Oulu Neljävuotiaasta lähtien karjalanpiirakoita leiponut Sylvi Palviainen, 70, on hirveän onnellinen. Hän on onnellinen siksi, että karjalanpiirakka on vahvistettu Euroopan unionin perinneruokien listaan. "Karjalanpiirakka sai viimeinkin sen kunnian ja arvon mikä sille kuuluu", Palviainen huokaa ja sanoo arvostavansa perinneruokia suunnattomasti. Siksi hän ei edes ala tehdä sellaista ruokaa, jota ei osaa.
"Näin toivoisin olevan myös karjalanpiirakoiden kohdalla. Mitään ei ole niin paljon tehty rääppimällä kuin niitä", Palviainen tuhahtaa itseleipomiaan karjalanpiirakoita voidellessaan. Yli kuudenkymmenen vuoden kokemuksella hän tietää, että karjalanpiirakoiden tekoon tarvitaan taitoa ja tunnetta. Myös kärsivällisyys on hyvä ominaisuus tai muuten lopputulos voi olla kaikkea muuta kuin kaunis.
Mummon opissa
Sylvi Palviainen ei ollut hääppöisen kokoinen, kun isänäiti nosti Karjalassa, Suojärven pitäjässä Korpijärven kylässä pikkutytön pirtinpöydän ääreen ja antoi tytölle taikinakakkareen käteen. "Ota minusta mallia", Sylvi muistaa mummon sanoneen.
Mummo oli kärsivällinen ja lempeä. Vaikka kakkareiden ajelu ei pikkutytöltä heti luontunut, ei mummo moisesta hermoillut. Lempeästi mummo auttoi, kunnes vuosien yhteistyön jälkeen oppitytön taidot olivat mummon veroiset.
"Minä käytän kuoritaikinassa pääasiassa ruisjauhoja. Taikina pitää vaivata hyvin ja sen pitää olla leivottavaksi sopivaa. Hyvästä taikinasta on hyvä leipoa", Sylvi opastaa. Hyvin alustetusta taikinasta taitava leipoja ajelee värtsinällä lähes läpinäkyvän ohuita kuoria. "Sen kauniimpi rypytys, mitä ohuempi", taitaja sanoo kokemuksella.
Varma pyhäherkku
Yhdistelemisessä eli kuorien täyttämisessä Sylvi on erityisen tarkka: puuroa pitää laittaa runsaasti ja se täytyy tasoitella veitsellä. Sen jälkeen alkaa rypytys. Kuvittelen sen tapahtuvan peukaloilla ja etusormella, mutta Sylvi ei peukaloa mukaan kelpuuta.
"Katsos näin, etusormilla samalla venytetään taikinaa. Tulee kaunis rypytys". Niin, ja Sylvin tekemänä myös vauhdikas. Sormet nakuttavat kuin Singeri!
Karjalassa karjalanpiirakat kuuluivat ainakin sunnuntaiaamuihin ja vierastarjoiluun, mutta syötiin niitä myös arkena. Kylmä maito ja lämmin piirakka olivat silloin, niin kuin ovat vieläkin, lyömätön yhdistelmä.
"Karjalaisemännät olivat ahkeria. Pyhäaamuna leivottiin satakin piirakkaa ja lähdettiin vielä sen päälle kirkkoon", Sylvi muistelee. Miehet eivät leipomisiin osallistuneet. Maisteluun kylläkin ja saattoivatpa kylän miehet oikein kierrellä eri taloissa vertailemassa karjalanpiirakoiden makua.
Karjalasta piirakoiden leipominen levisi evakoiden mukana Suomeen. Sylvi Palviainen on toteuttanut omalta osaltaan tätä perinteiden levitystä. Hän lähti Karjalasta kahdesti: ensin talvisodan aikaan kovilla pakkasilla kuusivuotiaana ja toisen kerran jatkosodan aikana noin kymmenen vanhana. Molemmat lähdöt ovat elävästi mielessä ja karjalaisuus on syvälle syöpynyt perusluonne.
"Se on minun identiteetti. Elän joka päivä karjalaisia perinteitä kunnioittaen ja yritän siirtää perinteitä myös lapsilleni ja lapsenlapsilleni."