Tänään vietetään kansainvälistä animaation päivää.
Suomen elokuva-arkiston tehtävänä on elokuvakulttuurin tuotteiden pelastaminen ja säilyttäminen jälkipolville.
Kokoelmia hoitaessaan ja kasvattaessaan SEA luo edellytyksiä muullekin käytölle. Ilman sen perustyötä myös animaation - etenkin suomalaisen animaation - tutkiminen olisi huomattavasti vaikeampaa.
Vuonna 1957 perustettu SEA otti animaation hoiteisiinsa heti alkuun. Kun tutkija Lauri Tykkyläinen aloitti palkallisen työsuhteensa arkistossa keväällä 1973, ulkomaiseen kokoelmaan kuului koko joukko Disney-henkisiä piirroselokuvia alkuperäisinä tulenarkoina nitraattikopioina aina 1930-luvulta lähtien. Vanhinta kotimaista aineistoa olivat Allotria-Filmin Piirrospalat 1950-luvun lopulta.
"Ne olivat Usko Laukkasen maagisen kynän tuotteita. Paljon muuta kotimaista siellä ei vielä tuolloin tainnut ollakaan, ehkä sentään joitakin animoiden toteutettuja mainosspottien kopioita", Tykkyläinen muistelee.
Normaalien arkistotyön rutiineiden myötä vanhaa kotoista animaatiotuotantoa on päätynyt kokoelmiin enemmänkin, mutta erityisen merkittävä virstanpylväs oli kotimaisen elokuvan arkistointilaki vuonna 1984. Laki velvoitti suomalaiset tuottajat tallettamaan myös valmistuvien animaatioelokuvien negatiivit ja kopiot tietyin järjestelyin elokuva-arkiston kokoelmiin, kun aiemmin elokuvat oli hankittu kokoelmiin henkilökohtaisesti maanitellen ja pyydellen.
Hyvässä vedossa
Parhaillaan meneillään oleva suomalaisen animaation 90-vuotisjuhlavuosi vaikuttaa tutkimuksen osalta hiljaiselta.
Tykkyläisen omana haaveena on jo pitkään ollut koota kotimaisen animaation historiasta retrospektiivinen näyttely kunnollisin esityssarjoin höystettynä. Haave saattaa toteutua keväämmällä, kun Elävän kuvan museon näyttelytoiminta saa uutta puhtia.
"Paras tutkimus versoaa elävästä tarpeesta ja aidosta kiinnostuksesta asiaan. Juho Gartzin aikanaan hienoja polkuja aukoneen klassikkotutkimuksen jatkolle ja päivitykselle luulisin olevan melkoisen sosiaalisen tilauksen. Neljännesvuosisata on kulunut", Tykkyläinen toteaa.
Kotimainen animaatio sen sijaan voi paremmin kuin vuosiin. Hyvästä tasosta Tykkyläinen kiittää laadukkaampaa koulutusta. Rahoituskuvioissa olisi kuitenkin kehittämisen varaa. Pieni erityisalue tahtoo tukipäätöksiä tehtäessä jäädä jalkoihin.
Hinku elokuviin
Sarjakuvien parissa pienestä pitäen viihtynyt Tykkyläinen sai kipinän animaatioon 1950-luvun lopulla Lappeenrannan Kino-Aulan non stop-esityksissä, joissa koti- ja ulkomaisten uutiskatsausten ohessa ajettiin erilaisia piirroselokuvia.
"Saman reilun tunnin mittaisen ohjelmiston saattoi katsoa jatkuvana pötkönä aloittaen puolilta päivin ja jatkaen illan suuhun varsinaisiin pääkuviin asti, jos ohjelma oli vetävää ja takapuoli kesti", hän naurahtaa.
"Erityisen ihastuttavina ja omaperäisinä muista tuolta ajalta Hessu Partasen Hinku ja Vinku -sarjan possujen temmellyksen ja opetukset. Disneyn piirretyt pitkät tuli tietenkin katsottua kaikki, jotka kaupungissa esitettiin."
Tutkija Lauri Tykkyläinen luennoi Suomalaisen elokuvan historiaa -tapahtumassa Studiolla Oulussa tänään kello 17.30.