"Pääsiäinen on juhlien juhla ja riemujen riemu. Sen sijaan hiljainen viikko tai piinaviikko ovat teemoja, jotka eivät sovi nykyiselle trendi-ihmiselle. Nyt puhutaan vain pääsiäisviikosta, koska juhla halutaan viettää varmuuden vuoksi etukäteen. Siihen valmistautumisesta ei haluta puhua, sillä sehän tietäisi vain stressiä", Oulun metropoliitta Panteleimon sanoo.
Yli puoli Suomea käsittävän Oulun ortodoksisen hiippakunnan piispan mielestä ihmisten elämä köyhtyy, kun arjen ja juhlan raja hämärtyy.
Kun pitkä paastonaika ja piinaviikko saavat sijaa enää harvojen elämässä, pääsiäisenkään merkitys suurena riemujuhlana ei aukea aidosti monelle.
Askeesi jalostaa
Metropoliitta Panteleimon tähdentää, ettei kirkko voi sanella eikä määrätä ihmisten elämästä, ei edes pääsiäisen vietosta. Neuvoja ja ajattelemisen aihetta sen sijaan tarjotaan.
"Kristinuskon olemukseen liittyy keskeisesti askeesi. Siihen kuuluvaa henkilökohtaista ponnistelua vaativa uskonharjoitus unohtuu meiltä helposti. Olemme luonnostamme laiskoja ja etsimme asioissa aina helpoimman ratkaisun. Se on ihmisluonnolle ominaista. Elämässä ei kuitenkaan pääse eteenpäin, ellei näe vaivaa. Samoin on sisäisen hengen elämän kanssa."
"Vaikka kaikki olisi meille luvallista, kaikki ei ole hyödyksi. On tehtävä valintoja. Pahasta erossa pysyminen on sitä arjen askeesia, jota ilman kristillisyytemme muuttuu hengettömäksi", metropoliitta muistuttaa.
Keskustelu kirkon työntekijöiden moraalista ja sopivasta käytöksestä on tuttua myös ortodoksisessa kirkossa.
Metropoliitta Panteleimon on huomannut, että kirkon väeltä vaaditaan helposti esimerkillisyyttä.
Seurakuntalaiset kuitenkin myös ymmärtävät ja antavat anteeksi.
Pappikin saa anteeksi
"Samat ilot ja surut meillä on ortodoksisessa ja luterilaisessa papistossa. Aikaisemmin ortodoksinen kirkko ei hyväksynyt avioeroja, ja silloin saatettiin elää kulissiavioliitoissa ja perhehelveteissä. Avioerot ovat valitettavia, mutta niiden kanssa on elettävä. Papistokin saa heikkoutensa anteeksi. Ylpeys on kuitenkin asia, jota siedetään kaikkein huonoimmin."
Rahasta on pakko puhua yhä useammin myös ortodoksisissa seurakunnissa. Oulun hiippakunnan viiden seurakunnan 7 000 jäsentä ovat hajallaan isolla alueella.
Papiston vahvuus on noin 20, ja jo noin puolet heistä toimii pappeina vapaaehtoisina muun työn ohella.
Seurakuntien yhdistämisestäkin keskustellaan. Pitkien välimatkojen takia ratkaisuja ei vain ole helppo löytää.
"Hiippakuntamme seurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä ei ole oleellisesti muuttunut viime vuosina. Uusia jäseniä saamme muun muassa maahanmuuttajista. Kaiken kaikkiaan kirkollamme menee hyvin. Ortodoksinen identiteetti on nyt vahvempi kuin koskaan. Kirkkoamme kunnioitetaan yleisesti ja vanhat perinteet ovat kunniassa. Emme kuitenkaan elä missään museossa, vaan olemme aktiivisesti mukana muun muassa kulttuurielämässä", metropoliitta Panteleimon tähdentää.