Terveellisten elämäntapojen puolustaminen ja viinan vaaroista varoitteleva saa ikävän tiukkapipoisen moralistin leiman.
Se, että näin usein käy, kertoo kulttuuristamme paljon. Kaksinaismoralismi kukoistaa.
Alkoholi ei ole ainoa yhteiskunnallinen syöpä. Onnellisuutta ja kansantalouden kestokykyä voidaan parantaa myös terveysliikuntaa ja terveellisiä ruokatottumuksia edistämällä, mutta alkoholin turmiollisuudesta puhuminen on vaikeaa.
Moralisointi on vastenmielistä silloin, kun se kohdistuu yksilöön. Yleisellä tasolla se on suotavaa.
Psykologisissa kokeissa on usein havaittu, että ristiriitainen kaksoisviesti on mielelle haitallinen. Juuri näin tyhmästi me toimimme.
Yhtäältä vahva viestimme on, että alkoholi kuuluu juhlaan ja ilonpitoon, ”ilo ilman viinaa on teeskentelyä”.
Toisaalta viestimme, että alkoholin vaikutuksen alaisena liikenteessä ja työelämässä esiintyminen on tuomittavaa. Monen pää menee sekaisin: on suotavaa käyttää alkoholia, mutta humaltua ei saa.
Keskiluokkaisten omaksuma snobbailu ruokaviineillä on tarjonnut monelle puolijuopolle hyväksyttävän syyn melko tukevaan alkoholinkäyttöön.
Raittiuteen ajautunut joutuu tuon tuostakin sosiaalisen ahdistelun kohteeksi. Olen kieltäytynyt noin kymmenen vuoden ajan veljenmaljoista – ja kaikista muistakin maljoista.
Alkoholin väliin jättävä törmää iloisissa illanvietoissa yleensä epäilyyn taustalla olevasta alkoholismista. Meitä vapaaehtoisia absolutisteja ei oikein osata sijoittaa sopivaan lokeroon.
Salliva alkoholikulttuuri on vaarallista siksi, että ongelmaksi alkoholi muodostuu vajaalle 10 prosentille populaatiosta. ”Hävikki” on sen verran suuri, että tiukemmalle alkoholipolitiikalle on perusteita.
Alkoholi on myrkky. Lähes kaikki höpötys alkoholin myönteisistä vaikutuksista on soopaa.
Alkoholi on monia muita keskushermostoon vaikuttavista myrkyistä yksi voimakkaimmin riippuvuutta aiheuttava.
Jos joutuisimme faktojen nojalla valitsemaan yhden sallitun huumeen, valinta ei kohdistuisi alkoholiin, vaan jokin mieto huume sallittaisiin.
En ole varmaankaan ainoa, joka on työelämässä joutunut eriskummallisiin tilanteisiin.
Krapulaista ja alkoholiongelmaista työkaveria tuetaan ja ongelmaa piilotellaan. Me tuemme kuin köysi tukee hirtettyä. Näin lähetetään yhteisölle viesti, että varsinaista ongelmaa ei ole ja porukka auttaa.
Yksilön ongelma pääsee pahenemaan ja hetken kuluttua mitään ei ole tehtävissä.
Kaikkia tajuavat, että puuttumattomuus pahentaa asioita, mutta toimimme kuitenkin toisin. Tutkimustiedon mukaan hoitoonohjauksiin ajaudutaan aivan liian myöhään. Meidän kohtuukäyttäjien ja täysraittiiden on syytä katsoa peiliin.
Alkoholihaittojen yhteiskunnalliset kustannukset nousevat miljardeihin. Laskelmia on monenlaisia, mutta välittömät ja välilliset kustannukset ovat ainakin 5 miljardia euroa eli Suomen bruttokansantuotteeseen suhteutettuna noin 2–3 prosenttia.
Työurakeskustelussa päähuomio on kiinnitetty eläkeikään. Tavoitteena on 63 vuoden nostaminen. Työkyvyttömyyseläkkeellä on nyt reilut 250 000 ihmistä ja kokonaiseläkemenosta työkyvyttömyyseläkkeet kattavat noin 10 prosenttia.
Arvioni mukaan noin puolet työkyvyttömyyseläkkeistä on osin tai kokonaan alkoholin aiheuttamaa.
Tehokkaalla politiikalla voitaisiin kymmenessä vuodessa karsia puolet alkoholin aiheuttamista työkyvyttömyyseläkkeistä. Pelkästään tällä saataisiin eliniän nousun aiheuttamasta eläkeiän nostopaineesta lähes puolet pois.
Matematiikka on lahjomatonta: jos ummistetaan silmät alkoholin haittavaikutuksilta, joudumme nostamaan enemmän alinta lakisääteistä eläkeikää. Kun pakenemme karhua, tulee susi vastaan.
Hectorin sanoin: ”on todellisuus piinaa hetkittäin – selvin päin”. Todellisuuden piinasta suuri osa on kuitenkin seurausta viinasta.
Kirjoittaja on STTK:n
pääekonomisti.
Kolumni