Pitkään jatkunut piisamikato puhuttaa metsästäjiä ja järviluonnon tarkkailijoita. Myös tutkijat ovat asiasta ymmällään, varsinkin kun täsmätieto lajin kohtalosta puuttuu. "Siinä mielessä piisami on väliinputoaja", professori ja myyrätutkija Heikki Henttonen Metsäntutkimuslaitokselta kommentoi tutkimuksellista tyhjiötä. Ihmiset joutuvat vain päivittelemään katoa ja arvailemaan sen syitä.
Takavuosina lituskahännät asuttivat rehevimpiä järvien lahtia suurin joukoin ja talvisten pesäkekojen kummustot hallitsivat rantanäkymiä. Amerikantuliaisena turkiseläimeksi 1920-luvulla istutetut menestyivät niin hyvin, että saaliista tuli monelle merkittävä tulonlähde. Parhaimmillaan edellisen vuosituhannen puolivälissä maassamme pyydystettiin yli puoli miljoonaa piisamia. Sittemmin pyyntitavat muuttuivat, saaliiden arvot laskivat ja lopulta itse eläimet katosivat. "Ilmiö on mielenkiintoinen ja siitä kyllä keskustellaan tutkijoidenkin välisissä tapaamisissa", Henttonen sanoo. Henttosta harmittaa se, että kadon syitä voidaan vain spekuloida. Piisamin tutkiminen loppui lajista väitelleen professori Erkki Pankakosken kuoltua. Valtion tuottavuusohjelma ulottuu myös riistantutkimukseen, johon on jäänyt piisamin kokoinen aukko.
Pienempien myyrien tutkimus jatkuu ainakin Metsäntutkimuslaitoksella. Yleiset yhteiskunnalliset syyt ja tarpeet puoltavat myyrien aiheuttamien metsätuhojen ja myyräkuumeen tutkimusta. "Sen ymmärrän, että karuilta järviltä piisamit hävisivät kasvillisuuden mukana", professori Henttonen kuvailee havaintojaan. Paikoin piisamit söivät vesikasvuston niin tyynni, ettei se voinut enää uudistua. Toisaalta rehevimmillä lahdilla piisameista oli jopa hyötyä eläinten kalutessa kasvillisuuteen aukkoja, joita monet lajit suosivat. Sellaisille alueille näyttäisi myös jääneen yllin kyllin ravintoa piisameille.
"Kylä kadossa on kyse usean tekijän summasta", Henttonen päättelee. Amerikassa piisami ja minkki ovat vastinpareja. Suomessa piisameja saalistavat villiminkit runsastuivat 1970-luvulla. Lisäksi piisameja söivät useat saalistajat ketuista huuhkajiin.
Saalistuspainekaan ei kuitenkaan selitä piisamien alamäkeä. Yhtenä mahdollisena kadon syynä tutkijat pitävät tauteja ja loisia. Henttonen sanoo esimerkiksi Saksassa osoitetun, että piisami on ketun välityksellä myyräekonokokin merkittävä väli-isäntä. Suomessa piisami voi olla herkkä tularemialle eli jänisrutolle. Taudin tutkimus kuuluukin Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusohjelmaan. "Pitääköhän ottaa piisameistakin näytteitä", myyrätutkija Henttonen suunnittelee. Piisamikadon haaste näyttää kutkuttavan veteraania. "Nuorempana olin katsomassa Lohjanjärvellä, millaisia piisamisaaliita hyvä pyytäjä sai." "Rahanakin se oli ihan kohtalainen tulo."