenkaan suju, eikä menestystä tule. Tällöin puhutaan jo asenteesta tai motivaatiosta.
Lapset saavat mallinsa omaan toimintaansa ja elämäänsä aikuisilta. Omat vanhemmat omilla, epäsuorilla viittauksillaan ja kommenteillaan suuntaavat lasten ajatuksia luonnollisesti tiettyyn suuntaan.
Jokainen pohtikoon omia asenteitaan tai koulukokemuksiaan sekä niiden vaikutusta lasten koulumotivaatioon ja menestykseen.
Monenlaiset, vakavatkin sosiaaliset ongelmat ovat yleistyneet. Jos kotielämä on rempallaan, ei lapsella tietenkään voi olla otollisia mahdollisuuksia oppia ja menestyä.
Ainoa selittävä tekijä sosiaaliset lähtökohdatkaan eivät ole. Usein näkee tutkimuksia, joissa selitetään vanhempien koulutus- ja ansiotason kertovan lasten koulumenestyksestä.
Rohkenen väittää, että ansiotaso tai koulutustaso eivät kerro tästä asiasta koko totuutta. Taloudellisesti rikkaastakin perheestä tulevan lapsen koulumotivaatio voi olla olematon, jos kotona on puhuttu koulusta ja koulunkäynnistä negatiiviseen ja vähättelevään sävyyn.
Vanhempien asenne kouluun merkitsee sosiaalista asemaa enemmän.
Kodin ja koulun yhteistyö on sitä parempaa mitä positiivisemmin vanhemmat suhtautuvat kouluun tai ylipäänsä koulutuksen tarpeellisuuteen. Omien negatiivisten kokemusten muistot voivat lohduttaa lasta, mutta tueksi niistä ei ole.
Suhtautuminen opettajaan tai katkera muisto hiihtotunnista saa lapsen ajattelemaan samoin. Lapsen perspektiivi kuvastaa asiasta aina yhden puolen.
Peruskoulumme kustannetaan verovaroin. Sekä taloudellinen että kannustava elementti lähtee siis kodeista. Vanhemmilla on oikeus ottaa kantaa ja luoda suuntaa. Vain yhden perheen yhdelle lapselle tarjonta on mahdotonta jopa korkeasti koulutetuilta opettajilta.
Vanhempien kannattaa avata koulun ovia tiuhemmin, jopa oppitunneilla. Luokan takaosasta näkee yllättävän hyvin.
Eritasoisen oppijan selviytymisen, lahjakkaan potentiaalin kuihtumisen, häiriintyneen lapsen diktatuurin ja opettajan otteet. Kaikki nämä lisättynä ylisuurella luokkakoolla vievät oppimiselta ja opettamiselta terän.
Peruskoulumme ei saa väsyä. Sellaisia merkkejä on ilmassa. Ratkaisevinta on lapsen motivaatio koulunkäyntiin ja hänen kotoaan saama tuki ja kannustus ammattitaitoisen opettajan ponnisteluja unohtamatta.
Kirjoittaja on Keskustan kansanedustaja Raahesta