Heavy Trashin kolmas albumi Midnight Soul Serenade julkaistaan 12.10.
www.myspace.com/heavytrash
New Yorkissa kello on vasta kymmenen, mutta Jon Spencer on ehtinyt jo nauttia aamukahvinsa. Nyt hän istuu keittiössään niin kuin kuka tahansa keski-ikäinen kolmen bändin isä.
"Toivoisin, että olisin tekemässä uskomatonta aamiaista tai ehkä jopa leipomassa piirakkaa. Nautin kokkailusta, mutta nyt ei sellaiseen ole aikaa", viskiääninen Spencer kähisee puhelimeen.
Hänellä on edessään pitkä perjantai, joka päättyy vasta aamuyöllä: illaksi Spencer menee pyörittämään levyjä yhteen kantakaupungin rockluolista.
"Se on vasta toinen kerta, kun olen dj:nä. Olen aika hermona."
Tälläkin kertaa vanhan loppu oli uuden alku. 1990-luvun vaihteessa Spencerin ja hänen vastavihityn vaimonsa Cristina Martinezin sekä puolen tusinan muun washingtonilaispunkkarin muodostama Pussy Galore -yhtye tuli tiensä päähän.
Spencer otti samantien suunnaksi Ison Omenan, jossa hän perusti Blues Explosionin Judah Bauerin ja Russell Siminsin kanssa. Vaikka trion blues-pahoinpitelyssä kuuluu Spencerin melumenneisyys, on sen eläimellinen rockmusiikki helpommin lähestyttävää kuin äkkiväärän Pussy Galoren.
Spencer ja Martinez, jotka tapasivat toisensa The Jesus And Mary Chainin keikalla, olivat tosin jo aiemmin luottaneet yhteiselonsa jatkuvan mahdollisen yhtye-eron jälkeenkin ja muodostaneet Boss Hogin vielä Pussy Galoren aikana.
Uusin Spencer-kokoonpanoista on 2000-luvun puolivälissä perustettu Heavy Trash, jossa hänen lisäkseen soittaa Matt Verta-Ray.
"Oikeastaan minulla on vain yksi pääbändi kerrallaan. Nyt se on Heavy Trash. Boss Hog oli hyvin kiireinen viime vuonna, soitimme kiertueita siellä täällä. Blues Explosionin kanssa aktivoidumme ensi vuonna, kun bändiltä tulee julkaisuja", Spencer kertoo.
Erotuksena muihin hänen ryhmiinsä Heavy Trashin petrolina palaa rockabilly-traditio kirkkaammin kuin autotalli- ja punkperinteet. Spencer kuitenkin kiistää heidän olevan minkään sortin puristeja.
"Me olemme sekava bändi. On rockabilly-ihmisiä, jotka pitävät meistä, mutta Heavy Trashin musiikki ei ole puhdasta, joten enimmäkseen he pysyvät meistä kaukana. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän mukaan tulee vaikutteita muista tyyleistä. Uudesta levystä tuli edellisiä modernimpi", Spencer kuvailee Midnight Soul Serenadea.
Heavy Trash -kaksikkoa kuullaan myös The Micragirlsin tuoreella kakkoslevyllä Wild Girl Walkilla. Yhteistyö sai alkunsa, kun kuopiolaiskolmikko lämmitteli heitä Tavastian keikalla pari vuotta sitten. Sen jälkeen The Micragirls on kiertänyt Eurooppaa Heavy Trashin lisäksi myös Boss Hogin kanssa.
"He löivät minut ällikällä! Olen suuri fani", Spencer pauhaa ja kysyy tohkeissaan, onko The Micragirls hittinimi kotimaassaan.
"Sen tulisi olla. He ovat upeita."
Kolme yhtyettä ja yksi muusikko on yhtälö, joka tarkoittaa jatkuvaa tien päällä olemista. Spencer arvioi, että vuosittain hän on kotoaan poissa jopa 150 päivää.
"En pidä lainkaan matkustamisesta, mutta pidän erittäin paljon soittamisesta ja konserteista. Joten siksi jatkan sen tekemistä, vaikka minulla onkin ikävä perhettäni."
Onneksi osa kiertuepäivistä kuluu oman vaimokullan vierellä Boss Hogissa.
"Olemme aina olleet mukana musiikkipiireissä, hengailemme, käymme ulkona ja katsomassa bändejä yhdessä. Se on osa punk rock -elämäntapaamme. Yhteiskeikkailu on mukavaa, mutta monia vuosia sitten se tuntui kummalliselta."
Boss Hogin ensikeikalla Martinez riisuutui ilkosen alasti. New Yorkin underground-piireissä kyseistä esiintymistä legendaarisella CGBG-klubilla pidettiin sensaationa. Nakuilu ei kuitenkaan ole koskaan kuulunut aviomiehen repertuaariin - paitsi musiikillisesti.
"Paljastan sieluni joka ilta."