Se oli 1990-luvun loppupuolta. Raahelainen eläkkeellä oleva verotarkastaja Kauko Tapio siivoili Iin Haminassa sijaitsevaa entistä kotitaloaan, joka on nykyisin hänen kesäpaikkansa. Erään piironginlaatikon aluspaperin alta paljastui pinkka kirjeitä ja kortteja kaukaa menneisyydestä.
Tapion isä oli kuollut yli kymmenen vuotta aikaisemmin. Sodasta hän ei ollut koskaan liiemmin puhunut, tai jos olikin, ehkä sitten muiden saman kokeneiden kanssa. Jälkeenpäin Tapiota oli harmittanut, ettei ollut osannut aikanaan kysyä. Mutta siinä niitä nyt oli, kasakaupalla; isän talvisodassa rintamalta lähettämiä kirjeitä, jotka kaikki alkoivat "Rakas Aili" tai "Rakas kotiväki". Toista vuosikymmentä Tapio lueskeli kirjeitä ja mietti, mitä niillä tekisi. Kun kevättalvella tuli 70 vuotta talvisodan päättymisestä ja aiheesta kirjoitettiin joka puolella, hän päätti kirjoittaa kirjeet puhtaaksi lähinnä nuorempia sukulaisiaan ajatellen.
Kirjeet paljastivat isästä sellaisen puolen, jota Kauko Tapio ei ollut aiemmin nähnyt. "Isä kävi kansakoulun ja hankki alikonemestarin paperit. Käsiala on hänellä kuitenkin kaunista ja kirjoitustyyli sellainen, ettei se kaikilta käy." Senkin Tapio on kirjeitä lukiessaan ymmärtänyt, miten vahvasti talvisodan aikana uskottiin siihen, että venäläinen ei Suomea valloita. Lauri Tapio oli ammatiltaan seppä, sodassa alikersantti ja tavallinen rivimies. Hän ei koskaan puhunut politiikkaa kotona. Silti kirjeistä huokuu sellaista taistelutahtoa ja hengennostatusta, josta kuka tahansa vaikeiden aikojen kansanpäämies olisi kiitollinen.
"Toivottavasti nämä kirjeet ovat omalta osaltaan muistuttamassa rivimiehen kirjoittamana, mitä tapahtui Kuhmossa talvella 1939--40 ja kuinka tärkeää oli kotirintaman apu puutteellisin talvivarustein lähetetyille joukoille. Koti, uskonto ja isänmaa olivat silloin arvossaan."